(15.4-2024) Sotavainajan tarina…

Sotavainajan tarina Kuka on Edit? Venäläiset sotavainajien etsijät löysivät kihlasormuksen, joka kuului talvisodassa kaatuneelle suomalaissotilaalle. Siitä alkoi poikkeuksellinen salapoliisityö, johon myös Ylen toimittaja pääsi osalliseksi. Lue kertomus YLE:n toimittaja Pekka Niirasen artikkelista

Oman itsetuntoni vuosikymmenten vaje…

Puolet minusta? Kiinnostukseni talvisotaan ja isäni kohtaloon on ollut koko elämäni mittainen. Kävin tässä IITIN Mankalan kylän rantamaisemassa ensimmäisen kerran 80-vuotiaana heinäkuussa 2018. Täältä isäni lähti talvisotaan Jo varhaisina kouluvuosina tutkailin tietosanakirjoja. Tietoja oli niukasti saatavissa. Sodan vuosina kansa taisteli, mutta sodan jälkeen kansakunta vaikeni, etenkin ns. ”vaaran vuosina”. Postimerkin kokoisen valokuvan isästäni löysin 1950-luvun …

Oman itsetuntoni vuosikymmenten vaje… Lue lisää »

Muistokirja

TILAUS Muistokirja on kertomus ajassa, muistutuksena siitä, kuinka hauras pienen kansan itsemääräämisoikeus voi olla ja kuinka suuria uhrauksia itsenäisyyden ja vapauden säilyttäminen voi vaatia. Omaisille menetys on aina raskas…

ISÄNI, Aate Matiaksen viimeinen taistelu 15.2.1940

Kuvat sotaväen ajalta 1938. Karjalan kaartin rykmentissä KKR 1938 Viipurissa ja saman vuoden juhannuksena, Iitin Mankalassa. Tänään 15. helmikuuta 2020 ajasta aikaa 80 vuotta: Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samointukikohtaan jäi 18 muuta …

ISÄNI, Aate Matiaksen viimeinen taistelu 15.2.1940 Lue lisää »

Aate Matias ja Helmi

Artikkelikuvassa Virtalan pihasta Iítin Mankalan kylässä, heinäluussa 2018… Helmi ja Aate Matias. Minulla on tämä näyttö… eli kuvaan liittyy Aate Matiaksen sotilaskantakortin merkintä JUHLALOMASTA 23. -26.6.1938 juhannukselta; kihlajaislomako? Sama juhannus… loma loppunut Viipurin varuskunta kutsuu… Harmonikka lienee laukussa? Helmi yksin rannalla     NYT kun on avautunut isäni, lyhyeksi jääneestä, elämänkaaresta Mankalan raitin ja talvisodan …

Aate Matias ja Helmi Lue lisää »

Marskin ilmoitus

SUURI EPÄTIETOISUUS kentälle jääneiden kohtalosta   Esimerkiksi… Monet omaiset saivat lisätietoja rintamalle jääneiden perheenjäsentensä kohtalosta sotilaiden kotiuttamisen jälkeen. Vanhemmat saivat varmistuksen esikoisensa kaatumisesta tutulta nuorukaiselta. Hän oli palvellut samassa yksikössä ja nähnyt, miten Einoon osui eikä mitään ollut tehtävissä. Tilanne oli ollut sellainen, että kaveri oli ollut pakko jättää Viipurinlahden Suonionsaareen.   Jospa sittenkin sotavankina… …

Marskin ilmoitus Lue lisää »

Punnuksen kansakoulun KAIVO talvisodan ajalta

Kalevi Kannus Lehtileike Ilta-Sanomat 5.1.2019 -Tästä Ilta-Sanomien verkkojuttuun ..> https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005956085.html TIEDOKSI TULEVASTA kts artikkeli 19. toukokuuta 2019 siunattiin Lappeenrantaan taistelukentiltä löydetyt tunnistamattomat sotavainajat Oma kiinnostukseni talvisotaan ja isäni kohtaloon on ollut koko elämäni mittainen. Jo varhaisina kouluvuosina tutkailin tietosanakirjoja. Tietoja oli niukasti saatavissa. Sodan vuosina kansa taisteli, mutta sodan jälkeen kansakunta vaikeni, etenkin ns. ”vaaran …

Punnuksen kansakoulun KAIVO talvisodan ajalta Lue lisää »

Jäähyväiset isälle, siunaus ja hautaanlasku 21.8.2021, Nivalassa

Yläkuvassa 102-vuotias sotaveteraani jättää viimeisen tervehdyksen aseveljelle, isälleni Aate Matias Hautamäelle, Nivalassa 21. elokuuta 2021. Sotaveteraani Tauno Junnikkalan pitkä elämä päättyi 25. syyskuuta 2022. Valokuvista suurin osa Esa K. Mäkinen 1. ISÄNI Aate Matias Hautamäki, synt. 8.2.1916, Nivalassa. Kaatui talvisodassa 15.2.1940, Muolaan Punnuksessa. Isäni kohtalo oli n. 80 vuotta … Jalasjärven veteraaniköörin TUNTEMATON SOTILAS-laulun sanojen …

Jäähyväiset isälle, siunaus ja hautaanlasku 21.8.2021, Nivalassa Lue lisää »

MUISTO Lapinsodan ajalta

ON HÄMMENTÄVÄÄ, miten syvällä ovat muistot sota-ajasta säilyneet ja nousevat nyt mielentilaan Ukrainan uutisten paineista tässä ruudun ääressä ja jopa yöllä uniin. JATKOSOTA muuttui Lapin sodaksi. Meidän kylälle oli sijoitettu evakkoja Posiolta. Muistan elävästi tapahtuman kun veimme Lapin evakkopoikien Einon ja Roopen kanssa postia poikien äidille. Kun äiti avasi kirjeen, hän sai hysteerisen kohtauksen… Kirjeessä …

MUISTO Lapinsodan ajalta Lue lisää »

KUUNSILTA aikaan kun kurjet huutavat

Ollaanko enkeleitä toisillemme Toinen toistaan huonompi ihminen kaipaa rakkautta kuitenkin Kansakuntana olemme selviytyneet Talvisodasta, jatkosodasta, sotakorvuksista, 1960-luvun maaltamuutosta. 1970-luvun energiakriisistä, 1990- luvun pankkien kriisistä (eivät kaikki): * Selviydymmekö 2010-luvun EU:n luottokriisin, sisäpolitiikan juonitteluista ja valtapelistä, etenkin SOTE-politiikan seurauksista? Edelleen kurkilaumat syksyn ja kevään muuttomatkoilla pysähtyvät lepotauolle stnnyinseudullani Nivalassa. Syyskuussa 2022, luontokuvaaja Veijo Toivoniemen valokuva Hituran …

KUUNSILTA aikaan kun kurjet huutavat Lue lisää »

KOHTALON saartamat

Vahvimmatkaan eivät ehjiksi jää… Maanantaina 18. heinäkuuta 2022 sain kaiken kukkuraksi, kaulavaltimon tukoksesta aivoinfarktin. Tulin CityMarketista kotiin ja tarkistin saapuneita puheluja. Miniä oli soittanut. Soitin hänelle ja heti puhelun alussa keskenkaiken puheilmaisuni muuttui ”puuroksi” niin, etten itsekkään omaa puhettani ymmärtänyt. Miniä hoksasi tilanteen ja vei minut TYKS’in ensiapuun ja pääsin kiireellisenä hetikohta tutkimuksiin. Ensihoidossa otettiin …

KOHTALON saartamat Lue lisää »

KUVAMUISTO kesältä 1957;

MUISTO kesältä 1957; Keskustelu julkaistu facebookissa 26. tammikuuta 2022· * JOTENKIN VAIN, muistojen tulva on vallannut mielentilaani etenkin elokuun 2021 isän hautaansiunaamisen yhteydet…

KOLUMNISTI Turun Päivälehdessä ja Turun Sanomissa

JAJAMUISTO PYSYTÄÄN historiassa… Kolumnisti-1982 Turun Päivälehdessä, kirjoituskone – nykynuorille ihmelaite – joka printtasi samalla. Tekstit vietiin toimitukseen paperilla. Samana vuonna sain Teknisten liiton, teollisuuden esimiesten ammattiliiton Turun aluetoimistoon Internetin ja sähköpostien esiasteen tietokonepäätteen puhelinlinjayhteydellä. Suoritin tiedonsiirtotestausta, josta en saanut kertoa edes kolleegoille. Kannoin osaamattoman-, ymmärtämättömän-, tuppisuun-roolia tietotekniikan osalta hamaan työurani lopuille asti. Sama kokemustausta mobiililaitteen …

KOLUMNISTI Turun Päivälehdessä ja Turun Sanomissa Lue lisää »

KANNUSTAMO kirjakauppaan

Puolue murroksessa TILAUS ennakkoon verkkokaupasta ALKULAUSE Toimi Ranne kirjoitti eläkkeellä jäätyään 1980-luvulla noin 2 000 konekirjoituslius- kaa muistelmia liitteineen. Ne on kaikki taltioitu Työväen Arkistoon aihepiireittäin nidottuina. Aika on kuitenkin heikentänyt kopioiden laatua ja siksi olenkin julkaissut Suomen poliittista historiaa käsittelevät osuudet kahtena omakustannekirjana. ”Ahtaajasta liikkeenhoitajaksi” ilmestyi 2021. Se kertoo Helsingin satamien 1950 luvun työoloista …

KANNUSTAMO kirjakauppaan Lue lisää »

ARMEIJAN MERKITYS

Putinin armeijan Wagner-joukkojen johtaja on kehunut Ukrainan sotilaita. Niinhän Stalinkin kehui Suomen Armeijaa… ”6.4.1948 YYA-sopimuksen solmimistilaisuudessa Stalin kehui Suomen armeijaa seuraavin sanoin: ”Sellaista maata, jolla on huono armeija, ei kunnioita kukaan, mutta sellaista maata, jolla on hyvä armeija.” kunnioittavat kaikki.”

(22.2-24) Somekeskustelusta

MUISTO 8 vuotta sitten Kalevi Kannus 22. helmikuu 2016 Julkinen TÄÄLLÄ somessa kovasti moni haukkuu ja solvaa mm. YLEn uutisointia… mutta (Huomio) samat kaljahuuruissa kirjoittajat ITSE sekoilevat mielipiteissään ja linkittävät toisten kirjoittamia juttuja omien kuvitelmiensa vahvisteeksi… * MIELIKUVASODAN lietsojan ovat pääsääntöisesti aatoksissaan harhautuneita valkoihoisia kanta-suomalaisia. Kalevi Kannus * SIITÄ KEHKEYTYI keskustelu… Raimo Nurmi Nämä harhautuneet …

(22.2-24) Somekeskustelusta Lue lisää »

(8.2-2024) Erkki Hautamäki, Suomi myrskyn silmässä 1. ja 2. Viimeisin painos

Erkki Hautamäki (s. 1930 k. 5.9.2023, filosofian maisteri ja majuri, opetusneuvos; toimi 1960-luvulla erikoistehtävässä pääesikunnassa ja myöhemmin Vuokatin urheiluopiston rehtorina vuosina 1970–1990. Eläkkeelle jäätyään hän on tutkinut 1. ja 2. maailmansodan historiaa erityisesti Suomen ja Skandinavian näkökulmasta. IN MEMORIAM Tästä lukijakeskusteluun Mannerheim ja Ryti epäilevät Stalin/Churchill sopimustensa kestävyyttä. – Marski tietoinen suurvaltojen salaisen taustapolitiikan tavoitteista …

(8.2-2024) Erkki Hautamäki, Suomi myrskyn silmässä 1. ja 2. Viimeisin painos Lue lisää »

(8.2-2024) Erkki Hautamäen muistolle

Tästä lukijakeskusteluun ERKKI HAUTAMÄEN luentovideot 29.5.2010 Kasvihuonelimiö EP:n ..kirjaosastolla Nummi-Pusulassa. ONKO sotahistoriassa jo ”kaikki kivet käännetty”? Talvi- ja jatkosodan aikoina kentälle jäi yli 10000 suomalaista sotilasta. Heistä noin 1400 on pystytty palauttamaan ja 393 luotettavasti tunnistamaan. Videolla tilanne kun Muolaan Punnuksen kyläkoulun kaivoa tyhjennettiin… 15.12.2018. Viipurissa 15.10.2019 sotavainajien kotiuttamistilaisuus. (Yhdessä arkussa isäni)

(28.1-2024) Mikä arvo suomikuvalla 2024?

KYSYMYS- Mitä mm. tämä ulkomaankauppaministerin julitus merkitsee Suomen kv-kuvalle? Kauppaministeri Ville Tavio (PS) lakkauttaa Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön (United Nations High Commissioner for Refugees) Suomen avustukset lähi-idän sodassa plestiinalaisilta. Todella säälimätöntä. ajattelua ja toimintaa. Petreliuksen Suomen lippu presidentin vaalipäivänä 28.1. 2024.

Työmarkkinat ojennukseen…

TAMMIKUUN KIHLAUS 1940 Suomen Työnantajain Keskusliiton 23. tammikuuta 1940 antama julistus, jossa se tunnusti ammattiliitot ja keskusjärjestö SAK:n neuvotteluosapuoliksi työmarkkinoita koskevissa kysymyksissä. Osapuolet sopivat, että vastedes pyritään löytämään yhteisymmärrys neuvotteluteitse. Julkilausuma luettiin Yleisradion iltauutisissa 23. tammikuuta 1940 ja julkaistiin seuraavana päivänä sanomalehdissä. Tätä aiemmin vain kirjanpainajilla oli ollut työehtosopimus. Sosiaaliministeri Karl-August Fagerholm toimi aloitteen tekijänä …

Työmarkkinat ojennukseen… Lue lisää »

Neuvostoliiton terroripommitukset 1944 suomalaisiin siiviilikohteisiin

Soviet War Crimes Against Finland English KIRJAN TILAUS Tilaajan postilaatikkoon Pian tulee kuluneeksi 80 vuotta Neuvostoliiton terroripommituksista suomalaisiin siviilikohteisiin. Neuvostoliitto pommitti suomalaisia siviilejä erityisen rajusti vuonna 1944 murtaakseen suomalaisten vastarinnan. Myös neuvostopartisaanien rikoksista tulee pian kuluneeksi tasan 70 vuotta, joten tämä kirja on hyvin ajankohtainen. Tämä ei ole tutkimus Suomen tai Neuvostoliiton historiasta, vaan kansainvälisoikeudellinen …

Neuvostoliiton terroripommitukset 1944 suomalaisiin siiviilikohteisiin Lue lisää »

(7.12-2023) Joulunrauha ja rajat

Onko yhteiskuntarauha ja Joulurauha järkkymässä? Viite US: Eturivin perussuomalaiset laukoivat, jopa potkuja vaadittiin – Nyt jyrähtänyt KHO:n presidentti: ”Äärimmäisen vaarallista” Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on joutunut päähallituspuolueiden edustajien rajun kritiikin kohteeksi, kun ei heti tukenut hallituksen kaavailemaa linjausta sulkea kaikki itärajan rajanylityspaikat. Erityisen kovaa on ollut perussuomalaisten kritiikki, jota tuli puheenjohtaja Riikka Purraa myöten, vaikkakin myös …

(7.12-2023) Joulunrauha ja rajat Lue lisää »

(6.12-2023) Itsenäisyyden kuva 2023

Valokuva Sanna Jukkola. Nivalan sankarihaudoilta joulukuu 2023. Valokuvan asetelma menee iholle. Siinä on itsenäisyyden ihmeen tarina. Sotavainajien hautaristit ovat vapauden ja itsemääräämisoikeuden hinta, mutta puhtaan lumen hohde ja kirkon valot, sekä Suomen lippu kuvastavat saavutetun rauhan merkitystä… Valokuva on enemmän kuin sanoja. Kommentointiin MUISTOKIRJA Kalevi Kannus Itsenäisyyden

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa