(15.2-2018) Erilaisuuden arvot…

Juice Leskisen

suhteen on minulla henkilökohtainen yhteys, jos niin voi sanoa, vuosilta kun olin tienhaarassa ja vietin joulun ajan Teneriffalla, 1980-luvun lopulla. Siellä eräässä baarissa – istui meitä vain kaksi asiakasta. Emme puhuneet toisillemme koko aikana sanaakaan.

Toki hoksasin otsahuivista toisen aaiakkaan Juice Leskiseksi… henkisesti himmelissä. niin kuin siinä ajassa itsekkin…
Mutta omin voimin ”duunia tekemällä” jatkoin elämässä uralla ja aina ”viidestoista yö saapuu” … mielenkuvana kohtaamisesta, kun kaveri on todella pohjalla…

Ongelmana minulla ei ollut alkoholi, eikä aineet. Paineita oli nonsoleraamisesta, työyhteisön vähättelevissä asenteissa: Tää-on-taas-niitä-Kallen-höpötyksiä-tyylistä… aiheuttivat unettomuutta, sekä masennusta, josta silloin ei vielä paljoakaan julkisesti puhuttu.

”EI SAANUT POIKETA porukan oletusarviosta…
Työurani aikana poikkesin suurpiirteisyydestä, joka ay-toimitsijoissa melko yleisesti on vallinnut.
Joidenkin kollegoiden mielestä minulla oli – vähän pahakin – tapa paneutua asioihin – ottaa oikeasti selvää. Olla erilainen, irti porukasta.”

Työterveyslääkäri kirjoitti unilääkereseptin, josta käytin yhden kuurin… En halunnut riippuvuutta niihin. Jos kuka on yö, yön perään joutunut ”laskemaan lampaita”, tietää ongelman.

Aika-ajoin pitää tutkailla (ei kovin hyvin järjestyksessä olevaa) arkistoa ja siinä yhteydessä näkyville tulee kansioita, joissa on historiaa…

sopanent Julkaisen ”retrona” edesmenneen, arvostamani, pitkäaikaisen työtoverini Taisto Sopasen (kuvassa) analyyttisenä luonnehditana ja huomioina persoonastani TÄSMÄTIETO -lehdessä 24.3.1997.

Taisto Sopanen on STTK-laisen Teknisten Liiton (nyk. Ammattiliitto PRO) ensimmäinen koulutuspäällikkö… Hän on suunnitellut ja toteuttanut käytännössä toimihenkilöille järjestökoulutusohjelmia.

Hallussani on niistä kopioita. Osio artikkelista:

Ikärasismi työllistymisen esteenä on nyt tutkittu juttu.


Kuvateksti; Kalevi Kannus; kyntömies, joka voi katsoa kyntämäänsä suoraa vakoa.
 
Kukapa ei olisi joskus istunut kaljaringissä jossa on keskusteltu – ikärasismin vaikutuksesta – työllistymiseen. Siis tapauksista joissa työtä hakeva on keskustelijoiden mielestä parhaassa työiässä, mutta työnantajan mielestä auttamattomasti liian vanha.
 
Useinkaan keskustelijoilla ei ole kuulopuheita tai lehtijuttuja läheisempää kosketusta koko ongelmaan. Näin asioiden vain yleisesti otaksutaan olevan.
 
Turun alueasiamies Kalevi Kannus (Kalle) katkoo aamukampansa viimeisiä piikkejä. Hän on jo tovin totutellut tulevaan osaansa olemalla osa-aikaeläkkeellä reilut puolitoista vuotta. Aamukampa on ensi elokuussa sitten enää pelkkä ranka.
 
Kalle, kuten tuttavallisesti häntä täastäedes kutsumme on ollut liiton palveluksessa reilut kaksikymmentäkaksi vuotta. Hän on koko uransa aikana poikennut siitä imagosta joka ay-toimitsijoista melko yleisesti on vallalla. Että liippaistaan asioita enempi niin kuin vähän pinnalta. Kallella on ollut – joidenkin mielestä vähän pahakin – tapa paneutua asioihin syvällisesti ja kokonaisvaltaisesti.
 

Kysely ikärasismista

 
Toki Kallekin on istunut seuroissa joissa on ikärasismi ollut käsittelyn kohteena. Mutta eihän pelkkä luulottelu Kallelle riittänyt. Niinpä hän toimi hyvin kuvaansa sopivasti.
 
Hän lähetti 750. Varsinais-Suomen piirin työttömälle tekniselle toimihenkilölle kyselylomkkeen.
 
Lomakkeen saajat olivat tasainen jakauma työttömistä ikään. koulutukseen, kokemukseen ja sukupuolijakaumaan nähden. Heiltä kysyttiin mm. syytä työllistymättömyyteensä. Lomakkeessa oli oli valmiiksi tarjolla ikä, koulutus, eli pätevyys, kokemus – jos liian vähän ja tarjolla olleisiin tehtäviin ylikoulutus. Myös omat merkillepannut syyt saattoi kertoa,
 
Lomakkeen palautti 150 työtöntä. Heistä ylivoimaisesti suurin osa, 130 henkeä katsoi työllistymättömyytensä syyksi liian korkean iän. Yksi naispuolinen vastaaja oli liian nuori saadakseen tarjolla olleen työn.
 
Saamastaan palautteesta on Kalle tehnyt laajan yhteenvedon. Kolmekymmentäneljä sivuiseksi vihkoseksi nidottu raportti pitää sisällään seikkaperäisesti kyselyyn osallistuneiden mielipiteet. Siinä on myös muuta asiaanliittyvää materiaalia, mm. pari Kallen kirjettä, jotka on aikoinaan lähetetty silloiselle pääministerille Esko Aholle. Raporttia lienee halukkaiden saatavilla…
 

European Older Workers Network

ikarasKun Kalle käynnisti kyselynsä suhtautuivat siihen jotkut, kuten vähäinen palautusten määräkin kertoo: tää-on-taas-niitä-Kallen-höpötyksiä-tyyliin… Vaan eipä ole syytä suhtautua enää. Nyt on todettu arvovaltaiselta EU:n taholta (Euroopan Unionin komissiosta), että Kallen tutkimus aiheesta oli AINUT Euroopassa.
 
EU:n komissio käynnisti Euroopan Older Workers Network, yleiseurooppalaisen verkoston tutkimuksen. Siinä kartoitettiin mm. ikääntyvän työväestön, sekä työssä olevien, että työttömien elämäntilanteita ja työllistämiskoulutuksen vaikutuksia. Kallen tutkimus liitettiin tähän projektiin.
 
Muutenkin Kalle laajensi tutkimustaan Suomen osalta, Nyt kysyttiin 2300 työttömänä olleilta Varsinais-Suomen, Satakunnan, eski-Suomen. Lapin ja Kymin piirien alueilta samantyyppinen kysely, jonka tulokset liitettiin mainittuun yleiseurooppalaiseen tutkimukseen. Käytännössä nukaan tuli Jyväakylän Yliopiston tutkija, dosentti Tarja Tikkanen.
 

…/…
 

SURKUHUPAISAA

 
Ikärasismi – kyselyn raportti se tuli julkisuuteen YLEn TV 2:n Ajankohtainen kakkonen ohjelmassa samaan aikaan kun Tampereella oli Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ensimmäinen valtioiden päämiesten konferenssi.
 

Selvityksen aikaan siis Suomessa ja Euroopassa valtaa piti Paavo Lipposen I-hallitus.
 
Raportti (kuvassa) aikaansaattoi minulle hallituksen moitteet. Työministeriön kansliapäällikkö Kimmo Nissilä toi henkilökohtaisesti (Turkuun) pääministerin erityisavustaja Rauno Saarelta moitekirjeen, jossa sanottiin tutkimukseni tuottaneet hallitukselle vakavaa haittaa… siis sitä ei olisi saanut tehdä saatikka julkistaa. Paperi lienee ”arkistossani”.
 
Tampereen EU-konferenssin aikaan meillä oli jo Jyväskylän yliopiston dosentti Tikkasen kanssa yhteisprojektina uusi em kysely. Mutta Turun postissa pantattiin kirjeiden lähetystä kaksitoista (12) päivää ennen kuin ne menivät jakeluun… Koskaan en saanut selvitystä viivytykseen syistä.
 

No, homma mutkistui muutenkin. Dosentti Tikkaselta Jyväskylän yliopisto eväsi määrärahat ja ohjasi hänet muihin tehtäviin; Laajennetun kyselyn raportti saatiin kuitenkin valmiiksi ja Tarja Tikkanen muutti Norjaan Trondheimín yliopistoon ja ESITTELI RAPORTIT siellä EU:n työllistämiskoulutuseminaarissa.

 
Seurauksella kuten Sopasen jutussa mainitaan EU:n komissio antoi Trondheimin yliopistolla kolmen miljoonan euron määrärahan viiden maan ikääntyvien työntekijöiden ja toimihenkiöiden European Older Workers Network. siis työelämään kelpoisuuden, eli kompetenssitutkimukseen. Tarja Tikkanen oli yksi tutkimusryhmän jäsenistä, edustaen norjalaista yliopistoa.
 
Minä aloitin elokuussa 1997 eläkeläisjakson elämäni amokjuoksussa ja olen jatkanut askareitani niitä Kallen-töölöntyö-höpötyksiä-tyyliin.
 

Lopuksi lainaus Sopasen artikkelista: ”Maan hallituksen (1997) ohjelmassa työttömyyden tavoitellaan vain puolittuvan. Loput ovat sitten kai liikaväestöä. josta ei tarvitse välittääkään. Mutta ay-liikkeellä ei ole varaa toimia näin. Sen on välitettävä kaikista jäsenistään ja tehtävä kaikkensa työttömien tilanteen korjaamiseksi, vaatii Kalle kyselyn raportissa.”
 
Toinen lainaus artikkelista: ”Olin erittäin hyvilläni kun Lipposen hallitus tuli Ahon pumpun tilalle. Uskoin, että’ palkansaajien alistaminen ja kurjistaminen loppuu tämän hallituksen toimesta.
Mutta olen syvästi pettynyt kun tämä on thatcherilaisempi kuin edeltäjänsä. Niin ikään olen pettynyt, kun olen joutunut näkemään tällaisen ay-liikkeen alennustilan, murehtii Kalle.
 
Kalevi Kannus

3 ajatusta aiheesta “(15.2-2018) Erilaisuuden arvot…”

  1. Paluuviite: Alku tietotekniikassani | KANNUSTAMO.NET

  2. EI SAANUT POIKETA porukan oletusarviosta…

    Työurani aikana poikkesin suurpiirteisyydestä, joka ay-toimitsijoissa melko yleisesti on vallinnut.
    Joidenkin kollegoiden mielestä minulla oli – vähän pahakin – tapa paneutua asioihin – ottaa oikeasti selvää. Olla erilainen, irti porukasta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa