Pimeydestä pois
Marjatta Kannus
Mieheni 84-vuotis syntymäpäivä oli elokuinen lauantai vuonna 2021. Poikkeuksellisesti olimme Nivalassa hänen syntymäpaikkakunnallaan ja kanssamme hänen isänsä muistojuhlassa oli yli 150 henkeä sukulaisia ja ystäviä juhlistamassa myös hänen syntymäpäiväänsä. Hän sanoi jälkeenpäin, että sen jälkeen, kun Jalasjärven veteraanikuoro oli laulanut hänelle syntymäpäivä laulun ja sitten sukulaisten edustaja oli antanut hänelle hänen isänsä lähes sata vuotta vanhan harmonikan, hän ei enää tajunnut mitä puhuttiin tai miten ohjelma jatkui.
Tämä tilaisuus oli päätös sille tapahtuma sarjalle, joka alkoi vuonna 1940 helmikuun puolivälissä, kun Muolaassa Karjalan kannaksella talvisodassa kaatui iso joukko suomalaisia sotilaita. Heidän joukossaan oli mieheni, Kalevin, isä Aate Matias Hautamäki, joka vain viikkoa aikaisemmin oli täyttänyt 24 vuotta. Vainajat oli sitten ilmeisesti sotien välissä työnnetty kyläkoulun kaivoon ja vielä koko kaivo peitetty maakerroksella. Kalevi oli koko ikänsä etsinyt tietoja isästään, koska hän kasvoi äidinpuoleisen tätinsä hoivissa perheen nuorimpana kuuden tyttöserkkunsa hännän huippuna. Hänen isänsä sisar Elviira-täti oli kyllä käynyt häntä katsomassa ja hänen kasvatus äidilleen maksettiin sotalapsikorvausta ja myös oppikoulussa hän sai vapaaoppilaspaikan, mutta nämä isän sodassa kaatumisen seuraukset eivät tietenkään miehelle antaneet isästä mitään konkreettista tietoa.
Kalevi on kuitenkin aikamoinen tietokone nörtti ja pitää omaa kotisivua. Sattumalta erään hänen isän puolen serkkunsa tytär Riitta oli huomannut erään toisen heidän yhteisen sukulaisensa ilmoituksen Kaleville ja tajusi hänet isänsä kadonneeksi serkuksi. Tästä alkoi viestien vaihto ja valtava määrä valokuvia Kaleville hänen isästään, sillä Riitan isä oli nuorena poikana ennen sotaa ollut paljon tekemisissä Aate Hautamäen kanssa. He olivat yhdessä töissä Iitissä ja Riitan isä oli koko loppu elämänsä ajan toivonut tietoa ja varmuutta Aaten kohtalosta, sillä Nivalan sankari hautausmaalla oli tyhjä arkku, vainajaa ei oltu saatu kotimaahan taistelun jälkeen. Syyskuun alussa oli pidetty hautajaiset vuonna 1940, mutta edes tuntolevyä ei oltu löydetty.
Aiemmin vuonna 1991 oli auennut mahdollisuus saada tietoja omista omaisista sota-arkistosta ja seuraavina vuosina Kalevi sai muun muassa nähdä sota päiväkirjan, jota silloinen komppanian kirjuri oli pitänyt taistelujen lomassa. Hän etsi tietoja isästään ja sai useita kontakteja erilaisista henkilöistä, joita kiinnostivat samat asiat. Netin kautta hän piti yhteyttä moniin henkilöihin ja kaikenlainen sota-ajan tieto vaihtoi omistajaa. Eräs näistä on Jarkko neljän lapsen isä Kotkasta, joka myös tutki sotavainajien kohtaloita, koska hänen isosetänsä oli kaatunut tuona samana kohtalokkaana päivänä Muolaan Punnuksessa. Jarkko teki vielä enemmän, hän kävi etsimässä vainajien jäänteitä Venäjällä Karjalan kannaksella, ja oli yhteydessä Karjalan valli nimiseen etsintä ryhmään Venäjällä, jotka myös etsivät omia vainajiaan. Eräs tämän ryhmän edustaja Slava sanoi, että etsimme sieltä venäläisiä ja suomalaisia, jotka ovat kaatuneet talvisodan ja jatkosodan aikana ja jääneet kentälle. Etsimme, koska kukaan sotavainajista ei ansaitse unohdusta sotaromun ja nykyisen roskan alla, odottaen vain uuden taajaman rakentamista tai sorakuopan täyttämistä vanhoilla taistelukentillä. Näin kaikki muistot sotavainajista katoavat. Me haluamme antaa heille viimeisen kunnioituksen auttamalla heitä lepäämään sankarihaudoissa.
Paikalliset henkilöt olivat kertoneet, että kansakoulun kaivoon oli haudattu vainajia, mutta kaivon paikka ei ollut enää näkyvissä koulusta puhumattakaan, joten insinöörin koulutuksen omaava Jarkko tutki talvisotaa edeltävistä kartoista mahdollista kaivon paikkaa. Satelliitti tunnistuksella kartan kordinaattien avulla mahdollinen kohta vihdoin löydettiin. Paksun maakerroksen poistamiseen tarvittiin kaivuria ja siinä oli sitten apuna suomalaisten keräämä raha, jolla saatiin venäläinen kaivaja koneineen paikalle. Muun muassa Iittiläiset, joiden vainajia oli paljon mukana juuri tuossa taistelussa, olivat rahoittaneet hanketta.
Olimme Kalevin kanssa viettämässä pikkujoulua vuoden 2018 itsenäisyyspäivän aattona, kun Jarkko Väänänen soitti puhelun Karjalan kannakselta ja kertoi, että Aate Matias Hautamäen tuntolevy oli löydetty. Kaivossa oli kuusi vainajaa, joiden mukana Aate oli kuollut. Seuraava aste oli sitten lokakuussa 2019, kun Kalevi tyttärenpoikiensa Iron ja Villen sekä Jarkon kanssa kävivät taistelupaikalla Muolaan Punnuksessa ja Viipurissa, jossa vainajien luut oli laitettu pieniin valkoisiin arkkuihin. Silloin oli koottu pitemmältä ajalta löydettyjä luita ja arkkuja oli tällä kertaa 22 kappaletta, jotka siis luovutettiin Suomeen. Tämän jälkeen seurasi DNA tutkimus, jonka teki Jorma Palo, THL:n DNA tutkija. Väestörekisteristä oli etsitty vainajien lähisukulaisia tai siis mieluiten vainajan äidin naispuolisia jälkeläisiä, koska mitokondrio säilyy parhaiten, kun on kyse vuosikymmenistä. Aaten kohdalla löytyi Paula, joka on vanhimman sisaren Huldan tyttärentytär.
Sitten tuli korona tai covid-19, joka laittoi kaikenlaiset kokoontumiset ja muutenkin monet asiat paitsioon. Lopulta kaikenlaisten neuvottelujen ja lukemattomien eri osapuolten kesken käytyjen viestien ja pohdintojen jälkeen päädyttiin Aate Matias Hautamäen uusiin hautajaisiin, jotka siis järjestettiin 21.8.2021. Hautajaispuheen pitäjänä toimi Nivalan kirkkoherra Sanna Jukkola ja puolustusvoimien, Nivalan kaupungin, ja eri veteraanijärjestöjen edustajat osallistuivat myös hautajaisiin ja jälkeenpäin pidettyyn muistotilaisuuteen seurakunnan salissa. Ennen kaikkea olivat mukana suvun edustajat, eli Aaten kolmentoista sisaruksen jälkeläiset. Kalevilla oli yhtäkkiä aivan mieletön määrä uusia sukulaisia, joita hän ei ennen ollut tavannut. Myös Riitta, joka oli koko ajan toiminut koordinaattorina tilaisuutta järjestettäessä, oli saanut valtavan määrän uusia sukulaisia, joita ei ennestään tuntenut. Hautajaisissa huolimatta puolustusvoimien sotilaallisesta edustuksesta, vallitsi lämmin perhekeskeinen tunnelma, joka johtui varmaan juuri sukulaisten osallistumisesta ja paikkakunnan omien edustajien läsnäolosta. Kalevin ja Riitan jälkeläiset toimivat arkun kantajina ja haudan peittäjinä. Muutamia päiviä hautajaisten jälkeen saimme valtavan määrän valokuvia tästä tilaisuudesta ja myös toisesta aikaisemmasta, kun suvun paikalliset edustajat virsiä laulaen, ottivat arkun vastaan puolustusvoimilta.
Illalla hautajaisten ja muistotilaisuuden jälkeen kokoonnuimme vielä kylätalolle suvun kesken. Siellä suvun naiset olivat valmistaneet upeat tarjottavat ja kaunistaneet kylätalon huoneet kukkalaitteiden avulla. Jarkko kertoi ihmeestä, eli kaikenlaisten pienten sattumien summasta, jotka johtivat tuon päivän tapahtumiin, eli siitä miten Aate tovereineen lopulta oli päässyt pimeydestä pois ja oman kotimaansa sankarihautaan. Ja me Kalevi ja minä olemme saaneet uusia sukulaisia ja ystäviä, joiden kanssa viestittelemme tämän päivän tapahtumista.
4.10.2021
Marjatta Kannus
Etulinjassa oli vain piikkilanka-aita.
