Koulukuvassa ISÄNI Aate Matias eturivissä kolmen pojan keskellä, joilla on puku päällä.
Äitienpäiväkuvassa eturivissä vasemmalta toisena on isoäitini Liisa Hautamäki ja eturivissä oikealla on Elviira tätini, joka on huolehtinut kasvatusvanhempieni kanssa – elooni ja olooni liittyneet – viralliset asiat.
Minulle on (aikuisiälläni) kerrottu Elviira-tädin vierailuista kasvatusperheessäni. Mutta ajan asenteille ominaisesti OLETETTIIN ettei lapsi kanna mielessään ISÄN MUISTOA. kun isästä ei kerrota ja lapsen kanssa keskustella siitä mitä on tapahtunut.
Pienenkin lapsen mieli on looginen ja jos kysymyksiinkään ei ole vastattu… kehittyy mielenkuvia, joiden täsmentäminen aikuisiällä on jo mahdollista ja nykyisin sota-arkistotkin ovat avautuneet. Mutta sukujen sisälle vaikenemiset ovat jättäneet MUISTOJEN MUUREJA ja niiden purkamisessa on kipukohtia.