TUNNUSTAN, jotta olen ollut isän roolissa ALISUORITTAJA; minulla on ollut aikuisen miehen malli vain kymmenvuotiaaksi asti, kun kasvatusisäni menehtyi 55-vuotiaana.
Muistan toki hänet hyvin mielenkuvina. ISÄNI osalta minulla on ollut ”mielikuvitusisä”, ihan näille vuosikymmenille asti.
Nykyisin nimitän sitä ”KAARLOKSI”; joka ojentaa minua hyvin usein kun olen hölmöillyt. Kaarlon keksi edesmennyt, hyvä ystäväni, kun hän usein työurallani tuli kyydissäni Helsingistä Turkuun. Jossakin vaiheessa kotimatkalla hän totesi: ”Hei Kalle, voitaisko sinun toisen, paremman persoonasi, Kaarlon kanssa hieman spekuloida”? No, sitten spekuloitiin.
NYT minulla on itsetuntoni ”sivupersoonasta” valokuviakin…
On monia asiayhteyksiä, joista ole miettinyt, jotta mistä esimerkiksi joku luonteenpiirteeni tai käytöstapani ovat peräisin? Oikeasti kyse on kai geeniperimästä. Tietenkään elämän oravanpyörässä niitä kytkentöjä tuskin kukaan pohtii kohdallaan.
Ikääntyminen sallii vapauksia tavanomaisuudesta poikkeavallekin ajattelulle.
Isäni kanssa olemme molemmat suuren perheen ”pahnan pohjimmaiset” ja altistuneet isä vanhempien sisarusten ja minä serkkujeni mahdollisiin ”löylytyksiin”. Toisaalta asema on mahdollistanut nuorimmaisen osan hyödyntämisen? Mene ja tiedä. Kun isoisäni Amselmi kuoli 65 -vuoden isässä, Aate Matias oli kaksitoista vuotias.
Perheet
Anselmi ja Liisa Hautamäen, eli isovanhempieni perhettä.
Sefanias ja Elina Anttilan, eli kasvatusvanhempieni perhe
