Aihearkisto: Kuvamuistoja – Aate Matias

SOTA: Jäähyväiset isälle; Jäähyväiset isälle, siunaus ja hautaanlasku 21.8.2021, Nivalassa

Yläkuvassa 102-vuotias sotaveteraani jättää viimeisen tervehdyksen aseveljelle, isälleni Aate Matias Hautamäelle, Nivalassa 21. elokuuta 2021.
Sotaveteraani Tauno Junnikkalan pitkä elämä päättyi 25. syyskuuta 2022.

Valokuvista suurin osa Esa K. Mäkinen

1. ISÄNI Aate Matias Hautamäki, synt. 8.2.1916, Nivalassa. Kaatui talvisodassa 15.2.1940, Muolaan Punnuksessa.

Isäni kohtalo oli n. 80 vuotta … Jalasjärven veteraaniköörin TUNTEMATON SOTILAS-laulun sanojen mukainen.

2. Hautakumpu 21.8.2021, Nivalan sankarihaudoilla ristin juurella, joka on ollut siellä 1.9.1940 lähtien.

3.

4. Sanna Jukkolan puhe: SIUNAUSPUHE SOTAMIES AATE MATIAS HAUTAMÄKI 21.8.2021

”Jos minulle käy huonosti, haudatkaa minut kotimaan multaan”.

Tämä on ollut tunnettu sotilaiden toive. Tänään tämä toive saa täyttyä Aate Matias Hautamäen osalta. Hautapaikka on odottanut häntä jo pitkään: 1. päivänä syyskuuta vuonna 1940 hänet on siunattu poissaolevana. Ja tänään tässä edessämme on pieni arkku, missä lepää Hautamäen maalliset jäänteet. Niiden matka kotikirkon hautausmaalle on ollut pitkä.

Aate Hautamäki oli syntynyt 8. päivänä helmikuuta vuonna 1916. Nuoren miehen tie johti Kymenlaaksoon, nykyisen Päijät-Hämeen maakunnassa sijaitsevaan Iitin kuntaan. Sieltä käsin kävi kutsu puolustamaan isänmaatamme sodassa, joka alkoi 30. päivänä marraskuuta vuonna 1939.
Vahakantiseen sotapäiväkirjaan on tallennettu Iitin komppanian tietoja. 15. helmikuuta vuonna 1940 on kirjoitettu:
Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.

Aate Matias Hautamäen elämä päättyi Karjalan kannaksella, Muolaan pitäjässä, Punnuksen kylässä. Viikkoa aiemmin hän oli täyttänyt 24 vuotta.

Alkoivat pitkät odotuksen ja epätietoisuuden vuodet. Teidän saattajien mielessä on esimerkiksi Aaten sisaren Elviiran sanat, kun hän muistutti: ”Jos Teitä tulee vastaan mies sotavaatteissa ja reppu selässä, ottakaa hänet vastaan lämmöllä ja rakkaudella.” Ja teitä odottajia – teitä on ollut paljon. Erityisesti ajattelin sinua, Kalevi – sinua, joka olet koko elämäsi odottanut omaa isää kotiin. Nyt tuo päivä on koittanut. Pitkä kotimatka on viimein tullut päätökseen.

Asia johti toiseen, ja viimein, joulukuussa 2,5 vuotta sitten, Punnuksen kyläkoulun kaivosta, jopa 8 metrin syvyydestä, nostettiin ylös kuusi vainajaa. Heidän mukanaan kolmen sotilaan tuntolevyt. Yksi tuntolevyistä kuului Aate Hautamäelle. Alkoivat tarkemmat tutkimukset, joiden tulos lepää nyt edessämme.

”Niin lyhyt on askel
ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja välillä
taivaan ja maan.”

Näillä muistosanoilla te omaiset muistitte Aate Hautamäkeä risti-ilmoituksessa. Taivaan ja maan raja on kapea; askel ajasta ikuisuuteen on lyhyt. Meidän kaikkien saattajien turvana ja lohtuna olkoon luottamus Jeesukseen Kristukseen, joka on kerran Golgatan ristillä voittanut kuolen vallat. Vain sen takia meillä on tänään toivo taivaan kodista; kodista, minne meidän matkamme on vielä kesken – kodista, minne sotamies Aate Hautamäen nyt yhdessä saatellaan.

Nivalan seurakunnan striimaus (video) siunaustilaisuudesta.

5.

Muut siunaus- ja muistotilaisuuden puheet

39.

Majuri ERKKI HAUTAMÄKI:

Aate Matias Hautamäen muistotilaisuus 21.8.2021 Nivalassa
Hyvät ystävät täällä tänään. Rauha Teille

Olemme hetki sitten kätkeneet sotilaan Aate Matias Hautamäen kotiseurakuntansa multaan.. Matka oli pitkä – ehkä liiankin pitkä siitä hetkestä, jolloin hänen elämänsä kirjaan merkattiin piste. Talvisodan Muolaan Punnuksen kylän tulimyrskyssä.
Silloin Suomi-äiti siunasi miehiään ja poikiaan suru sydämessä ja kyyneleet silmässä kaikkialla maassamme kirkkojen kotimultaan – sankarihautoihinsa. Suomi koki silloin surulla verhottua Talvisodan ihmettään, jota muu maailma ihaillen seurasi sivusta.
Olen viime viikkoina aprikoinut, mikä on tuollaisen ihmeen olemus ja merkitys? Elämämme matkalla me näemme ja koemme sellaisia yksityisinä ihmisinäkin, vaan usein ajatuksemme elämän kiireissä pysähtyy ratkaisuun kuitenkin sattuman kohdalle.
Uskon vahvasti, että saimme Aate Matiaksen 80-vuotta pitkän – ja jo toivottoman odotuksen jälkeen ihmeenä kotiin ja että hänellä on meille sanoma täällä tänään; ”Rakkaat ystävät ja omaiseni minä tuon teille sanoman ja todistuksen ihmeestä ja myös siihen aina liittyvästä armosta ja rakkaudesta. Tässä ei ole kysymys sattumasta.”
Totta sattumaksi emme voi, emme halua Talvisodan taistelijan kohtaloa ja kotiin, asetovereidensa viereen lepäämään pääsemisen ihmettä kutsua. Puhumattakaan monista asiayhteyteen liittyvistä muista myöhemmistä ihmeistä, joita emme voi sattumaksi tulkita!
Uskon, että Aate Matias todella palasi kotiin tuomaan mukanaan todistusta ja sanomaa samalla vieläkin suuremman ihmeen löytymisestä – Talvisodan ihmeestä. Siihen hänellä oli uhrivalmiina oma osuutensa, jonka hän antoi Kannaksen tulimyrskyssä isänmaalleen. Mitä hän on ajatellut hetkellä jolloin hänen elämänkirjansa suljettiin – sitä emme tiedä? Mutta sen tiedämme, että 80-vuoden odotuksen jälkeen hänelle annettiin uusi sanantuojan tehtävä tulla kotiin ja todistamaan meille epäileville Tuomaille todellisen ihmeen sisältö ja merkitys!
Tänään – uskon niin – Aate Matiaksen sanoman voimme ymmärtää oikein vain, kun ihmettä kantava voima on armon ja kiitollisuuden rakkaus, jotka meille annetaan. Tämä hetki on ollut tänään, jolloin sattuman ajatus on lopulta poistettu. Me emme juhli lottovoittoja!
Olen myös tätä ihmeen ja sattumuksen eroavaisuutta selvittänyt itselleni näin: Kalevi – isäsi Aate Matias sai vielä pitkän 80-vuoden jälkeen armon osoituksen, tuoda sinulle todellisen ihmeen toisenkin tekijän – rakkauden osoituksen, ehkä vain sinun sen sydämessäsi kuullessasi kuin kaukaa isäsi äänen: Olet rakas oma poikani”.
Paljon ihmeellistä on tapahtunut ajatellessamme meidän ystävyytemme syntymisestä pari vuosikymmentä sitten Turun kirjamessuilla. Heti alussa tunsin, että jokin sotiemme historiaan liittyvän kirjani 1. osan sisällöstä kiinnosti sinua yllättävän paljon. Paljon ehti Aurajoessa kuitenkin vettä virrata, ennen kuin isäsi sai viimeisen suuren tehtävänsä – todistaa ihmeen sanansaattajana, ei vain sinulle ja omaisille kantamasta, vaan meille kaikille! Tuosta armon ja rakkauden ihmeestä, jossa me kaikki olemme saaneet olla läsnä tänä päivänä täällä Nivalassa.
”Marskiltamme” kyseltiin paljon sotiemme jälkeen Talvisodan taisteluista ja silloisesta selviämisemme ihmeestä. Hänen tunnustuksensa sotilailleen paljastuu hänen koskettavista päiväkäskyistään. Ei vähiten Suomen äideille osoittamastaan kiitos ja kunniataulusta, joka näkyy jokaisen Suomen kirkon seinällä.
Harvemmin tulee kuitenkin esille hänen vastauksensa muistiin kirjattu, jossa hän toteaa ihmeestä kysyvälle: ”Niin – Suomesta löytyi rukoukseen ristittyjä käsiä tarpeeksi ja näin sain / siunauksen voimaa / johtaa pienen Suomen armeijaa ihmeeseen, jota ei pidetty mahdollisena.” Armon maljan rukousten määrä ja merkitys oli näin käynyt selville vanhalle soturille isänmaan kohtalon hetkellä.
Haluaisin vielä ketoa erään Marskin upseerin itse kertomasta tapahtumasta vuonna 1995, täyttäessään 90 vuotta. Tämä mies komensi ratsuväen upseerina (evl.) kuuluisaa Tyrjän rykmenttiä (JR 7) ja haavoittui kuoleman rajoilla käyden heti jatkosodan alussa ja useita kertoja kovemmin myöhemmin, jääden 50% sotainvaliidiksi. Jalkaväen kenraalina ja Marskin ritarina hän oli näkyvä persoona sotien jälkeenkin.
Hän oli Adolf Ehrnroot, jonka miestensä mainetekojen myötä osoittautui, että ihme niiden mahdollisuuteen perustui paljolti joukkoa johtavan upseerin persoonaan, ihmistuntemukseen, oikeudenmukaisuuteen, ammattitaitoon ja käytökseen sodan julmien lakien vallitessa. Sotien jälkeen muistamme tuon miehen ”pyörätuolissa” presidenttimme itsenäisyyspäivien juhlavastaanotoilta ja tunnuslauseeltaan: ”Suomi on hyvä maa, sitä kannattaa puolustaa!”
Täyttäessään 90-vuotta (1995) hän kodissaan Turun Kakskerrassa, joutui luonnollisesti paljon vastailemaan puhelimeen onnittelijoilleen. Hän kertoo itse: ”Puhelimen taas soidessa, vastasin ja soittaja ilmoitti – olen vain tavallinen sotilas ja työmies, mutta halusin onnitella entistä komentajaani tämän juhlapäivänä. Vastasin, Kuule, meidän herramme edessä ei ole arvojärjestystä – on vain armojärjestys.”
Tuo kenraalin yksinkertainen vastaus kuvastaa mielestäni, että hän syvästi ymmärsi tuon heidänkin taistelemansa todellisen ihmeen kantavien voimien olleen kaikki sattumat poissulkeva; armon ja rakkauden siunaus.
Eräs ihmeitten sarjan toisiinsa liittyvä kehä on myös sulkeutunut nyt täällä Nivalassa. Mielestäni sen alku ja ensimmäinen rakkauden ja armeliaisuuden teko käynnisti sen jo 80 vuotta sitten. Silloin Anttilan talon väki, maataan viljelevinä suomalaisina kylvivät siemenen kerran tulevalle ihmeelle. He loivat kestävän rakkauden sillan, antaessaan tuolloin pienelle orvolle pojalle mahdollisuuden saada kasvaa turvattuna mieheksi ja palvelemaan vuorollaan synnyinmaataan.
Uskon vahvasti, että vain tämän lähtöinen armon ja rakkauden osoitus vielä vuosikymmenienkin jälkeen sai Luojan johdattamaan meidät tähänkin ihmeeseen, jonka olemme täällä voineet nähdä ja kokea.
Hyvät ystävät! Olemme saaneet olla kutsuvieraana / i h m e e n / juhlassa- Toivon sen herättäneen tuntemuksia ilon ja ehkä samalla surumielenkin keskellä myös tuon ihmeellisen armon ja rakkauden läsnäolosta.
Haluan lopuksi toivottaa teille kaikille pientenkin kohtaamienne ihmeiden huomioimista, usein tietämättänne ehkä elämänne helminauhassa, sen kirkkaimpina tähtinä. Muistaen toki ettei niiden tulolle ja hetkelle ole mitään laskettua aikaa, vaan vaikuttaa niiden voima elämässämme armon ja rakkauden lahjana tarvitessamme … kuolemankin rajojen takaa.
Erkki Hautamäki

40.

PETTERIN OJANEN:

Aate Matias Hautamäen muistotilaisuus 21.8.2021 Nivalassa
Hyvä Kalevi, Marjatta. Hyvä saattoväki.
Tänään täällä viimeiseen leposijaansa saatettu sankarivainaja Aate Matias Hautamäki oli äitini Iida Hedvigin 3v nuorempi veli ja siis minun enoni. Sisaruksia, lapsia perheessä oli 14. Itse en tietenkään koskaan enoani tavannut eikä liioin vanhempi veljeni Ilmarikaan, vaikka onkin syntynyt kymmenen vuotta aiemmin kuin minä. Me kumpainenkin muistamme kuitenkin joitain asioita äitimme kertomana.
Vuoden 1940 syyskuussa olivat enomme sankarihautajaiset. Tuolloin rintamalta tuli kuitenkin vain kangastilkku, josta äitimme käytti ilmaisua ”rätti”, joka tuolloin laskettiin sankarihautaan. Tuo ilmaisu kuvaa sitä pettymystä, jota äitimme tunsi, kun varsinaisia Aaten jäänteitä ei tuolloin vielä löydetty.
Tuohon tilaisuuteen äiti ei päässyt mukaan, koska saman vuoden tammikuussa syntynyt veljeni Ilmari oli vielä pienokainen ja matka Alastaron Tammiaisista olisi edellyttänyt ensin hevosmatkaa, sitten linja-autolla matkustamista ja lopuksi vielä junamatkaa Pohjanmaalle Nivalaan.
Meidän sukuhaaramme tiedot äidin nuoremman veljen, enomme Aaten kohtalosta rajoittuivat pitkään vain edellä mainittuun. Sota-arkiston avautuminen 2000-luvulla valaisi lisää enon kohtalosta, kun veljeni kävi siellä asiaa tutkimassa. Asiasta on sittemmin kirjoitettu myös julkisuudessa, joten totean vain lyhyesti, että vihollisen hyökkäys Punnuksen kansakoulua tukikohtanaan pitäneitä Suomen sotureita vastaan oli raju ja vihollisen ylivoima niin suuri, että puolustajilla ei ollut mitään mahdollisuutta taistelussa pärjätä, vaan yli kolmekymmentä sotilasta kaatui tuossa puolustustaistelussa.
Veljeni ehdotuksesta emme kertoneet äidille arkiston tietojen yksityiskohdista, sillä tuolloin Aate enomme lopullinen kohtalo jäi edelleenkin avoimeksi, ja arvelimme, että äitimme alkaisi uudelleen herätellä toivoa veljensä paluusta, vaikka me joltisellakin varmuudella saatoimme todeta äitimme nuoremman veljen kohtalon noina hetkinä tuolla karulla tavalla sinetöityneen.
Veljeni ja minun muistamani mukaan äitimme ei koskaan puhunut siitä, että Aatella olisi ollut poika. On vaikea kuvitella, että äitimme olisi halunnut sellaisen asian pojiltaan salata. Se ei olisi ollenkaan sopinut hänen luonteelleen.
Vuonna 2017 sitten melkoisen sattuman myötä veljeni löysi eräältä nettisivustolta tietoa Aate Matias Hautamäestä. Hän selvitti asiaa puolisonsa kanssa lähemmin. Osoittautui, että nuo sivustot, Kalevi, olivat sinun sivustosi. Veljeni kertoi löydöstään minulle ja hämmästyksekseni totesin, että sivuston ylläpitäjä oli henkilö, jonka kanssa itse olin tehnyt työelämässä ollessani yhteistyötä. Teimme siis yhteistyötä tietämättä sukulaisuussuhteestamme.
Uuden sukulaisuussuhteen selviämisen aikaan äitimme oli jo kuollut. Se oli, on harmi, koska tämä uusi tuttavuus olisi ollut paikallaan. Se olisi varmasti ilahduttanut äitiä, jos hän olisi päässyt tapaamaan rakkaan veljensä poikaa, joka sattumoisin asui vielä samalla paikkakunnallakin. Uskon, että myös sinulle Kalevi olisi saattanut olla iloa tuosta uudesta tuttavuudesta.
Nyt olemme uudelleen saattamassa sanakarivainajaa Aate Matiasta viimeiseen haudan lepoon. Siitä saamme kiittää Jarkko Väänästä ja kumppaneita, jotka pyyteettömästi uurastaen ovat löytäneet enoni maalliset jäänteet Punnuksen kansakoulun vanhasta kaivosta. Nykytieteen keinoihin tukeutuen voimme nyt varmuudella todeta, että Aate Matias Hautamäki saa arvolleen sopivan viimeisen leposijansa isiensä maalla.
Jospa olisi ollut mahdollista, että löytö olisi tapahtunut runsaat kymmenen vuotta aikaisemmin, niin äitinikin olisi voinut olla mukana. Hänhän eli kuitenkin 94-vuotiaaksi. Kaikesta huolimatta uskon vakaasti, että hän on hengessä mukana.
Hyvä Kalevi, Aaten sukulaiset. Voimme nyt levollisin mielin sankarivainajamme saatua viimeisen leposijansa vaikkapa Väinö Linnan Tuntematonta mukaellen todeta. ”Mennähän rauhas. Ei s’oo ihmises. S’oon suuremmas käres.”
Hyvä saattoväki. Lopuksi kiitän omasta ja perheeni puolesta sekä veljeni Ilmarin ja hänen perheensä puolesta valtiovaltaa, Nivalan kaupunkia ja seurakuntaa, veteraanijärjestöjä sekä sukulaistamme Riitta Rautaojaa ja myös kaikkia muita tyköauttaneita siitä, että olemme saaneet olla läsnä enomme juhlallisissa sankarihautajaisissa ja tässä hienossa muistotilaisuudessa.
Kiitos.
Petteri Ojanen, Aate Matiaksen sisaren poika

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.-

14-

15.

16.

17.

18.

19.

20.

21.

22.

23.

24.

25.

26-

27.

28.

29.

31.

30.
Riitta ja Markus jäähyväiset isoenolle.

32.

33-

34. Tauno Junnikkalan muistolle
Valokuvassa Tauno Junnikkala jättää viimeisen tervehdyksen aseveljelle, isälleni Aate Matias Hautamäelle, Nivalassa 21. elokuuta 2021.
Sotaveteraani Tauno Junnikkalan pitkä elämä päättyi 25. syyskuuta 2022.
Hymni soi holvissa hiljaa Tummana kaipuuta soi Aika on korjannut viljaa Sarka jo kynnetty on Ammoin me marssimme kahden Tulta löi taivas ja maa Rannoilta Äänisen lahden

Kelle nyt kertoa saa Maa-äiti suojaansa sulkee Vartija poissa jo on.

Kunnioittaen Kalevi

35.

36.

37.

38.

41.

42.

43.

44.

45.

46.

47.

JALASJÄRVEN veteraaniköörin laulut

* Tuntematon sotilas
ja
* Veteraanin iltahuuto

(25.8-2021) Jäähyväiset isälle, siunaus ja hautaanlasku 21.8.2021, Nivalassa

Valokuvista suurin osa Esa K. Mäkinen

1. ISÄNI Aate Matias Hautamäki, synt. 8.2.1916, Nivalassa. Kaatui talvisodassa 15.2.1940, Muolaan Punnusensessa.

Isäni kohtalo oli n. 80 vuotta … Jalasjärven veteraaniköörin TUNTEMATON SOTILAS-laulun sanojen mukainen.

2. Hautakumpu 21.8.2021, Nivalan sankarihaudoilla ristin juurella, joka on ollut siellä 1.9.1940 lähtien.

3.

4. Sanna Jukkolan puhe: SIUNAUSPUHE SOTAMIES AATE MATIAS HAUTAMÄKI 21.8.2021

”Jos minulle käy huonosti, haudatkaa minut kotimaan multaan”.

Tämä on ollut tunnettu sotilaiden toive. Tänään tämä toive saa täyttyä Aate Matias Hautamäen osalta. Hautapaikka on odottanut häntä jo pitkään: 1. päivänä syyskuuta vuonna 1940 hänet on siunattu poissaolevana. Ja tänään tässä edessämme on pieni arkku, missä lepää Hautamäen maalliset jäänteet. Niiden matka kotikirkon hautausmaalle on ollut pitkä.

Aate Hautamäki oli syntynyt 8. päivänä helmikuuta vuonna 1916. Nuoren miehen tie johti Kymenlaaksoon, nykyisen Päijät-Hämeen maakunnassa sijaitsevaan Iitin kuntaan. Sieltä käsin kävi kutsu puolustamaan isänmaatamme sodassa, joka alkoi 30. päivänä marraskuuta vuonna 1939.
Vahakantiseen sotapäiväkirjaan on tallennettu Iitin komppanian tietoja. 15. helmikuuta vuonna 1940 on kirjoitettu:
Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.

Aate Matias Hautamäen elämä päättyi Karjalan kannaksella, Muolaan pitäjässä, Punnuksen kylässä. Viikkoa aiemmin hän oli täyttänyt 24 vuotta.

Alkoivat pitkät odotuksen ja epätietoisuuden vuodet. Teidän saattajien mielessä on esimerkiksi Aaten sisaren Elviiran sanat, kun hän muistutti: ”Jos Teitä tulee vastaan mies sotavaatteissa ja reppu selässä, ottakaa hänet vastaan lämmöllä ja rakkaudella.” Ja teitä odottajia – teitä on ollut paljon. Erityisesti ajattelin sinua, Kalevi – sinua, joka olet koko elämäsi odottanut omaa isää kotiin. Nyt tuo päivä on koittanut. Pitkä kotimatka on viimein tullut päätökseen.

Asia johti toiseen, ja viimein, joulukuussa 2,5 vuotta sitten, Punnuksen kyläkoulun kaivosta, jopa 8 metrin syvyydestä, nostettiin ylös kuusi vainajaa. Heidän mukanaan kolmen sotilaan tuntolevyt. Yksi tuntolevyistä kuului Aate Hautamäelle. Alkoivat tarkemmat tutkimukset, joiden tulos lepää nyt edessämme.

”Niin lyhyt on askel
ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja välillä
taivaan ja maan.”

Näillä muistosanoilla te omaiset muistitte Aate Hautamäkeä risti-ilmoituksessa. Taivaan ja maan raja on kapea; askel ajasta ikuisuuteen on lyhyt. Meidän kaikkien saattajien turvana ja lohtuna olkoon luottamus Jeesukseen Kristukseen, joka on kerran Golgatan ristillä voittanut kuolen vallat. Vain sen takia meillä on tänään toivo taivaan kodista; kodista, minne meidän matkamme on vielä kesken – kodista, minne sotamies Aate Hautamäen nyt yhdessä saatellaan.

Nivalan seurakunnan striimaus (video) siunaustilaisuudesta.

5.

Muut siunaus- ja muistotilaisuuden puheet

39.

Majuri ERKKI HAUTAMÄKI:

Aate Matias Hautamäen muistotilaisuus 21.8.2021 Nivalassa
Hyvät ystävät täällä tänään. Rauha Teille

Olemme hetki sitten kätkeneet sotilaan Aate Matias Hautamäen kotiseurakuntansa multaan.. Matka oli pitkä – ehkä liiankin pitkä siitä hetkestä, jolloin hänen elämänsä kirjaan merkattiin piste. Talvisodan Muolaan Punnuksen kylän tulimyrskyssä.
Silloin Suomi-äiti siunasi miehiään ja poikiaan suru sydämessä ja kyyneleet silmässä kaikkialla maassamme kirkkojen kotimultaan – sankarihautoihinsa. Suomi koki silloin surulla verhottua Talvisodan ihmettään, jota muu maailma ihaillen seurasi sivusta.
Olen viime viikkoina aprikoinut, mikä on tuollaisen ihmeen olemus ja merkitys? Elämämme matkalla me näemme ja koemme sellaisia yksityisinä ihmisinäkin, vaan usein ajatuksemme elämän kiireissä pysähtyy ratkaisuun kuitenkin sattuman kohdalle.
Uskon vahvasti, että saimme Aate Matiaksen 80-vuotta pitkän – ja jo toivottoman odotuksen jälkeen ihmeenä kotiin ja että hänellä on meille sanoma täällä tänään; ”Rakkaat ystävät ja omaiseni minä tuon teille sanoman ja todistuksen ihmeestä ja myös siihen aina liittyvästä armosta ja rakkaudesta. Tässä ei ole kysymys sattumasta.”
Totta sattumaksi emme voi, emme halua Talvisodan taistelijan kohtaloa ja kotiin, asetovereidensa viereen lepäämään pääsemisen ihmettä kutsua. Puhumattakaan monista asiayhteyteen liittyvistä muista myöhemmistä ihmeistä, joita emme voi sattumaksi tulkita!
Uskon, että Aate Matias todella palasi kotiin tuomaan mukanaan todistusta ja sanomaa samalla vieläkin suuremman ihmeen löytymisestä – Talvisodan ihmeestä. Siihen hänellä oli uhrivalmiina oma osuutensa, jonka hän antoi Kannaksen tulimyrskyssä isänmaalleen. Mitä hän on ajatellut hetkellä jolloin hänen elämänkirjansa suljettiin – sitä emme tiedä? Mutta sen tiedämme, että 80-vuoden odotuksen jälkeen hänelle annettiin uusi sanantuojan tehtävä tulla kotiin ja todistamaan meille epäileville Tuomaille todellisen ihmeen sisältö ja merkitys!
Tänään – uskon niin – Aate Matiaksen sanoman voimme ymmärtää oikein vain, kun ihmettä kantava voima on armon ja kiitollisuuden rakkaus, jotka meille annetaan. Tämä hetki on ollut tänään, jolloin sattuman ajatus on lopulta poistettu. Me emme juhli lottovoittoja!
Olen myös tätä ihmeen ja sattumuksen eroavaisuutta selvittänyt itselleni näin: Kalevi – isäsi Aate Matias sai vielä pitkän 80-vuoden jälkeen armon osoituksen, tuoda sinulle todellisen ihmeen toisenkin tekijän – rakkauden osoituksen, ehkä vain sinun sen sydämessäsi kuullessasi kuin kaukaa isäsi äänen: Olet rakas oma poikani”.
Paljon ihmeellistä on tapahtunut ajatellessamme meidän ystävyytemme syntymisestä pari vuosikymmentä sitten Turun kirjamessuilla. Heti alussa tunsin, että jokin sotiemme historiaan liittyvän kirjani 1. osan sisällöstä kiinnosti sinua yllättävän paljon. Paljon ehti Aurajoessa kuitenkin vettä virrata, ennen kuin isäsi sai viimeisen suuren tehtävänsä – todistaa ihmeen sanansaattajana, ei vain sinulle ja omaisille kantamasta, vaan meille kaikille! Tuosta armon ja rakkauden ihmeestä, jossa me kaikki olemme saaneet olla läsnä tänä päivänä täällä Nivalassa.
”Marskiltamme” kyseltiin paljon sotiemme jälkeen Talvisodan taisteluista ja silloisesta selviämisemme ihmeestä. Hänen tunnustuksensa sotilailleen paljastuu hänen koskettavista päiväkäskyistään. Ei vähiten Suomen äideille osoittamastaan kiitos ja kunniataulusta, joka näkyy jokaisen Suomen kirkon seinällä.
Harvemmin tulee kuitenkin esille hänen vastauksensa muistiin kirjattu, jossa hän toteaa ihmeestä kysyvälle: ”Niin – Suomesta löytyi rukoukseen ristittyjä käsiä tarpeeksi ja näin sain / siunauksen voimaa / johtaa pienen Suomen armeijaa ihmeeseen, jota ei pidetty mahdollisena.” Armon maljan rukousten määrä ja merkitys oli näin käynyt selville vanhalle soturille isänmaan kohtalon hetkellä.
Haluaisin vielä ketoa erään Marskin upseerin itse kertomasta tapahtumasta vuonna 1995, täyttäessään 90 vuotta. Tämä mies komensi ratsuväen upseerina (evl.) kuuluisaa Tyrjän rykmenttiä (JR 7) ja haavoittui kuoleman rajoilla käyden heti jatkosodan alussa ja useita kertoja kovemmin myöhemmin, jääden 50% sotainvaliidiksi. Jalkaväen kenraalina ja Marskin ritarina hän oli näkyvä persoona sotien jälkeenkin.
Hän oli Adolf Ehrnroot, jonka miestensä mainetekojen myötä osoittautui, että ihme niiden mahdollisuuteen perustui paljolti joukkoa johtavan upseerin persoonaan, ihmistuntemukseen, oikeudenmukaisuuteen, ammattitaitoon ja käytökseen sodan julmien lakien vallitessa. Sotien jälkeen muistamme tuon miehen ”pyörätuolissa” presidenttimme itsenäisyyspäivien juhlavastaanotoilta ja tunnuslauseeltaan: ”Suomi on hyvä maa, sitä kannattaa puolustaa!”
Täyttäessään 90-vuotta (1995) hän kodissaan Turun Kakskerrassa, joutui luonnollisesti paljon vastailemaan puhelimeen onnittelijoilleen. Hän kertoo itse: ”Puhelimen taas soidessa, vastasin ja soittaja ilmoitti – olen vain tavallinen sotilas ja työmies, mutta halusin onnitella entistä komentajaani tämän juhlapäivänä. Vastasin, Kuule, meidän herramme edessä ei ole arvojärjestystä – on vain armojärjestys.”
Tuo kenraalin yksinkertainen vastaus kuvastaa mielestäni, että hän syvästi ymmärsi tuon heidänkin taistelemansa todellisen ihmeen kantavien voimien olleen kaikki sattumat poissulkeva; armon ja rakkauden siunaus.
Eräs ihmeitten sarjan toisiinsa liittyvä kehä on myös sulkeutunut nyt täällä Nivalassa. Mielestäni sen alku ja ensimmäinen rakkauden ja armeliaisuuden teko käynnisti sen jo 80 vuotta sitten. Silloin Anttilan talon väki, maataan viljelevinä suomalaisina kylvivät siemenen kerran tulevalle ihmeelle. He loivat kestävän rakkauden sillan, antaessaan tuolloin pienelle orvolle pojalle mahdollisuuden saada kasvaa turvattuna mieheksi ja palvelemaan vuorollaan synnyinmaataan.
Uskon vahvasti, että vain tämän lähtöinen armon ja rakkauden osoitus vielä vuosikymmenienkin jälkeen sai Luojan johdattamaan meidät tähänkin ihmeeseen, jonka olemme täällä voineet nähdä ja kokea.
Hyvät ystävät! Olemme saaneet olla kutsuvieraana / i h m e e n / juhlassa- Toivon sen herättäneen tuntemuksia ilon ja ehkä samalla surumielenkin keskellä myös tuon ihmeellisen armon ja rakkauden läsnäolosta.
Haluan lopuksi toivottaa teille kaikille pientenkin kohtaamienne ihmeiden huomioimista, usein tietämättänne ehkä elämänne helminauhassa, sen kirkkaimpina tähtinä. Muistaen toki ettei niiden tulolle ja hetkelle ole mitään laskettua aikaa, vaan vaikuttaa niiden voima elämässämme armon ja rakkauden lahjana tarvitessamme … kuolemankin rajojen takaa.
Erkki Hautamäki

40.

PETTERIN OJANEN:

Aate Matias Hautamäen muistotilaisuus 21.8.2021 Nivalassa
Hyvä Kalevi, Marjatta. Hyvä saattoväki.
Tänään täällä viimeiseen leposijaansa saatettu sankarivainaja Aate Matias Hautamäki oli äitini Iida Hedvigin 3v nuorempi veli ja siis minun enoni. Sisaruksia, lapsia perheessä oli 14. Itse en tietenkään koskaan enoani tavannut eikä liioin vanhempi veljeni Ilmarikaan, vaikka onkin syntynyt kymmenen vuotta aiemmin kuin minä. Me kumpainenkin muistamme kuitenkin joitain asioita äitimme kertomana.
Vuoden 1940 syyskuussa olivat enomme sankarihautajaiset. Tuolloin rintamalta tuli kuitenkin vain kangastilkku, josta äitimme käytti ilmaisua ”rätti”, joka tuolloin laskettiin sankarihautaan. Tuo ilmaisu kuvaa sitä pettymystä, jota äitimme tunsi, kun varsinaisia Aaten jäänteitä ei tuolloin vielä löydetty.
Tuohon tilaisuuteen äiti ei päässyt mukaan, koska saman vuoden tammikuussa syntynyt veljeni Ilmari oli vielä pienokainen ja matka Alastaron Tammiaisista olisi edellyttänyt ensin hevosmatkaa, sitten linja-autolla matkustamista ja lopuksi vielä junamatkaa Pohjanmaalle Nivalaan.
Meidän sukuhaaramme tiedot äidin nuoremman veljen, enomme Aaten kohtalosta rajoittuivat pitkään vain edellä mainittuun. Sota-arkiston avautuminen 2000-luvulla valaisi lisää enon kohtalosta, kun veljeni kävi siellä asiaa tutkimassa. Asiasta on sittemmin kirjoitettu myös julkisuudessa, joten totean vain lyhyesti, että vihollisen hyökkäys Punnuksen kansakoulua tukikohtanaan pitäneitä Suomen sotureita vastaan oli raju ja vihollisen ylivoima niin suuri, että puolustajilla ei ollut mitään mahdollisuutta taistelussa pärjätä, vaan yli kolmekymmentä sotilasta kaatui tuossa puolustustaistelussa.
Veljeni ehdotuksesta emme kertoneet äidille arkiston tietojen yksityiskohdista, sillä tuolloin Aate enomme lopullinen kohtalo jäi edelleenkin avoimeksi, ja arvelimme, että äitimme alkaisi uudelleen herätellä toivoa veljensä paluusta, vaikka me joltisellakin varmuudella saatoimme todeta äitimme nuoremman veljen kohtalon noina hetkinä tuolla karulla tavalla sinetöityneen.
Veljeni ja minun muistamani mukaan äitimme ei koskaan puhunut siitä, että Aatella olisi ollut poika. On vaikea kuvitella, että äitimme olisi halunnut sellaisen asian pojiltaan salata. Se ei olisi ollenkaan sopinut hänen luonteelleen.
Vuonna 2017 sitten melkoisen sattuman myötä veljeni löysi eräältä nettisivustolta tietoa Aate Matias Hautamäestä. Hän selvitti asiaa puolisonsa kanssa lähemmin. Osoittautui, että nuo sivustot, Kalevi, olivat sinun sivustosi. Veljeni kertoi löydöstään minulle ja hämmästyksekseni totesin, että sivuston ylläpitäjä oli henkilö, jonka kanssa itse olin tehnyt työelämässä ollessani yhteistyötä. Teimme siis yhteistyötä tietämättä sukulaisuussuhteestamme.
Uuden sukulaisuussuhteen selviämisen aikaan äitimme oli jo kuollut. Se oli, on harmi, koska tämä uusi tuttavuus olisi ollut paikallaan. Se olisi varmasti ilahduttanut äitiä, jos hän olisi päässyt tapaamaan rakkaan veljensä poikaa, joka sattumoisin asui vielä samalla paikkakunnallakin. Uskon, että myös sinulle Kalevi olisi saattanut olla iloa tuosta uudesta tuttavuudesta.
Nyt olemme uudelleen saattamassa sanakarivainajaa Aate Matiasta viimeiseen haudan lepoon. Siitä saamme kiittää Jarkko Väänästä ja kumppaneita, jotka pyyteettömästi uurastaen ovat löytäneet enoni maalliset jäänteet Punnuksen kansakoulun vanhasta kaivosta. Nykytieteen keinoihin tukeutuen voimme nyt varmuudella todeta, että Aate Matias Hautamäki saa arvolleen sopivan viimeisen leposijansa isiensä maalla.
Jospa olisi ollut mahdollista, että löytö olisi tapahtunut runsaat kymmenen vuotta aikaisemmin, niin äitinikin olisi voinut olla mukana. Hänhän eli kuitenkin 94-vuotiaaksi. Kaikesta huolimatta uskon vakaasti, että hän on hengessä mukana.
Hyvä Kalevi, Aaten sukulaiset. Voimme nyt levollisin mielin sankarivainajamme saatua viimeisen leposijansa vaikkapa Väinö Linnan Tuntematonta mukaellen todeta. ”Mennähän rauhas. Ei s’oo ihmises. S’oon suuremmas käres.”
Hyvä saattoväki. Lopuksi kiitän omasta ja perheeni puolesta sekä veljeni Ilmarin ja hänen perheensä puolesta valtiovaltaa, Nivalan kaupunkia ja seurakuntaa, veteraanijärjestöjä sekä sukulaistamme Riitta Rautaojaa ja myös kaikkia muita tyköauttaneita siitä, että olemme saaneet olla läsnä enomme juhlallisissa sankarihautajaisissa ja tässä hienossa muistotilaisuudessa.
Kiitos.
Petteri Ojanen, Aate Matiaksen sisaren poika

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.-

14-

15.

16.

17.

18.

19.

20.

21.

22.

23.

24.

25.

26-

27.

28.

29.

31.

Kuvassa Riitta ja Markus, taustalla sukua.

32.

33-

34.

35.

36.

37.

38.

41.

42.

43.

44.

45.

46.

47.

JALASJÄRVEN veteraaniköörin laulut

* Tuntematon sotilas
ja
* Veteraanin iltahuuto

Marskin ilmoitus

SUURI EPÄTIETOISUUS kentälle jääneiden kohtalosta

 
Esimerkiksi…
Monet omaiset saivat lisätietoja rintamalle jääneiden perheenjäsentensä kohtalosta sotilaiden kotiuttamisen jälkeen. Vanhemmat saivat varmistuksen esikoisensa kaatumisesta tutulta nuorukaiselta. Hän oli palvellut samassa yksikössä ja nähnyt, miten Einoon osui eikä mitään ollut tehtävissä. Tilanne oli ollut sellainen, että kaveri oli ollut pakko jättää Viipurinlahden Suonionsaareen.
 

Jospa sittenkin sotavankina…
 
Epävarmat tiedot eivät poistaneet omaisten surua ja epävarmuutta. – Jospa kentälle jääneeksi julistettu isä, poika, veli tai puoliso sittenkin on jäänyt neuvostosotilaiden vangiksi, ja palaa vielä kotiin!
 
1990-luvun puolivälistä lähtien talvi- ja jatkosotien taistelupaikoille kaatuneiden suomalaissotilaiden jäänteitä etsineet ja Suomeen tuoneet vapaaehtoiset etsintäpartiot ovat poistaneet lukuisten omaisten epävarmuuden.
 
Nämä IITIN komppanian talvisodassa Karjalan kannaksella 15.2.1940 Muolaan Punnuksessa puna-armeijan hyökkäyksessä tuhoutuneet 18 nuorta miestä jäivät kentälle. Heidän joukkohautansa on mahdollisesti paikannettu. Isäni, Aate Matias Hautamäen tyhjä arkku on siunattu Nivalan kirkkomaahan.
 

TALVISODAN viimeisten sankarihautajaisten

yhteydessä Nivalan sankarihautausmaahan huhtikuun puolivälissä 1940 todennäköisesti siunattiin myös kentälle jääneet, myös Aate Matias Hautamäki. Nämä kuvat ovat niistä hautajaisista. Lotat ja suojeluskuntalaiset olivat kunniavartiostossa kirkossa ja sankarihaudalla

Tässä kuvassa talvisodan vainajat 13.10.1940.

Nivalan kirkkomaalla. kuva kesältä 2017. Aate Matiaksen risti ensimmäisenä oikealla ja nimet muistopaadessa.


 

KURJET, cranes…

”Mun vallanut on joskus outo mielle, et miehet sodast palaamattomat,
ei kaatuneetkaan maalle hurmeiselle, vaan valkokurjiks silloin muuttuivat.
Ain niiltä ajoin tuonen kurjet lentää ja ankeasti meille ääntelee,
siksi lie kaiho syömeen usein entää silmät kun taivahalle tähyilee.”.
 

 
Vaan ajast toiseen uupuneena soutaa, tuo kurki illan aivan viimeisen,
sen ehkä määrä on mun poies noutaa, ja liittää tuonen parveen valkoiseen.
Niin koittaa päivä kurkiaura saa, taas kutsun sinimustaan uinuvaan
ja lailla linnun taivaan kaaren alla uikutan teille inehmoille maan.

* * *

Syksyn tullen yli maan taas kurjet lentää
Murhemielin katson aina lentoaan
Ja korviin mulle niiden kutsu entää
Ne minut viedä tahtoo mukanaan
Voi paikan tyhjän myöskin aina näyttää
Nuo suuret linnut mulle aurassaan
Mä jospa voisin kerran paikan täyttää
Ja surut heittää pois kylmän maan
 
Kurjet lentää kohti taivaan kaukorantaa
Lähtö niiden on kuin lähtö ystäväin
Mä uskon että kurjet sua kantaa
Kun kerran lähdit pois mun viereltäin
Ja siksi säilytän mä toivon hauraan
Nyt aina kannan vain sen mielessäin
Käy tieni tää se kerran kurkiauraan
En silloin koskaan jää yksinäin

Valokuvia

Koulukuvassa ISÄNI Aate Matias eturivissä kolmen pojan keskellä, joilla on puku päällä.
 
Äitienpäiväkuvassa eturivissä vasemmalta toisena on isoäitini Liisa Hautamäki ja eturivissä oikealla on Elviira tätini, joka on huolehtinut kasvatusvanhempieni kanssa – elooni ja olooni liittyneet – viralliset asiat.
 
Minulle on (aikuisiälläni) kerrottu Elviira-tädin vierailuista kasvatusperheessäni. Mutta ajan asenteille ominaisesti OLETETTIIN ettei lapsi kanna mielessään ISÄN MUISTOA. kun isästä ei kerrota ja lapsen kanssa keskustella siitä mitä on tapahtunut.
 
Pienenkin lapsen mieli on looginen ja jos kysymyksiinkään ei ole vastattu… kehittyy mielenkuvia, joiden täsmentäminen aikuisiällä on jo mahdollista ja nykyisin sota-arkistotkin ovat avautuneet. Mutta sukujen sisälle vaikenemiset ovat jättäneet MUISTOJEN MUUREJA ja niiden purkamisessa on kipukohtia.
 

 

 

17. maaliskuuta 2017, facebook-viesti

Hyvää iltaa Ylivieskasta! Anteeksi, että viestittelen näin tuntemattomana! Olen Riitta Rautaoja os. Hautamäki. Edesmennyt isäni oli Onni Hautamäki (kuollut heinäkuussa 2004), ja hänen äitinsä Elviira Pääkkö os. Hautamäki.

Mielenkiintoni heräsi tänään, kun kommentoit serkkuni Helena Tervon kuvaa ja mainitsit yhteisen esi-isän Anselmi Hautamäen. Tutkiskelin sinun ja yrityksesi sivuja. Kiinnostukseni heräsi, kun huomasin isäsi olleen Aate Matias Hautamäki. Isäsi valokuva on ollut aina lapsuudenkotini seinällä ja isälleni Aate-isäsi oli todella rakas.

Tieto, että hänen viimeinen leposijansa on löytynyt, on huojentava. Isäni odotti koko ikänsä tätä tietoa. Äidilläni on jonkinverran kuvia Aate-sedästä (kuten olemme aina kutsuneet häntä). Lisäksi Kärsämäellä lapsuudenkodissani on jokin ansioristi tms. sekä jokin paperi (arvokkaan näköinen) sota-ajalta, Ne ovat siellä, joten en pysty nyt liittämään kuvaa tähän niistä.

Toivon, että olisit yhteydessä vaikka tämän facebookin välityksellä siitä, millaisia ajatuksia tämä minun viestini herättää. Hyvää illanjatkoa!

Kuva Riitta Rautaoja

17. maaliskuuta 2017 22:59

Kalevi
VOI TAIVAS. Miten sen ilmaisen… Tämän suurempaa juttua en heti mieleeni saa. Ymmärtääkseni Elviira on tätini? Mutta nythän nämä asiat toivottavasti selviävät.

TÄSTÄ SE ALKOI.

Kuvassa Karjalan kannaksella Muolaan Punnuksessa, punaisella renkaalla merkitty, kansakoulun pihakaivon paikka, joka tiettävästi on joukkohauta, jossa tämän mukaan isäni on.

Marskin ilmoitus

ISÄNI Aate Matias Hautamäki ja soittajan kaipuu

AATE MATIAS HAUTAMÄKI

on isäni, joka ei palannut talvisodasta siviiliin. VIRALLISESTI tietoja hänestä olen saanut v. 2004 sota-arkistosta dokumenttikopioiden muodossa

Tämä iskelmä on soinut nuorten suosikkina juuri sotien alla savikiekolta

Maaliskuussa, aivan sattumalta isäni sisaren pojan Onni Hautamäen tytär Riitta Rautaoja otti yhteyttä ja kertoi sukulaisuudesta. Siitä seurasi ketju tapahtumia joista myös sattumalta aiheesta tuli juttua Maria Kokkosen kanssa, Hän liitti minut Iitin kunnan facebook-ryhmään ja sieltä minun bongasi iittiläinen Johanna Metsäpelto. Riitta ja äitinsä Irene Hautamäki ovat säilyttäneet Aate Matiaksen ja perhekuvia IITIN pitäjän Mankalan kylästä.
 
Isän ja pojan valokuvien aikaero n. 20 vuotta. Aate Matias kuvassa 22-vuotias, juhlalomalla sotaväestä 1938. Minulla ikää 19-vuotta, syksyllä sotaväkeen lähtö 1957.

J O S, tämä kolmikko olisi saanut yhteyden rauhan tultua?
 
KAIPAAN sieluni silmäripsin takana isää ja kaipaan nyt kun tiedän, myös Helmiä, Isäni kihlattua, kun niin paljosta on sanomatta jäänyt… ja niin monta nuottia yhteisesti soittamatta. Tässä esityksessä suljen silmät ja annan mielenkuville vallan kuvien kolmikolle ”ajaksi ja paikaksi tässä ja nyt”.

* Sallitaanko soittajan kaipuu… Todennäköisesti isäni perimän pohjalta ensimmäinen soittimeni oli harmonikka. Keikkasoittimena oli myös toinen isompi harmonikka, jossa oli saatavilla samat muhkeat sointivärit kuin mitä Martti Koskinen esittää…
 

 

Aate Matias ja talvisota

KUNNIOITUS 21.5. kaatuneiden muistopäivälle.

 
Kuvassa Nivalan kirkkomaalta isäni Aate Matiaksen muistoristin ääreltä… lomareissulla 1994.
 

Seuraavassa otteita talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta.

Muolaan pitäjässä Punnuksen lohkolta…
ja Jari Jaakkolan historiatutkimuksestab IITIN komppanian vaiheista. Teos on kirjastoista (kaukolainauksella) lainattavissa.

 

 

 

 

 

 

 

 
PUNA-ARMEIJAN tuhottu panssarivaunu…
 

 

”TASAPUOLISUUDEKSI”

Suomessa asuvan venäläisen sotahistorioitsijan Bair Irincheev’in kirjassa: ”Talvisota venäläisin silmin”
silminnäkijäkuvauksiin, sotapäiväkirjoihin sekä taisteluraportteihin ja muihin arkistomateriaaleihin pohjautuva teos siitä, millaisena talvisota koettiin puna-armeijan riveissä – eturintamataisteluista kovimmissa mahdollisissa olosuhteissa; kirjassa selostus
Punnuksen taistelusta. E-kirjana https://kirja.elisa.fi/ekirja/talvisota-venalaisin-silmin

 

 
MUISTOTAULU Nivalan Ruuskankylän koulussa.
 

 

 

Taipaleen ryhmä

Mika Albertssonin johtama ryhmä on kaivanut yli 300 suomalaisen sotavainajan jäännökset Venäjältä. Katso tästä HS-juttu Ryhmä Taipale
 

Kulttuurihistoriaa Iitin Mankalassa

ISÄNI Aate Matiaksen ollessa IITIN Mankalassa, siellä on kuvattu 3 elokuvaa
* Koskenlaskijan morsian, ohjaus Valentin Vaala (1937)
* Tukkijoella, ohjaus Kalle Kaarna (1937)
* Laulu tulipunaisesta kukasta, ohjaus Teuvo Tulio (1938
)

Iitissä ennen voimalaitoksen rakentamista kuvatut elokuvat:

* Finland, Atelier Apollon 1911 tuottama dokumenttielokuva Berliinin matkailunäyttelyyn
* Finlandia, ohjaus Erkki Karu ja Eero Leväluoma (1922)
* Koskenlaskijan morsian, ohjaaja Erkki Karu (1923)
* Muurmanin pakolaiset, ohjaaja Erkki Karu (1927)
* Tukkijoella, ohjaus Axel Slangus ja Wilho Ilmari (1928)
* Kahden tanssin välillä, ohjaus Waldemar Wohlström (1930)
* Tukkipojan morsian, ohjaus Erkki Karu (1931)
* Koskenlaskijan morsian, ohjaus Valentin Vaala (1937)
* Tukkijoella, ohjaus Kalle Kaarna (1937)
* Laulu tulipunaisesta kukasta, ohjaus Teuvo Tulio (1938)
* Koskenkylän laulu, ohjaus Ilmari Unho (1947)
* Hornankoski, ohjaus Teuvo Tulio ja Roland af Hällström (1949)
* Rosvo Roope, ohjaus Hannu Leminen (1949)

Joukkokohtauksissa mukaan on pyydetty usein myös kyläläisiä, mistäs sinne metsään olisi muuten saatu paljon väkeä.
Ja lossikohtaukset on lähes järjestään siinä kohdalla, jossa Aate soittaa juhannuksena haitaria. (pieni kuva)

Elokuva Koskenlaskijan morsian.
 
https://www.youtube.com/watch?v=ZTLU2v55Bhs

 

ELOKUVA Rosvo Roope

esitettiin keskiviikkona 26.4.2017 YLEssä. Elokuvan kohtauksia on filmattu IITIN Mankalassa 1949.
 

 
Asta Johanna Ikonen: Tässä isoisäni Yrjö Ikonen elokuvassa Rosvo-Roope, tämä kohtaus lienee kuvattu juuri Mankalassa.
 

 

Aate Matias sotaväessä

Aate Matias Hautamäki suoritti varusmiespalveluksen Viipurissa; Karjalan Kaartin rykmentti KKR:ssa (3. tammikuuta – 18. joulukuuta 1938).
Varuskunnan historiasta on kirja: Kilkki, Pertti: Karjalan kaartin rykmentti 1918–1939. Pohjois-Karjalan kirjapaino, 1985. ISBN 951-99634-1-3.
 

 

Sotaväkiajalta on tämä näyttö

eli näihin valokuviin liittyy Aate Matiaksen sotilaskantakortin merkintä JUHLALOMASTA…
kohta 20. Huomautuksia: Juhlaloma. 4 vrk. 23.6,1938 – 26.6.1938, Litt. tarkoittaa junalippua. Valokuvien perusteella on pääteltävissä juhannusloman yhteydessä mahdollisia kihlajaisia?
Sotaväestä siviiliin Aate Matias pääsi 18.12.1938 talvisota alkoi 30.11.1939… sitä ennen tapahtui liikekannallepano, eli komennus sotatoimialueelle.
 
Aaten Matiaksen hautajaiset (kentälle jääneenä siunaustilaisuus) on ollut Nivalassa ja Virtalan Helmi on äitini tietojen mukaan matkustanut Nivalaan Aaten hautajaisiin.
 

 

 

KKR eli Karjalan Kaartin Rykmentti

. Ryhmäkuvat ovat ilmeisesti kss kurssilta, koska niissä on samat henkilöt, eli sotilaskantakortin mukaan kaasusuojelukoulutuksesta… ajalla 6.7 – 17.8.1938.


 

 

 

 

Helmi ja Aate Matias

Artikkelikuvassa Virtalan pihasta Iítin Mankalan kylässä, heinäluussa 2018…


Helmi ja Aate Matias.

Minulla on tämä näyttö… eli kuvaan liittyy Aate Matiaksen sotilaskantakortin merkintä JUHLALOMASTA 23. -26.6.1938 juhannukselta; kihlajaislomako?

Sama juhannus… loma loppunut Viipurin varuskunta kutsuu… Harmonikka lienee laukussa?

Helmi yksin rannalla


 

 
NYT kun on avautunut isäni, lyhyeksi jääneestä, elämänkaaresta Mankalan raitin ja talvisodan vaiheet, kuuntelen YouTubesta SÄRKYNEISTÄ TOIVEISTA aivan eri tavalla ja syvemmältä mielenalassa. IITIN ja monen muun pitäjän kylätiet olivat sotien jälkeen hiljaisia… ja kaipausta on sanoin vaikea kuvata, vain sankarihautojen äärellä voi tuntumaa kohdata.
Metrotyttöjen esitys soi varmasti 1953 lauantain toivotuissa levyissä.
 

on isäni, joka ei palannut talvisodasta siviiliin. VIRALLISESTI tietoja hänestä olen saanut v. 2004 sota-arkistosta dokumenttikopioiden muodossa

Isän ja pojan valokuvien aikaero n. 20 vuotta. Aate Matias kuvassa 22-vuotias, juhlalomalla sotaväestä 1938. Minulla ikää 19-vuotta, syksyllä sotaväkeen lähtö 1957.

J O S, tämä kolmikko olisi saanut yhteyden rauhan tultua?
 
KAIPAAN sieluni silmäripsin takana isää ja kaipaan nyt kun tiedän, myös Helmiä, Isäni kihlattua, kun niin paljosta on sanomatta jäänyt… ja niin monta nuottia yhteisesti soittamatta. Tässä esityksessä suljen silmät ja annan mielenkuville vallan kuvien kolmikolle ”ajaksi ja paikaksi tässä ja nyt”.