JÄÄHYVÄISET ISÄLLE, siunaus ja hautaanlasku 21.8.2021, Nivalassa

Yläkuvassa 102-vuotias sotaveteraani jättää viimeisen tervehdyksen aseveljelle, isälleni Aate Matias Hautamäelle, Nivalassa 21. elokuuta 2021.
Sotaveteraani Tauno Junnikkalan pitkä elämä päättyi 25. syyskuuta 2022.

Valokuvista suurin osa Esa K. Mäkinen

1. ISÄNI Aate Matias Hautamäki, synt. 8.2.1916, Nivalassa. Kaatui talvisodassa 15.2.1940, Muolaan Punnuksessa.

Isäni kohtalo oli n. 80 vuotta … Jalasjärven veteraaniköörin TUNTEMATON SOTILAS-laulun sanojen mukainen.

2. Hautakumpu 21.8.2021, Nivalan sankarihaudoilla ristin juurella, joka on ollut siellä 1.9.1940 lähtien.

4. Sanna Jukkolan puhe: SIUNAUSPUHE SOTAMIES AATE MATIAS HAUTAMÄKI 21.8.2021

”Jos minulle käy huonosti, haudatkaa minut kotimaan multaan”.

Tämä on ollut tunnettu sotilaiden toive. Tänään tämä toive saa täyttyä Aate Matias Hautamäen osalta. Hautapaikka on odottanut häntä jo pitkään: 1. päivänä syyskuuta vuonna 1940 hänet on siunattu poissaolevana. Ja tänään tässä edessämme on pieni arkku, missä lepää Hautamäen maalliset jäänteet. Niiden matka kotikirkon hautausmaalle on ollut pitkä.

Aate Hautamäki oli syntynyt 8. päivänä helmikuuta vuonna 1916. Nuoren miehen tie johti Kymenlaaksoon, nykyisen Päijät-Hämeen maakunnassa sijaitsevaan Iitin kuntaan. Sieltä käsin kävi kutsu puolustamaan isänmaatamme sodassa, joka alkoi 30. päivänä marraskuuta vuonna 1939.
Vahakantiseen sotapäiväkirjaan on tallennettu Iitin komppanian tietoja. 15. helmikuuta vuonna 1940 on kirjoitettu:
Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.

Aate Matias Hautamäen elämä päättyi Karjalan kannaksella, Muolaan pitäjässä, Punnuksen kylässä. Viikkoa aiemmin hän oli täyttänyt 24 vuotta.

Alkoivat pitkät odotuksen ja epätietoisuuden vuodet. Teidän saattajien mielessä on esimerkiksi Aaten sisaren Elviiran sanat, kun hän muistutti: ”Jos Teitä tulee vastaan mies sotavaatteissa ja reppu selässä, ottakaa hänet vastaan lämmöllä ja rakkaudella.” Ja teitä odottajia – teitä on ollut paljon. Erityisesti ajattelin sinua, Kalevi – sinua, joka olet koko elämäsi odottanut omaa isää kotiin. Nyt tuo päivä on koittanut. Pitkä kotimatka on viimein tullut päätökseen.

Asia johti toiseen, ja viimein, joulukuussa 2,5 vuotta sitten, Punnuksen kyläkoulun kaivosta, jopa 8 metrin syvyydestä, nostettiin ylös kuusi vainajaa. Heidän mukanaan kolmen sotilaan tuntolevyt. Yksi tuntolevyistä kuului Aate Hautamäelle. Alkoivat tarkemmat tutkimukset, joiden tulos lepää nyt edessämme.

”Niin lyhyt on askel
ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja välillä
taivaan ja maan.”

Näillä muistosanoilla te omaiset muistitte Aate Hautamäkeä risti-ilmoituksessa. Taivaan ja maan raja on kapea; askel ajasta ikuisuuteen on lyhyt. Meidän kaikkien saattajien turvana ja lohtuna olkoon luottamus Jeesukseen Kristukseen, joka on kerran Golgatan ristillä voittanut kuolen vallat. Vain sen takia meillä on tänään toivo taivaan kodista; kodista, minne meidän matkamme on vielä kesken – kodista, minne sotamies Aate Hautamäen nyt yhdessä saatellaan.

Nivalan seurakunnan striimaus (video) siunaustilaisuudesta.

Muut siunaus- ja muistotilaisuuden puheet

39.

Majuri ERKKI HAUTAMÄKI:

Aate Matias Hautamäen muistotilaisuus 21.8.2021 Nivalassa
Hyvät ystävät täällä tänään. Rauha Teille

Olemme hetki sitten kätkeneet sotilaan Aate Matias Hautamäen kotiseurakuntansa multaan.. Matka oli pitkä – ehkä liiankin pitkä siitä hetkestä, jolloin hänen elämänsä kirjaan merkattiin piste. Talvisodan Muolaan Punnuksen kylän tulimyrskyssä.
Silloin Suomi-äiti siunasi miehiään ja poikiaan suru sydämessä ja kyyneleet silmässä kaikkialla maassamme kirkkojen kotimultaan – sankarihautoihinsa. Suomi koki silloin surulla verhottua Talvisodan ihmettään, jota muu maailma ihaillen seurasi sivusta.
Olen viime viikkoina aprikoinut, mikä on tuollaisen ihmeen olemus ja merkitys? Elämämme matkalla me näemme ja koemme sellaisia yksityisinä ihmisinäkin, vaan usein ajatuksemme elämän kiireissä pysähtyy ratkaisuun kuitenkin sattuman kohdalle.
Uskon vahvasti, että saimme Aate Matiaksen 80-vuotta pitkän – ja jo toivottoman odotuksen jälkeen ihmeenä kotiin ja että hänellä on meille sanoma täällä tänään; ”Rakkaat ystävät ja omaiseni minä tuon teille sanoman ja todistuksen ihmeestä ja myös siihen aina liittyvästä armosta ja rakkaudesta. Tässä ei ole kysymys sattumasta.”
Totta sattumaksi emme voi, emme halua Talvisodan taistelijan kohtaloa ja kotiin, asetovereidensa viereen lepäämään pääsemisen ihmettä kutsua. Puhumattakaan monista asiayhteyteen liittyvistä muista myöhemmistä ihmeistä, joita emme voi sattumaksi tulkita!
Uskon, että Aate Matias todella palasi kotiin tuomaan mukanaan todistusta ja sanomaa samalla vieläkin suuremman ihmeen löytymisestä – Talvisodan ihmeestä. Siihen hänellä oli uhrivalmiina oma osuutensa, jonka hän antoi Kannaksen tulimyrskyssä isänmaalleen. Mitä hän on ajatellut hetkellä jolloin hänen elämänkirjansa suljettiin – sitä emme tiedä? Mutta sen tiedämme, että 80-vuoden odotuksen jälkeen hänelle annettiin uusi sanantuojan tehtävä tulla kotiin ja todistamaan meille epäileville Tuomaille todellisen ihmeen sisältö ja merkitys!
Tänään – uskon niin – Aate Matiaksen sanoman voimme ymmärtää oikein vain, kun ihmettä kantava voima on armon ja kiitollisuuden rakkaus, jotka meille annetaan. Tämä hetki on ollut tänään, jolloin sattuman ajatus on lopulta poistettu. Me emme juhli lottovoittoja!
Olen myös tätä ihmeen ja sattumuksen eroavaisuutta selvittänyt itselleni näin: Kalevi – isäsi Aate Matias sai vielä pitkän 80-vuoden jälkeen armon osoituksen, tuoda sinulle todellisen ihmeen toisenkin tekijän – rakkauden osoituksen, ehkä vain sinun sen sydämessäsi kuullessasi kuin kaukaa isäsi äänen: Olet rakas oma poikani”.
Paljon ihmeellistä on tapahtunut ajatellessamme meidän ystävyytemme syntymisestä pari vuosikymmentä sitten Turun kirjamessuilla. Heti alussa tunsin, että jokin sotiemme historiaan liittyvän kirjani 1. osan sisällöstä kiinnosti sinua yllättävän paljon. Paljon ehti Aurajoessa kuitenkin vettä virrata, ennen kuin isäsi sai viimeisen suuren tehtävänsä – todistaa ihmeen sanansaattajana, ei vain sinulle ja omaisille kantamasta, vaan meille kaikille! Tuosta armon ja rakkauden ihmeestä, jossa me kaikki olemme saaneet olla läsnä tänä päivänä täällä Nivalassa.
”Marskiltamme” kyseltiin paljon sotiemme jälkeen Talvisodan taisteluista ja silloisesta selviämisemme ihmeestä. Hänen tunnustuksensa sotilailleen paljastuu hänen koskettavista päiväkäskyistään. Ei vähiten Suomen äideille osoittamastaan kiitos ja kunniataulusta, joka näkyy jokaisen Suomen kirkon seinällä.
Harvemmin tulee kuitenkin esille hänen vastauksensa muistiin kirjattu, jossa hän toteaa ihmeestä kysyvälle: ”Niin – Suomesta löytyi rukoukseen ristittyjä käsiä tarpeeksi ja näin sain / siunauksen voimaa / johtaa pienen Suomen armeijaa ihmeeseen, jota ei pidetty mahdollisena.” Armon maljan rukousten määrä ja merkitys oli näin käynyt selville vanhalle soturille isänmaan kohtalon hetkellä.
Haluaisin vielä ketoa erään Marskin upseerin itse kertomasta tapahtumasta vuonna 1995, täyttäessään 90 vuotta. Tämä mies komensi ratsuväen upseerina (evl.) kuuluisaa Tyrjän rykmenttiä (JR 7) ja haavoittui kuoleman rajoilla käyden heti jatkosodan alussa ja useita kertoja kovemmin myöhemmin, jääden 50% sotainvaliidiksi. Jalkaväen kenraalina ja Marskin ritarina hän oli näkyvä persoona sotien jälkeenkin.
Hän oli Adolf Ehrnroot, jonka miestensä mainetekojen myötä osoittautui, että ihme niiden mahdollisuuteen perustui paljolti joukkoa johtavan upseerin persoonaan, ihmistuntemukseen, oikeudenmukaisuuteen, ammattitaitoon ja käytökseen sodan julmien lakien vallitessa. Sotien jälkeen muistamme tuon miehen ”pyörätuolissa” presidenttimme itsenäisyyspäivien juhlavastaanotoilta ja tunnuslauseeltaan: ”Suomi on hyvä maa, sitä kannattaa puolustaa!”
Täyttäessään 90-vuotta (1995) hän kodissaan Turun Kakskerrassa, joutui luonnollisesti paljon vastailemaan puhelimeen onnittelijoilleen. Hän kertoo itse: ”Puhelimen taas soidessa, vastasin ja soittaja ilmoitti – olen vain tavallinen sotilas ja työmies, mutta halusin onnitella entistä komentajaani tämän juhlapäivänä. Vastasin, Kuule, meidän herramme edessä ei ole arvojärjestystä – on vain armojärjestys.”
Tuo kenraalin yksinkertainen vastaus kuvastaa mielestäni, että hän syvästi ymmärsi tuon heidänkin taistelemansa todellisen ihmeen kantavien voimien olleen kaikki sattumat poissulkeva; armon ja rakkauden siunaus.
Eräs ihmeitten sarjan toisiinsa liittyvä kehä on myös sulkeutunut nyt täällä Nivalassa. Mielestäni sen alku ja ensimmäinen rakkauden ja armeliaisuuden teko käynnisti sen jo 80 vuotta sitten. Silloin Anttilan talon väki, maataan viljelevinä suomalaisina kylvivät siemenen kerran tulevalle ihmeelle. He loivat kestävän rakkauden sillan, antaessaan tuolloin pienelle orvolle pojalle mahdollisuuden saada kasvaa turvattuna mieheksi ja palvelemaan vuorollaan synnyinmaataan.
Uskon vahvasti, että vain tämän lähtöinen armon ja rakkauden osoitus vielä vuosikymmenienkin jälkeen sai Luojan johdattamaan meidät tähänkin ihmeeseen, jonka olemme täällä voineet nähdä ja kokea.
Hyvät ystävät! Olemme saaneet olla kutsuvieraana / i h m e e n / juhlassa- Toivon sen herättäneen tuntemuksia ilon ja ehkä samalla surumielenkin keskellä myös tuon ihmeellisen armon ja rakkauden läsnäolosta.
Haluan lopuksi toivottaa teille kaikille pientenkin kohtaamienne ihmeiden huomioimista, usein tietämättänne ehkä elämänne helminauhassa, sen kirkkaimpina tähtinä. Muistaen toki ettei niiden tulolle ja hetkelle ole mitään laskettua aikaa, vaan vaikuttaa niiden voima elämässämme armon ja rakkauden lahjana tarvitessamme … kuolemankin rajojen takaa.
Erkki Hautamäki

40.

PETTERIN OJANEN:

Aate Matias Hautamäen muistotilaisuus 21.8.2021 Nivalassa
Hyvä Kalevi, Marjatta. Hyvä saattoväki.
Tänään täällä viimeiseen leposijaansa saatettu sankarivainaja Aate Matias Hautamäki oli äitini Iida Hedvigin 3v nuorempi veli ja siis minun enoni. Sisaruksia, lapsia perheessä oli 14. Itse en tietenkään koskaan enoani tavannut eikä liioin vanhempi veljeni Ilmarikaan, vaikka onkin syntynyt kymmenen vuotta aiemmin kuin minä. Me kumpainenkin muistamme kuitenkin joitain asioita äitimme kertomana.
Vuoden 1940 syyskuussa olivat enomme sankarihautajaiset. Tuolloin rintamalta tuli kuitenkin vain kangastilkku, josta äitimme käytti ilmaisua ”rätti”, joka tuolloin laskettiin sankarihautaan. Tuo ilmaisu kuvaa sitä pettymystä, jota äitimme tunsi, kun varsinaisia Aaten jäänteitä ei tuolloin vielä löydetty.
Tuohon tilaisuuteen äiti ei päässyt mukaan, koska saman vuoden tammikuussa syntynyt veljeni Ilmari oli vielä pienokainen ja matka Alastaron Tammiaisista olisi edellyttänyt ensin hevosmatkaa, sitten linja-autolla matkustamista ja lopuksi vielä junamatkaa Pohjanmaalle Nivalaan.
Meidän sukuhaaramme tiedot äidin nuoremman veljen, enomme Aaten kohtalosta rajoittuivat pitkään vain edellä mainittuun. Sota-arkiston avautuminen 2000-luvulla valaisi lisää enon kohtalosta, kun veljeni kävi siellä asiaa tutkimassa. Asiasta on sittemmin kirjoitettu myös julkisuudessa, joten totean vain lyhyesti, että vihollisen hyökkäys Punnuksen kansakoulua tukikohtanaan pitäneitä Suomen sotureita vastaan oli raju ja vihollisen ylivoima niin suuri, että puolustajilla ei ollut mitään mahdollisuutta taistelussa pärjätä, vaan yli kolmekymmentä sotilasta kaatui tuossa puolustustaistelussa.
Veljeni ehdotuksesta emme kertoneet äidille arkiston tietojen yksityiskohdista, sillä tuolloin Aate enomme lopullinen kohtalo jäi edelleenkin avoimeksi, ja arvelimme, että äitimme alkaisi uudelleen herätellä toivoa veljensä paluusta, vaikka me joltisellakin varmuudella saatoimme todeta äitimme nuoremman veljen kohtalon noina hetkinä tuolla karulla tavalla sinetöityneen.
Veljeni ja minun muistamani mukaan äitimme ei koskaan puhunut siitä, että Aatella olisi ollut poika. On vaikea kuvitella, että äitimme olisi halunnut sellaisen asian pojiltaan salata. Se ei olisi ollenkaan sopinut hänen luonteelleen.
Vuonna 2017 sitten melkoisen sattuman myötä veljeni löysi eräältä nettisivustolta tietoa Aate Matias Hautamäestä. Hän selvitti asiaa puolisonsa kanssa lähemmin. Osoittautui, että nuo sivustot, Kalevi, olivat sinun sivustosi. Veljeni kertoi löydöstään minulle ja hämmästyksekseni totesin, että sivuston ylläpitäjä oli henkilö, jonka kanssa itse olin tehnyt työelämässä ollessani yhteistyötä. Teimme siis yhteistyötä tietämättä sukulaisuussuhteestamme.
Uuden sukulaisuussuhteen selviämisen aikaan äitimme oli jo kuollut. Se oli, on harmi, koska tämä uusi tuttavuus olisi ollut paikallaan. Se olisi varmasti ilahduttanut äitiä, jos hän olisi päässyt tapaamaan rakkaan veljensä poikaa, joka sattumoisin asui vielä samalla paikkakunnallakin. Uskon, että myös sinulle Kalevi olisi saattanut olla iloa tuosta uudesta tuttavuudesta.
Nyt olemme uudelleen saattamassa sanakarivainajaa Aate Matiasta viimeiseen haudan lepoon. Siitä saamme kiittää Jarkko Väänästä ja kumppaneita, jotka pyyteettömästi uurastaen ovat löytäneet enoni maalliset jäänteet Punnuksen kansakoulun vanhasta kaivosta. Nykytieteen keinoihin tukeutuen voimme nyt varmuudella todeta, että Aate Matias Hautamäki saa arvolleen sopivan viimeisen leposijansa isiensä maalla.
Jospa olisi ollut mahdollista, että löytö olisi tapahtunut runsaat kymmenen vuotta aikaisemmin, niin äitinikin olisi voinut olla mukana. Hänhän eli kuitenkin 94-vuotiaaksi. Kaikesta huolimatta uskon vakaasti, että hän on hengessä mukana.
Hyvä Kalevi, Aaten sukulaiset. Voimme nyt levollisin mielin sankarivainajamme saatua viimeisen leposijansa vaikkapa Väinö Linnan Tuntematonta mukaellen todeta. ”Mennähän rauhas. Ei s’oo ihmises. S’oon suuremmas käres.”
Hyvä saattoväki. Lopuksi kiitän omasta ja perheeni puolesta sekä veljeni Ilmarin ja hänen perheensä puolesta valtiovaltaa, Nivalan kaupunkia ja seurakuntaa, veteraanijärjestöjä sekä sukulaistamme Riitta Rautaojaa ja myös kaikkia muita tyköauttaneita siitä, että olemme saaneet olla läsnä enomme juhlallisissa sankarihautajaisissa ja tässä hienossa muistotilaisuudessa.
Kiitos.
Petteri Ojanen, Aate Matiaksen sisaren poika

10.

11.

12.

13.-

14-

15.

16.

17.

18.

19.

20.

21.

22.

23.

24.

25.

26-

27.

28.

29.

31.

30.
Riitta ja Markus jäähyväiset isoenolle.

32.

33-

34. Tauno Junnikkalan muistolle
Valokuvassa Tauno Junnikkala jättää viimeisen tervehdyksen aseveljelle, isälleni Aate Matias Hautamäelle, Nivalassa 21. elokuuta 2021.
Sotaveteraani Tauno Junnikkalan pitkä elämä päättyi 25. syyskuuta 2022.
Hymni soi holvissa hiljaa Tummana kaipuuta soi Aika on korjannut viljaa Sarka jo kynnetty on Ammoin me marssimme kahden Tulta löi taivas ja maa Rannoilta Äänisen lahden

Kelle nyt kertoa saa Maa-äiti suojaansa sulkee Vartija poissa jo on.

Kunnioittaen Kalevi