Talvi. ja jatkosodan sotavainajat
VAPAUTEMME HINTA… MATRIKKELI
Esa K Mäkisen video taphtumasta kun Aate Matias Hautamäen arkku tuotiin Nuvalaan Isäni, Aate Matias Hautamäki kaatui talvisodassa 15.2.1940 TÄSTÄ lue maksutta
Puolet minusta? Kiinnostukseni talvisotaan ja isäni kohtaloon on ollut koko elämäni mittainen. Kävin tässä IITIN Mankalan kylän rantamaisemassa ensimmäisen kerran 80-vuotiaana heinäkuussa 2018. Täältä isäni lähti talvisotaan Jo varhaisina kouluvuosina tutkailin tietosanakirjoja. Tietoja oli niukasti saatavissa. Sodan vuosina kansa taisteli, mutta sodan jälkeen kansakunta vaikeni, etenkin ns. ”vaaran vuosina”. Postimerkin kokoisen valokuvan isästäni löysin 1950-luvun
(10.7-2025) Oman itsetuntoni vuosikymmenten vaje Read More »
KOSKETTAVIN teksti jota olen lukenut… ELINAN MUISTO: Jos kertoisin kuinka monta kertaa olen lukenut Väinö Linnan ”Täällä pohjantähden alla” -trilogian läpi, kukaan ei uskoisi… Ensimmäinen kerta 60 vuotta aikaa taaksepäin v. 1959 avasi ymmärrykseni, miten kansakoulun ja oppikoulun historiankirjoituksissa valehdeltiin valtiollisen itsenäisyytemme esivaiheista ja kansakaunnan kahtiajakautumisen syistä. Sama virallisen historian salaamisen, peittelyn ja valheiden jatkumo
Toimi Ranne kertoo elämästään Porin Reposaaressa vuosina 1918–1935. Saarella toimi Reposaaren Höyrysaha Oy, joka työllisti noin 400 henkilöä. Satamatoiminta toi ulkomaalaisia merimiehiä, jotka vilkastuttivat saaren elämää. Myös sisällissodan jälkimainingit sekä äärioikeistolaisten liikkeiden usein väkivaltainen toiminta johtivat siihen, että Reposaaressa oli enimmillään noin 20 poliisia. Mutta tämä ei pikkupoikia haitannut. ”Meille Reposaaren saha ja koko sen
(5.4-2025) Porin Reposaaressa, alkutaival, nettikirja maksutta Read More »
Lue maksutta…> HalmeenTarinoita250123P (1) Sefanias ja Elina Anttilan muistoalbumi Välittömästi itsenäistymisensä jälkeen Suomi lakkautti torpparilain vuonna 1918. Lex Kallio antoi torppareille oikeuden lunastaa viljelemänsä maat omakseen. Tämä oli ensimmäinen merkittävä tulonsiirto Suomessa. Siitä alkoi hyvinvointivaltion rakentaminen. Kansan ahkeruus, kekseliäisyys ja sinnikkyys sekä yhteisöllisyys selättivät Amerikan pörssiromahduksen, äärioikeiston ja sodat. Halmeen tarina on tyypillinen pientilan kehityskertomus
Malminiitty, Simonsilta, Simonkallio ja Simonmetsä ovat ne neljä kerrostalokeskittymää Vantaalla, … Joiden rakentaminen alkoi vuonna 1966. Siitä kymmenen vuoden kuluttua alueella asui yli 8 000 asukasta noin 80 kerros- ja lähes 30 rivitalossa. Alueen huolto, hoito ja isännöinti hoidettiin keskitetysti yhdestä toimipisteestä. Tämä uraauurtava toimintamalli ei syntynyt ilman kipuilua. TOIMI RANNE: Uraauurtavaa alueisännöintiä 1.9.1966 …
Uraauurtavaa isännöintiä, Toimi Ranne, lataa lue maksutta Read More »
Läpivalaiseva mielipidekirjoitus Turun Sanomissa 1.11.2024 EIKÖ tavoite ollut:
MAINIO Terho Puustisen kolumni Turun Sanomissa (18.10,2024) otsikolla: ”Vihaisuus tekee harhaiseksi”. ”Kielteisyys ja kyynisyys syövyttävät ajattelun laatua ja mielenterveyttä.”
Jaa: