ONNEKSI OLEN OLLUT JOSKUS NUORI
ja parasta kun saa face..viestin ja valokuvan sieltä vuosien takaa kaukaa.. MUISTON ajalta ja paikasta, joka on piirtynyt sieluun mielenkuvana. Mitä muuta voi kun valita kuulokkeisiin mikä täydentää tunteen.
IHMISMIELEN HERKKYYTTÄ voinee kuvata janalla jossa ääripäät ovat lapsuus ja vanhuus… Viimesiltään jana taipuu ympyräksi kun tunteet/herkistyminen liittää eletyt vuodet yhteen… Tuon ympyrän sisällä rohkenee tutkailla elämänvaiheitaan kiireettömästi – käydä jos ja kun keskustelua itsensä kanssa… kipukohtia väistelemättä…
ELÄMÄNPEILIIN katsomisessa tai paremmin kuuntelussa on hyvät puolet. Musiikki kantaa kuin vanha SILTA
… ja parasta kun on saanut perimän, jonka kautta voi rakastaa musiikkia ja RAKKAUS EI KOSKAAN KATOA.
En todellakaan tiennyt omaavani isäni Aate Matiaksen perimän – kiinnostuksesta harmonikkaan.
Kun 1950-luvun puolivälissä Lauri Harjulan kanssa tätäkin keinumorsian-iskelmää soitimme, Lauri soitti viulua ja lauloi stemmat.
Maaliskuussa 2017, valokuvien perusteella se yhteys tuli todeksi ja varmistui.
Aavistuksia minulla on siitä ollut koko elämäni ajan. Isäni ei palannut talvisodasta, hän kaatui Karjalan kannaksella, Muolaan Punnuksessa 15.2.1940. Taistelukuvaus toisaalla tässä tiedostossa.
