Alku tietotekniikassani

Kun kokeilin IBM-tietokonefirman kanssa välittää kirjeenvaihtokavereita.

Valinta suoritettiin senaikaisella reikäkorttikoneella. Aika ei ollu kypsä vielä. Nythän se on miljoonabisnestä. Vuosi oli 1967.

Katso tämän linkin ohjelmasta, heti alussa on ko. reikäkone, eli ensimmäinen tietokoneen TALLENNUS ja TULOSTIN, https://areena.yle.fi/1-50095887?autoplay=true

Kuvassa on reikäkorttikone, Tämmönen laite oli IBM:ltä lainassa. Olin aikaa edellä.

Tuolla laitteella kirjoitettiin reikäkortit joiden ajo suoritettiin Helsingissä, varsin hankala systeemi, jota on nykyisen läppärin ja kännykän käyttäjälle mahdoton selittää.

Sittemmin toimihenkilöammattiliitossa Turussa, kun testattiin tietokoneyhteyttä Turun ja Helsingin toimistojen välille v, 1982… sain olla testaajana.

Ensimmäinen tietokone oli ns. tyhmä pääte, jossa yhteys Helsingin pääkoneeseen tapahtui puhelinyhteydessä. Ensimmäiset tekstiviestit olivat aivan erilaiset kuin nykyiset. Ilman Karkkilan tempaustani, minulle ei olis tarjottu tehtävää. Homma oli niin salainen, ettei siitä saanut kertoa työkavereillekkaan. Muutosvastarinta oli sitä luokkaa…

MUISTONA, eräs kirje:

IHMISMIELEN HERKKYYTTÄ voinee kuvata janalla jossa ääripäät ovat lapsuus ja vanhuus… Viimeisiltään jana taipuu ympyräksi kun tunteet/herkistyminen liittää eletyt vuodet yhteen… Tuon ympyrän sisällä rohkenee tutkailla elämänvaiheitaan kiireettömästi – käydä jos ja kun keskustelua itsensä kanssa… kipukohtia väistelemättä…

ELÄMÄNPEILIIN katsomisessa tai paremmin kuuntelussa on hyvät puolet. Musiikki kantaa kuin vanha silta.

NYT isäni kohdalta on vain ajan kysymys, milloin siunaustilaisuus on Nivalassa. Suku tietysti odottaa tietoja…

Oletin, jotta Viipurin tilaisuuden jälkeen elämä tasaantuu. Mitä vielä. Nuorempi ikäluokka näyttää heräävän ja olen saanut face..viestejä kyselyinä julkaisuistani netissä. Pakko alkaa saattaa ”sekundääristä” arkistoani siihen jamaan, jotta sieltä löytää mitä hakee… Ajatuksena on ollut, jotta keskityn kuvaamaan ”maailma ja elämänkaari” asetelmia siitä näköalasta miten YKSI ihminen liittyy suureen kuvaan… Niin uskomatonta kuin se oli: ISÄNI löytyi Punnuksen kaivosta, todellisena näyttönä tuntolevy.

Näitä toisiinsa verrattavia ”sattumia ja kohtaamisia” on matkan varrella lukemattomia, kohtaamisia, jotka ovat johtaneet aina konkreettiseen tulokseen… tavalla tai toisella. Niin monta kertaa kun olen jäänyt arvailuni tai tiedon kanssa yksin, en ole jättänyt tuntumaa pois mielestä… ikään kuin odottamaan uutta ”merkkiä”.

Lapsuuden ja nuoruuden aika ei ollut helppoa. Sotaa karsastettiin, veteraaneja syytettiin: ”Miksi menitte sinne?” Sotalesket ja sotaorvot olivat paarialuokkaa, liikaväestöä, sosiaaliriesa.
Syrjäydyin niin, että kun asuimme kyläkoululla… vietin paljon aikaa kirjojen parissa. Sain vapaasti lukea koulukirjaston kirjoja, sekä koululla oli myös aikuisten kirjasto ja usein, oppikouluaikoihin tuurasin johtajaopettajaa hoitamalla lainauksia… sain myös itse lainata ns. aikuisten kirjoja.

Tietysti tuo ”eriarvoisti” minut ikäluokastani… Tiesin enemmän kuin mitä opetussuunnitelmat antoivat ja jouduin epäillyksi: ”Mistä sinä tuon voit tietää?” Useimmiten pilkattiin ja nimiteltiin… Hyväksyntä puuttui. SAMA nonsoleraaminen jatkui työurallakin. OLI PAKKO alisuorittaa, jotta säilytti kasvonsa.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.