Turkulaisille korona-äiti

Turkulaisille (Iltalehden mukaan) Sanna Marinin hallituksen pitää toimia korona-äitina.

2 ajatusta aiheesta “Turkulaisille korona-äiti”

  1. On tosi mielenkiintoista lukea eri ihmisten mielipiteitä koronan torjumisen tavoista. Osa yrittäjistä on valittanut alusta asti, joka ikisestä rajoituksesta, miten nämä estävät heitä harjoittamasta liiketoimintaansa. Hallituksen olisi pitänyt heidän mielestään sallia ulkolaisten turistien tulo maahan esteittä, jotta matkailija yritykset ja ravintolat ja hotellit pärjäävät. Ja muutenkin jos kerran kaupat saavat olla auki, niin sama pitäisi sallia muillekin yrityksille. Sitten ovat yksilön vapauden puolesta puhujat, joiden mielestä ei saa rajoittaa sitä tai tätä, eikä rokotuksia tai maskien käyttöä pidä vaatia. Sen lisäksi tulevat sitten ne joita edustaa Laura Virtanen Turusta, jonka mielestä Suomessa hallitus on täysin epäonnistunut kaikissa niissä toimissa, jotka liittyvät pandemiaan. Tulee vain mieleen kyseistä kirjoitusta lukiessa, että eikö kansalaisilla ole enää tämän hallituksen aikana minkäänlaista omaa vastuuta tekemisistään? Alusta asti tästä taudista on tiedotettu ihan kyllästymiseen asti, niin ettei ole tiedosta voinut välttyä, jos vain on itse halunnut olla asioista selvillä. Kun jääkiekon seuraajat tulivat suurin joukoin keskiyöllä Pietarista rajalle, nämä potentiaaliset tartuttajat eivät suinkaan kaikki menneet koteihinsa, vaan ravintoloihin ja kuka minnekin seuraavana päivänäkin. Sielläkin olisi siis pitänyt aikuisia kansalaisia olla valvomassa joku hallituksen edustaja, koska eihän näillä itsellään mitään vastuuta tietenkään voinut olla. Juuri tämä hallitus on varmaan keksinyt koko pandemian suomalaisten kiusaksi ja ei sitten kykene valvomaan ja pitämään kädestä jokaista joka saattaa saada tartunnan, vai mitä? Valitettavasti meillä ihmiskunnan jäsenillä ei ole sellaista vastuunkantajaa koko maailmassa joka suojelisi meitä itseltämme, puhumattakaan naapureiltamme. Eli tietoa on saatavilla ja vastuu omasta käytöksestä on joka ikisellä aikuisella itsellään ja siitä huolimatta tartuntoja tapahtuu ja myös ihmisiä sairastuu ja kuolee olivatpa hallituksen toimet minkälaisia tahansa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa