Sotaväen jälkeen palasin Joensuuhun.

Rautakaupan kotitalouskone- ja rakennustarvikeosastolla ollessani, keikkailin viikonloppuisin

Jorma Karttusen kvintetti, joka perustettiin 1962.

– ensin neljän ja varsin pian viiden pojan yhtye (Jorma kuvassa).

Meillä oli toisena suomalaisista keikkaporukoista hammond-urut; Erkki Ertamalla oli ensimmäsenä. (kuva).
Yhtyeen johtajan ja laulusolistin Jorman isä omisti Joensuussa leipomon ja isänsä sairastui vakavasti ja Jorma joutui ottamaan johtovastuun liiketoiminnasta.

Yhtye hajosi.

Suosiossamme suurta osuutta edustivat Hammond-urut, kuvassa olevaa mallia, muistaakseni ilman jalkakoskettimia… ainakaan keikoilla niitä ei ollut mukana. Jyrki hankki uusimmat nuotit ja treenasimme biisit esityskuntoon, joten olimme samalla ”viivalla” Suomen tunnetuimpien yhtyeiden kanssa ja

lopetimme suosion huipulla.

Minä olin valinnan edessä. Edelleen päivätyössä rautakaupan osastonhoitajana. Soittokeikat pitkien matkojen takia ottivat jo voimille… nuorena toki jaksoi.

Mietimme toki jatkamista. Tapania (kitaristi) äitinsä painosti jatkamaan opiskelua ja hän meni hammasteknikkokoulutukseen ja perusti hammaslaboratorion Joensuuhun. Jarmolla oli edessä sotaväki. Jyrki oli halukas jatkamaan. Jyrkistä en ole kuullut sen jälkeen… Oletan että hänestä tuli ammattimuusikko.

KUN ajattelen mahdollista keikkamuusikon elämänkaarta, joka oli hyvin lähellä… SAMANLAISEN tosin sain elääkseni ammattiliiton toimitsijana kolmella vuosikymmenellä. ULKOPUOLISENA (outsider) tilaisuuksissa joissa toiset osallistujat viettivät vapaa-aikaa; Yksinäisiä pitkiä kotimatkoja kelillä kuin kelillä… matkaseurana c-kasetit autoradiossa.

Muistona: tanssipaikkojen lehti-ilmoituksista pieni osa liimattunä päiväkirjaan, josta muut sivut on muuttojen yhteydessä kadonnut…

Sattuma osui taas kohtaloksi:

Sain pestin porilaisen Rosenlewin alueelliseksi huolto- ja myyntiedustajaksi; myynti- ja huoltopiirinä oli itärajan pinnasta kahdeksan pitäjää Ilomantsi, Tohmajärvi, Tuupovaara, Kiihtelysvaara, Kitee jne.. lääniä oli.

Eräänä maanantai-aamuna lastasin autoa Joensuun Teräksen varastolla. Nostin isoa pakastinta, mennäkseni takaperin pakettiautoon sisälle.

Ponnistin vasemmalla jalalla, ja NIKS. Selässä vihlaisi takaraivosta kantapäähän.. Lastaus jäi siihen. Taksilla lääkäriin. Tutkimuksissa selvisi välilevyn pullistuma.

Kipulääkkeitä, vuodelepoa, fysioterapiahoitona muutama kerta venytyslaitteessa. Monen viikon sairasloma. Porista tuli kirje, jossa työsuhteeni purettiin heti. Myöhemmin selvisi, että koko huoltoedustajien joukko oli pestattu ikään kuin yrittäjiksi, ilman minkäänlaista työsuhteen irtisanomissuojaa …

Minä sain kylmästi lopputilin

Jäin täysin tyhjän päälle…

Suomessa ammattiyhdistyliike oli vielä 1960-luvulla suurlakon jälkeisessä tilassa hajautunut. Provisio-, eli myyntipalkkioon perustuvilla työsopimuksilla ei ollut muuta turvasääntöä kuin: ellei tulosta, niin ulos. Markkinatilanne oli akuutti. Suurelle alueelle itärajan pitäjistä tuli sähköt; Minun piirini alueelle pesukoneet, jääkaapit ja pakastearkut jakoivat Rosenlewin kilpailijan UPO:n jälleenmyyjät. Ei hyvä.

Samaan aikaan oli toinenkin työpaikka. Olisin päässyt ASKON huonekaluliikkeeseen myyjäksi, mutta valitsin Rosenlewin… Elämän aallot keinutti.

Jorma Karttunen menehtyi lento-onneettomuudessa 1989. Hautakivi Joensuun ev.lut. hautausmaalla.

Kuvat pääsiäisen tienoilla Nivalan Haapaperältä 2018 Jukka Vinnurva.

Kalajoki virtaa läpi tämän maiseman ja keväisin, ennen 1970-luvulla tehtyjä pengerryksiä kuvan maisemassa joki tulvi hyvinkin laajalla alueella.

Keväät toivat vuosittain ”latomeren” rantaniityille mahtavat kurkilaumat. Ne soitannot eivät elämässäni unohdu. Nimittäin kossiporukalla soutelimme ”öykillä” sarkaojia pitkin melkein keskelle kurkilaumaa … soidinhuumassaan ne päästivät hyvinkin lähelle… Toinen kiinnostuksen kohde olivat ladot. joihin oli jäänyt heiniä kellumaan tulvaveden päälle. Houkuttelimme tyttöjäkin niille retkille. En muista onnistuimmeko?

KUUNSILTA aikaan kun kurjet huutavat. Sitä elämystä tuskin voi näillä maisemilla enää kokea, koska Kalajoki ei nouse enää tulvajärveksi jokivarren niityille…

TÄHÄN maisemaan liittyen muistelu: Koulun luontoretkellä Laura pisti sammakon kutua niskaani, jo toki syystä. Tietysti olin härkentänyt häntä. Laura oli syntyperältään turkulainen. Hän oli kyläkoulussamme yhden lukuvuoden. Myöhemmin Aurajoen kaupungissa sain tietää hänen poismenostaan vaikean sairauden seurauksena.

Olli kertoi kadehtineensa minun ruskeita monoja. Sillä tiimalla en muistanut sen sortn monoja minulla olleen. Kunnes mieleeni muistui poikaporukassa tehty onkimatka.
Alangon niityllä oli lehmille aidattu laidun sähköpaimenella. Eskolle tuli meininki mieleen, kuka uskaltaa kusta sähkölangalle. Esko näytti mallia ensimmäisenä. Hiukan polvet vain nytkähtelivät sähköiskujen tahtiin.
Omalla vuorollani tälli oli täydellinen. Nimittäin nuo Ollin kadehtimat ruskeat nahkapohjaiset kesäkengät eivät eristäneet samalla tavalla kuin muiden poikien kumipohjaiset tennarit.

En tietenkään kotona voinut kertoa kokemuksesta. Asenne olisi kuitenkin ollut: ”Niinpä, pölijä saa olla mutta ei piä olla tyhymä”.

Sama näkymä kesällä. Ahon sillalta Haapaperälle päin. Kuva kesältä 2017 Jukka Niemi.

Kylältä jokirantaan johtavaa tietä on aikoinaan päätynyt… joko Aittoperän tai Ahon sillalle.

Kesäisin sillat olivat nuorison kohtaamispaikkoja. Siltakuva on mielestäni ikoni elämän virrasta, joka kulkee vääjäämättä jokaisen kyläyhteisön ja eri sukupolvien ohi… kuva voisi ilmentää miten uimaranta, kohtaamispaikkana on hiljentynyt, mutta joki jatkaa virtaamistaan.

Muuttoliike vei nuoret maailman turuille maaseudulta. Siltaakaan ei enää tuolla rakenteella ole.
Puhutteleva kuva tuonee mielenkuvat pinnalle kaipauksella, aika entinen ei koskaan enää palaa, mutta ehkä nämä kuvat muistot mieleen valaa.