Talvi. ja jatkosodan sotavainajat
VAPAUTEMME HINTA… MATRIKKELI
KOSKETTAVIN teksti jota olen lukenut… ELINAN MUISTO: Jos kertoisin kuinka monta kertaa olen lukenut Väinö Linnan ”Täällä pohjantähden alla” -trilogian läpi, kukaan ei uskoisi… Ensimmäinen kerta 60 vuotta aikaa taaksepäin v. 1959 avasi ymmärrykseni, miten kansakoulun ja oppikoulun historiankirjoituksissa valehdeltiin valtiollisen itsenäisyytemme esivaiheista ja kansakaunnan kahtiajakautumisen syistä. Sama virallisen historian salaamisen, peittelyn ja valheiden jatkumo
ERIKOISTA Itsenäisyyspäivää 2019, joka omassa elämänkaaressani täyttyy valokuvissa. Talvisodan alkamisesta 80-vuotta. ja isäni Aate Matiaksen kotiuttaminen 15.10.2019. Viipurissa. Aate Matias 23 v, kun talvisota alkoi. Itse olin 2 v 3 kk. Siis samat numerot. mutta pilkku välissä. Karjalan kannakselta Muolaan Punnuksen kyläkoulun kaivon paikallisti Jarkko Väänänen 15.12.2018 löytyi seitsemän sotavainajaa. RADIO-OHJELMA TALVISODASTA: Pekka Tiilikainen selostaa
87. syntymäpäiväni (21.8.2024) Oliskohan rollaattorista ollut siellä hyötyä…? Tyttäreni poika Ville, nosti syntymäpäivän tervehdyksessään valokuvamuiston matkasta Venäjälle talvisodassa kaatuneen isäni (Aate Matias) elämänsä viimeiseksi taisteluksi jääneelle, Muolaan Punnuksen kyläkoulun paikalle. Kävimme siellä 14. lokakuuta 2019; sotavainajien suomalaisen etsintäryhmän Jarkko Väänäsen, sekä Karjalan Valli-ryhmän Vjatsheslav ”Slava” Skokov opastamina. Villen veli Iro oli mukana. Isäni ja veljesten
Kiinnostukseni talvisotaan ja isäni kohtaloon on ollut koko elämäni mittainen. Kävin IITIN Mankalan kylän rantamaisemassa ensimmäisen kerran 80-vuotiaana heinäkuussa 2018. Sieltä isäni lähti talvisotaan. Jo varhaisina kouluvuosina tutkailin tietosanakirjoja. (kuva) Tietoja oli niukasti saatavissa. Sodan vuosina kansa taisteli, mutta sodan jälkeen kansakunta vaikeni, etenkin ns. ”vaaran vuosina”. Postimerkin kokoisen valokuvan isästäni löysin 1950-luvun alkuvuosilla kansakoulun
Karjalan kannaksella Punnuksen kyläkoulun kellarimontussa pidin kädessäni talvisodan ajalta patruunavyön pätkää, kysyin jotta jos otan sen muistoksi mukaan. Sotavainajien etsintäryhmän pietarilainen Slava vastasi, jotta ”siitä vaan jos Siperiaan haluat”. Patruunavyön pätkä jäi monttuun… Aivan sama ajatuspohja on Velallisten Tuki VTR.. vertaisryhmän kohdalla… pitää tiedostaa MIKÄ ON MAHDOLLISTA. Toinen vertaus vertaistuen suuruudesta; korkillisella viiniä voi olla
Toukokuun kolmas sunnuntai, kaatuneiden muistopäivä 19.05.2024. HIMMETÄ EI MUISTOT KOSKAAN SAA >
Kuvat sotaväen ajalta 1938. Karjalan kaartin rykmentissä KKR 1938 Viipurissa ja saman vuoden juhannuksena, Iitin Mankalassa. Tänään 15. helmikuuta 2020 ajasta aikaa 80 vuotta: Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samointukikohtaan jäi 18 muuta
ISÄNI, Aate Matiaksen viimeinen taistelu 15.2.1940 Read More »
Jalasjärven paikallislehti JP-Kunnallissanomat on haastatellut Päivi Samppalaa, liittyen sankarivainaja Aate Matias Hautamäkeen ja siitä miten Aate liittyi Jalasjärveen. 4.10.2021 JP-Kunnallissanomat toimittaja Katja Korkiakoski. Aate Matiaksen rippikoulutodistus, vuodelta 1932
Sodan uhrit Mielipide julkaistu Turun Sanomissa 27.1.2023. ”Hän sanoi kouraisseen syvältä katsoessaan valokuvaa. Vihollinen oli yhtäkkiä paljastunut perheen isäksi.”
Kalevi Kannus Lehtileike Ilta-Sanomat 5.1.2019 -Tästä Ilta-Sanomien verkkojuttuun ..> https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005956085.html TIEDOKSI TULEVASTA kts artikkeli 19. toukokuuta 2019 siunattiin Lappeenrantaan taistelukentiltä löydetyt tunnistamattomat sotavainajat Oma kiinnostukseni talvisotaan ja isäni kohtaloon on ollut koko elämäni mittainen. Jo varhaisina kouluvuosina tutkailin tietosanakirjoja. Tietoja oli niukasti saatavissa. Sodan vuosina kansa taisteli, mutta sodan jälkeen kansakunta vaikeni, etenkin ns. ”vaaran
Yläkuvassa 102-vuotias sotaveteraani jättää viimeisen tervehdyksen aseveljelle, isälleni Aate Matias Hautamäelle, Nivalassa 21. elokuuta 2021. Sotaveteraani Tauno Junnikkalan pitkä elämä päättyi 25. syyskuuta 2022. Valokuvista suurin osa Esa K. Mäkinen 1. ISÄNI Aate Matias Hautamäki, synt. 8.2.1916, Nivalassa. Kaatui talvisodassa 15.2.1940, Muolaan Punnuksessa. Isäni kohtalo oli n. 80 vuotta … Jalasjärven veteraaniköörin TUNTEMATON SOTILAS-laulun sanojen
JÄÄHYVÄISET ISÄLLE, siunaus ja hautaanlasku 21.8.2021, Nivalassa Read More »
Jaa: