VUOSI 2017 OLI POIKKEUSAIKAA.
Suurin tapaus oli saada (elokuussa) haltuun alempi taulu, joka on tämän ruudun takana seinällä.
(Kuvan alkuperäinen ripustin vetää taulun vinoon.)
Vahvinta tunnetilaani vaikuttavaa on ollut lapsuudestani asti suljettuna olleiden mielenkuvaluukkujen avautuminen… on tietysti myös ikäkysymys kun on seestyneellä mielellä saanut mennä mm. isäni henkilöhistoriaan sisälle.
Samalla liittyvät muista, etenkin nuoruusajan, muistoista kokonaisuuteen liittyvät palat ”varjokuvista” elämänkaaren täyttymyksenä.
Toisaalta on tarpeen ymmärtää esim. sota-ajan asenteiden ja ihmiskohtaloiden kytkennät pelon, puutteen ja huolten kyllästämässä ajan hengessä. Mielenkuvieni varjot olivat sittenkin eläviä ihmisiä ja kyläyhteisöjä. KIITOS Riitta ja Irene, sekä Johannalle yhteyksistä IITIN Mankalan maisemiin.
Kevennyksenä muisto kossiajalta
Naapurin Mikolla oli rammari, eli levysoitin ja siihen ainakin yksi levy, savikiekko. Alkujaan soittimessa oli veivaamalla viritettävä jousi. Mutta Mikon rammarista jousi oli poikki ja toimi levyn keskeltä sormella pyörittämällä.
Musiikkituokioista muistan: ”Iitin Tiltu oli viidentoista kun pääsi rippikoulusta..”, ja olisikohan kääntöpuolella soinut: ”Viipurin Vihtori” en ole ihan varma.
Tuskinpa tuolloin suviehtoolla kävi edes mielessä mitä ja miten IITIN pitäjä minulle oikeasti isäni osalta merkitsi?
Onhan Mikolla ollu askaretta, kun on sormella pyörittänyt ”savikiekkolevyä” Hiski Salomaan pitkää rallia…
MUISTI:
”Iitin Tiltusta” on Lapin sodan 1944-1945 ajalta , koska remmissä oli mukana Posiolta evakkopojat Roope ja Reino; heidän kanssaan välillä nahisteltiinkin toisin kuin karjalaispoikien kanssa; jotka olivat valmiudessa kaiken sortin töölöntöihin.