Juha Tapiolan selvitys…

Saamelaiskäräjälakia koskeva muutos on viime päivinä aiheuttanut julkista keskustelua valtakunnan ylintä tasoa myöten. Hyvää tässä on ainakin se, että asiaa yritetään vihdoin ratkaista.

Saamelaisten parlamentti eli Saamelaiskäräjät on Suomen saamelaisten korkein poliittinen elin, joka edustaa saamelaisia kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Saamelaiskäräjien 21 jäsentä ja neljä varajäsentä valitaan joka neljäs vuosi toimeenpantavilla vaaleilla. Jokaisesta saamelaisten kotiseutualueen kunnasta valitaan vähintään kolme edustajaa.

Pääministeri Jyrki Kataisen 22.6.2011 hallitusohjelman mukaan saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon ja saamelaiskäräjien toimintaedellytyksiä kehitetään. Myös Sipilän sekä Rinteen/Marinin hallitusohjelmissa on luvattu samaa. Kataisen/Stubbin ja Sipilän hallituskausilla saamelaiskäräjälakia ei ole saatu muutettua. Marinin hallitus olisi Keskustaa lukuun ottamatta valmis esittämään eduskunnalle saamelaiskäräjälain muuttamista siten, että saamelaisuus määriteltäisiin kielen pohjalta. Laki vastaisi tällöin Ruotsin ja Norjan saamelaismääritelmää.
Peruskysymyksenä on, miten saamelaisuus määritetään. Vuoteen 1995 saakka saamelaisuus määriteltiin kielellisin perustein ja edellytyksenä oli, että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Vuonna 1995 säädetyssä saamelaiskäräjälaissa saamelaismääritelmään lisättiin etnisen kieliperusteen lisäksi ns. lappalaispykälä, jonka mukaan saamelainen on myös sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa. Näiden kirjojen keskeisin peruste liittyy maanomistukseen sekä veronkantoon. Tärkeintä 1700 -luvulla on ollut saada kaikki Suomen pohjoisella alueella Torniosta, Kainuusta ja Kuusamosta pohjoiseen rekisteröityä valtion asukkaiksi ja saada verot kerättyä. Sivistyneen arvauksen mukaan edellä mainittuihin asiakirjoihin merkittyjen henkilöiden jälkeläisiä on satoja tuhansia.
Näihin nyt keskustelun ytimessä oleviin lappalaisrekistereihin on merkitty saamelaisten lisäksi varsin todennäköisesti paljon myös uudisasukkaina suomalaisia sekä alueelle muuttaneita norjalaisia, ruotsalaisia ja venäläisiä. Suuri osa rekisteriin merkityistä saamelaisista ovat suomalaistuneet jo vuosisatoja sitten eikä heillä tai heidän jälkeläisillään ole mitään siteitä saamelaisuuteen.
Vuoden 1995 muutos saamelaismääritelmään ei aiheuttanut erityistä kiinnostusta, koska saamelaisrekisteriin hakeuduttiin tämän jälkeenkin pääsääntöisesti vain kielellisillä perusteilla. Tilanne muuttui, kun eduskunnalle annettiin hallituksen esitys (HE 264/2014 vp) ILO 169 –sopimuksen ratifioimiseksi. Etenkin sosiaalisessa mediassa julistettiin narratiivina se, että ILO169-sopimuksen jälkeen saamelaiset saisivat perusteettomia henkilökohtaisia oikeuksia ja suomalaiset joutuisivat sorron kohteeksi saamelaisalueella. Narratiivi osui ja upposi eduskuntaa myöten ja puhemiesneuvosto päätti 13.3.2015 jättää asian pöydälle ja siellä se pölyttyy edelleen. Putinin narratiivit Venäjällä ja Trumpin Yhdysvalloissa ovat tuoneet narratiivit suuren yleisön tietoisuuteen. Saamelaiset ovat saaneet tottua keksittyihin narratiiveihin jo vuosikymmeniä.
Ryntäys saamelaisrekisteriin alkoi eduskunnalle annetun ILO 169 -sopimuksen jälkeen kuin pyörremyrsky. Vuoden 2015 saamelaiskäräjävaaleihin hyväksyttiin 576 uutta äänestäjää ja niistä suuri osa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksillä, joiden perustana ovat olleet jopa 300 vuotta vanhat maa-, veronkanto- tai henkikirjat. Korkein hallinto-oikeus on jatkanut samoilla linjoilla vuodesta toiseen. Tämä on johtanut siihen, että saamelaiskäräjien jäsenistä noin kolmannes on jo korkeimman hallinto-oikeuden siunaamia saamelaisia. Jos näin jatkuu, niin on vain ajan kysymys, milloin nämä henkilöt ovat saamelaiskäräjillä enemmistönä. Tällöin saamelaiskäräjät on tosiasiassa suomalaistettu. Minä ymmärrän hyvin sen, että korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä saamelaisen statuksen saaneet vastustavat saamelaiskäräjälain muutosta ja siihen heillä on perusteltu henkilökohtainen syy.
Saamelaisuudessa keskeistä on kieli ja kulttuuri sekä siihen liittyvä yhteisön jäsenyys. Kyse on kasvamisesta ja elämisestä saamelaisten sosiaalisen ja kielellisen yhteisön jäsenenä. Korkeimman oikeuden hyväksymillä saamelaisilla ei ole tätä yhteyttä ja heillä on aivan muu motiivi kuin saamen kielen ja kulttuurin säilyttäminen. Jos heistä muodostuu saamelaisten enemmistö, niin saamen kieli ja kulttuuri ovat pulassa. Tilannetta ei helpota sekään, että tällä hetkellä yli 60 % saamelaisista asuu kotiseutualueensa ulkopuolella, mikä on myös riski saamelaisuuden säilymiselle ja nopeuttaa saamelaisten sulautumista valtaväestöön.
Kataisen/Stubbin hallituksen eduskunnalle antama esitys ILO 169 –sopimuksen ratifioimiseksi on johtanut saamelaisten näkökulmasta paradoksiseen lopputulokseen. Tarkoituksena oli varmasti vilpitön halu edistää saamelaisten asioita, mutta korkeimman hallinto-oikeuden linjauksella se on johtanut saamelaiskäräjien suomalaistumiseen. Saamelaislapsia pakkosuomalaistettiin sotien jälkeen 1940-luvun lopulta lähtien aina 1970 -luvulle saakka laittamalla heidät suomalaisiin asuntolakouluihin. Tässä assimilaatiossa ei onnistuttu, mutta nyt tilanne on saamelaisten kannalta todella huolestuttava, jos saamelaiskäräjälakia ei saada muutettua poistamalla laista ns. lappalaispykälä.
Suomi on saanut toistuvasti moitteita YK:n alaisilta kansainvälisiltä elimiltä saamelaisten oikeuksien loukkaamisesta, etenkin koskien vaaliluetteloon merkitsemistä. Näillä ei ole vielä tähän mennessä ollut mitään merkitystä.
Kaikki seitsemän Lapista valittua kansanedustajaa vastustavat lappalaismääritelmän poistamista saamelaiskäräjälaista. Tämä on varsin luonnollista, koska saamelaisten äänimäärä on marginaalinen Lapin kokonaisäänimäärään verrattuna ja tämä tarkoittaa käytännössä sitä, Lapista kansanedustajat valitaan suomalaisten äänillä. Lapissa vaaleissa saa ääniä enemmän saamelaisiin kohdistuvilla piilorasistisilla mielipiteillä kuin saamen kielen ja kulttuurin puolustamisella. Voi jopa sanoa, että Lapissa on suoranainen poliittinen itsemurha lähteä puolustamaan voimakkaasti saamelaisia. Tältä osin viittaan Lapin pitkäaikaisen kansanedustajan (1975 – 2011) Esko-Juhani Tennilä toteamukseen 18.1.2015 Yle Ykkösaamun kolumnissaan: ”Lapin kansanedustajat vastustavat alkuperäiskansojen oikeuksien ILO 169 -sopimusta, koska he laskevat ääniä. Lapissa on vähän saamelaisia verrattuna suomalaisiin äänestäjiin, Tennilä valottaa.”