Onko yhteiskuntarauha ja Joulurauha järkkymässä?
Viite US:
Eturivin perussuomalaiset laukoivat, jopa potkuja vaadittiin – Nyt jyrähtänyt KHO:n presidentti: ”Äärimmäisen vaarallista”
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on joutunut päähallituspuolueiden edustajien rajun kritiikin kohteeksi, kun ei heti tukenut hallituksen kaavailemaa linjausta sulkea kaikki itärajan rajanylityspaikat. Erityisen kovaa on ollut perussuomalaisten kritiikki, jota tuli puheenjohtaja Riikka Purraa myöten, vaikkakin myös kokoomuksen eduskuntaryhmästä arvosteltiin apulaisoikeuskansleria.
Työmarkkinat: SAK:n liitot uhkaavat laajentaa lakkoja viikon kuluttua – myös STTK:lainen Pro ja akavalainen Insinööriliitto julistivat vuorokauden mittaiset työnseisaukset
Uutinen, jonka tekijä on STT
Ministeri Rantanen on lähettänyt EU:n komissiolle kirjeen, jossa hän ehdottaa turvapaikanhaun keskeyttämistä tietyissä tilanteissa kokonaan.
IHMETTELEN. Jos pandemian kriisi olisi hoidettu samoin kuin nyt ”sopeutetaan” kansalaisten talous lamaan. Ensisijassa rajat kiinni. Hallituspuolueiden sanakäänteet (retoriikka) ei ole vaihtunut oppositioajasta hallitusvastuun kantamiseksi. Edessä näyttää koittavan rauhaton joulunaika. Vastaava jakso lienee lamavuosiolta.
Työmarkkinat: SAK:n liitot uhkaavat laajentaa lakkoja viikon kuluttua – myös STTK:lainen Pro ja akavalainen Insinööriliitto julistivat vuorokauden mittaiset työnseisaukset
Uutinen, jonka tekijä on STT
Tästä on Ruotsin Tesla-kiistassa kyse – työoikeuden professori: Suomessa ollaan menossa samaan suuntaan
Ruotsissa Tesla ei ole suostunut noudattamaan alakohtaisia työehtosopimuksia vaan haluaa sopia työehdoista yksilöllisesti.
Minusta tämä hallitus joutaa mennä.
Meillä on valtionvarainministeri Riitta Purra, jolla ei ole minun tietojen mukaan mittään taloudellista koulutusta.
Nyt ollaan taas säästämässä rahaa lisää köyhiltä, joilla on jo nyt tiukkaa.
Minusta heti pitäisi perua Orpon itselleen antama 1300 € nettopalkkaan ja ministerin palkka ei saisi ylittää 10 000€ kuukaudessa.
Pitäisi miettiä kokonaan uudestaan valtion säästökohteet jollakin osaavalla porukalla.
Orpo omassa ”suuruudessaan on jo ilmoittanut, että hallitus ei neuvottele ammattiyhdistyksen kanssa. Tästä seuraa hallitukselle lopulta perikato.
Hallitus on lainannut jotain yksittäisiä lauseita pohjoismaiden ohjelmista.
Hallituksella ei ole mitään todellista ohjelmaa työpaikkojen lisäämiseen.
Minä luotan ainoastaan ministereistä Puolustusministeri Antti Häkkäseen.
NYT ei ole vain ammattiliitot asialla. Liikekannalla ovat kansalaisjärjestöt laajalla rintamalla. NELJÄS valtiomahti lehdistö ja ylipäätään media on kuin ”orpo piru pienessä helevetissä” – suuntavaistot hukassa, puolen valinnassa.
SAK:n puheenjohtajan mukaan hallitus ja työnantajat ovat samassa rintamassa palkansaajia vastaan.