Maisemaa latomeren lakeudelta

Kuvat pääsiäisen tienoilla Nivalan Haapaperältä 2018 Jukka Vinnurva.

Kalajoki virtaa läpi tämän maiseman ja keväisin, ennen 1970-luvulla tehtyjä pengerryksiä kuvan maisemassa joki tulvi hyvinkin laajalla alueella.

Keväät toivat vuosittain ”latomeren” rantaniityille mahtavat kurkilaumat. Ne soitannot eivät elämässäni unohdu. Nimittäin kossiporukalla soutelimme ”öykillä” sarkaojia pitkin melkein keskelle kurkilaumaa … soidinhuumassaan ne päästivät hyvinkin lähelle… Toinen kiinnostuksen kohde olivat ladot. joihin oli jäänyt heiniä kellumaan tulvaveden päälle. Houkuttelimme tyttöjäkin niille retkille. En muista onnistuimmeko?

KUUNSILTA aikaan kun kurjet huutavat. Sitä elämystä tuskin voi näillä maisemilla enää kokea, koska Kalajoki ei nouse enää tulvajärveksi jokivarren niityille…

TÄHÄN maisemaan liittyen muistelu: Koulun luontoretkellä Laura pisti sammakon kutua niskaani, jo toki syystä. Tietysti olin härkentänyt häntä. Laura oli syntyperältään turkulainen. Hän oli kyläkoulussamme yhden lukuvuoden. Myöhemmin Aurajoen kaupungissa sain tietää hänen poismenostaan vaikean sairauden seurauksena.

Olli kertoi kadehtineensa minun ruskeita monoja. Sillä tiimalla en muistanut sen sortn monoja minulla olleen. Kunnes mieleeni muistui poikaporukassa tehty onkimatka.
Alangon niityllä oli lehmille aidattu laidun sähköpaimenella. Eskolle tuli meininki mieleen, kuka uskaltaa kusta sähkölangalle. Esko näytti mallia ensimmäisenä. Hiukan polvet vain nytkähtelivät sähköiskujen tahtiin.
Omalla vuorollani tälli oli täydellinen. Nimittäin nuo Ollin kadehtimat ruskeat nahkapohjaiset kesäkengät eivät eristäneet samalla tavalla kuin muiden poikien kumipohjaiset tennarit.

En tietenkään kotona voinut kertoa kokemuksesta. Asenne olisi kuitenkin ollut: ”Niinpä, pölijä saa olla mutta ei piä olla tyhymä”.

Sama näkymä kesällä. Ahon sillalta Haapaperälle päin. Kuva kesältä 2017 Jukka Niemi.

Kylältä jokirantaan johtavaa tietä on aikoinaan päätynyt… joko Aittoperän tai Ahon sillalle.

Kesäisin sillat olivat nuorison kohtaamispaikkoja. Siltakuva on mielestäni ikoni elämän virrasta, joka kulkee vääjäämättä jokaisen kyläyhteisön ja eri sukupolvien ohi… kuva voisi ilmentää miten uimaranta, kohtaamispaikkana on hiljentynyt, mutta joki jatkaa virtaamistaan.

Muuttoliike vei nuoret maailman turuille maaseudulta. Siltaakaan ei enää tuolla rakenteella ole.
Puhutteleva kuva tuonee mielenkuvat pinnalle kaipauksella, aika entinen ei koskaan enää palaa, mutta ehkä nämä kuvat muistot mieleen valaa.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.