Nato-optiosta, Tuomioja…Mannerheim

Kansanedustaja Erkki Tuomiojan (Politiikkaradio 7.2.2022) ja Mannerheimin ajatuksissa yhtäläisyyksiä?

Tuomioja:
– Jos syttyy sota, niin me olemme silloin ensimmäinen sotatoimialue. Kyllä Nato, jos se sodan voittaa, kuten uskoisin tapahtuvan, niin tulee aikanaan vapauttamaan Suomen, mutta mitä meistä olisi enää jäljellä varsinkin, jos ydinaseita käytetään, Tuomioja kysyy ja epäilee, että Nato-jäsenyys ei vahvistaisi Suomen turvallisuutta.
Mannerheim:
…Näissä kahdenvälisissä keskusteluissa asetti marsalkka armeijamme ylipäällikkönä toimimisensa ehdoksi, että hänen näkemyksensä ja tilannearvionsa otetaan noudatettavaksi Suomen tulevassakin politiikassa. Tieltä, jonka hän on valinnut pelastaakseen pienen maamme suursodan myllerryksistä, hän ei tulisi poikkeamaan… (Suomi myrskyn silmässä II, s. 199.)

…11.6.1941Mannerheim päätti, ettei Suomi sitoudu saksalaisiin eikä hyväksy Hitlerin antamaa uhkavaatimusta 14.6.1941 mennessä annettavasta yhteistoimintaa koskevasta vaatimuksesta. Tosiasiaksi kuitenkin jäisi, että Saksalle oli luvattava suomalaisten joukkojen lähteminen mukaan saksalaisten hyökkäykseen Neuvostoliittoa kohti. Tämä tapahtuisi kuitenkin omilla rintama-alueilla ja omin päämäärin. (Suomi myrskyn silmässä II, s. 197.)
… Suomen armeija, siirtyessään Saksan hyökkäyksen mukana Neuvostoliiton suuntaan, tavoittelee ensisijaisesti valtakunnan vanhoja rajoja eikä sitoudu sen jälkeen etenemään pidemmälle… (Suomi myrskyn silmässä II, s. 197.)
(Eli Mannerheim pyrki tarkoituksellisesti asemasotaan, rintaman stabilointiin ja samalla minimoimaan Suomen tappiot sekä turvaamaan Leningradin selustan, jotta Suomen alueesta ei tulisi suursodan näyttämöä Saksan ja Neuvostoliiton välillä!)

Tuomioja:
– Kun Venäjällä tiedetään niin kuin meillä hallitusohjelmassa ja selonteoissa on todettu, että me emme alueemme käyttöä sotilaallisesti vihamielisiin tarkoituksiin muita vastaan, niin heillä ei ole syytä epäillä tätä. Niin kauan kun heillä ei ole syytä epäillä, niin heillä ei ole myöskään syytä kohdistaa juuri meihin erityisesti mitään sotilaallisia toimia.

(Yllä mainittu vaatii Suomelta uskottavia puolustusvoimia.)
Mannerheimin kenraali Oinonen kertoo Stalinin 6.4.1948 Moskovassa sanoneen:
”Vaikka en ole varsinaisesti sotilas”, aloitti generalissimus puheensa, ”voin sanoa, että meidät sotilaat rauhanaikana helposti unohdetaan, mutta sodan aikana kaikki riippuu meistä. Sellaista maata, jolla on huono armeija, ei kunnioita kukaan, mutta sellaista maata, jolla on hyvä armeija, kunnioittavat kaikki.
Kohotan maljani Suomen armeijalle ja sen täällä oleville edustajille kenraali Heinrichsille ja kenraali Oinoselle.” (Suomi myrskyn silmässä II, s. 520.)

Tuomioja:
– Suomella pitää olla mahdollisuus hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä, mutta nyt ei ole oikea aika jättää Nato-hakemusta.
Presidentti Koivisto:
”Kun provosoidaan, ei saa provosoitua”.

Tuomioja:
– Tuomioja korostaa, että historia ja maantiede vaikuttavat eri maiden turvallisuusajatteluun ja turvallisuuspolitiikkaan. Suomen näkökulmasta olennaista on, että Suomea ei toisessa maailmansodassa miehitetty.
Mannerheim:
Marsalkan puheenvuorojen lopussa oli lähestulkoon aina ollut toteamus, että Suomen oli varjeltava puolueettomuuttaan, oltava sitoutumatta suurten konflikteihin, hoidettava suhteensa hyvin kaikkiin maihin, mutta ennen kaikkea Venäjään, koska olipa maailman tilanne mikä tahansa, Venäjä on aina olemassa naapurinamme siitä riippumatta, missä muodossa sitä hallitaan. (Suomi myrskyn silmässä II, s. 198.)

Lähdeviitteet, Mannerheimin lausumat: Erkki Hautamäki, SUOMI myrskyn silmässä 2. osa.

ER.

1 ajatus aiheesta “Nato-optiosta, Tuomioja…Mannerheim”

  1. Yrjö Saraste, sotaveteraani

    Alistuuko Länsi kiristykselle?

    Yleisesti uskotaan, että ”Naton 5 artiklan turvatakuut ovat maailman vahvin tae.”

    Toisaalta pidetään selvänä, että Nato olisi heikko ja hajanainen ilman Yhdysvaltoja. Käytännössä USA johtaa Natoa ja ratkaisee mihin liitto, milloinkin osallistuu. Tiedetään myös, että ”Puolustusmenojen prosenttiosuus budjetista on oltava se, mitä Yhdysvalat haluaa Nato-liittolaisiltaan.”

    Nato – maihin ei ole todellakaan hyökätty. Ellei oteta huomioon Turkkia, jonka rajalla on ollut riitoja kurdien kanssa. Nato on pommittanut Serbiaa ja Libyaa. Sekä sotinut vuosia Afganistanissa.

    Väkisin on syntynyt ajatus, että Nato on lähinnä keskustelukerho.

    Myöskään USA: n saavutukset II-maailmansodan jälkeen eivät ole olleet kovon mainittavia. Korean sota keskeytettiin yli 60 vuotta sitten, eikä vieläkään ole saatu rauhansopimusta aikaan. Vietnamista paettiin kauhun vallassa. Irak, Libya ja Afganistan tuhottiin ja jätettiin heitteille.

    Nyt USA ja NATO eivät uskalla tosissaan tukea Ukrainaa.

    Yrjö Saraste

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa