Yläkuvassa Tauno Junnikkala 102 v. jättää jäähyväiset asetoverille Nivalassa 21.8.2021.
Junnikkala oli osallisena talvisodassa pari kuukautta, kun tuli välirauha. Varsinaiset rintama- ja taistelukokemukset on kuvattu kirjassa…
Laguksen jääkäri, Tauno Junnikkala muistelee
Kirjan tilaus: Laguksen jääkäri muistelee, Tauno Junnikkala
Hinta. 15,- €uroa + postikulut
Kirjan lähettää ja laskuttaa Nivalan sotaveteraaniyhdistys.
Talvisodan veteraani Tauno Junnikkala, 102, soti Suomen puolesta yli viisi vuotta ja haavoittui kahdesti: ”Aina kun valvoo myöhään, sota tulee mieleen – joskus uniinkin”
Tauno Junnikkala on kertonut sotakokemuksistaan MTV Uutisille.
Vuonna 1919 syntynyt nivalalainen sotaveteraani Tauno Junnikkala, 102, lähti vuonna 1939 rintamalle talvisotaan. Hän oli toisen maailmansodan syttyessä 20-vuotias nuori mies.
– Kyllähän sodan tapahtumat tulevat aina mieleen, kun valvoo myöhään, Junnikkala kertoo.
– Kaikki, mitä siellä tapahtui. Taistelutilanteet kertaantuvat päässä aina valvoessa. Ne vain tulevat mieleen. Joskus ne tulevat uniinkin, mutta harvoin.
Junnikkalan palvelusajaksi on merkitty sotilaspassiin viisi vuotta, neljä kuukautta ja kymmenen päivää. Hän haavoittui rintamalla kahdesti.
”Kyllä siinä luotia tuli”
Tauno Junnikkala muistaa hyvin ajan rintamalla. Hän oli jääkärinä osasto Laguksessa, jääkäripataljoona kolmessa.
– Latvan kylässä Karjalassa panivat hanttiin aika lailla. Tieralliin oli kaivettu vähän monttua, jossa oli tykki. Komppanian päällikkö sanoi, että ”Junnikkala, menkää ja kiertäkää tuolta aukion kautta ja tuhotkaa se tykki”, veteraani muistelee.
Latvan kylä ja maalaiskunta olivat jatkosodan aikana vuosina 1941–1944 Suomen miehittämiä.
– Juoksimme sata metriä pitkän aukion yli. Kyllä siinä luotia tuli. Päästiin lopulta terveinä lepikon suojaan, lähelle tykkiä. Ei siitä ollut enää kuin noin 70 metriä, Junnikkala jatkaa.
Sivu 5.
Sivu 64.
Kiinnostavaa, avointa, herkkää henkilöhistoriaa. TILAA kirja
Tauno Junnikkala:
– Yhteydet taistelutovereihin ovat vuosikymmenten ajalla olleet koskettavia: Viimeinen kokoontuminen oli Vekarajärven varuskunnassa… Seuraavana päivänä oli aika sanoa jäähyväiset pihamaalla.Se oli herkkä ja mieliinpainuva hetki. Kyllä siinä kyyneleet valuivat pitkin poskia. Tuntui pahalta ja tyhjältä jättää turvalliset kaverit vuosien saatossa lopullisesti.
– Liekki sammuu, vaan perinne jatkuu yhä…