SUURI EPÄTIETOISUUS kentälle jääneiden kohtalosta
Esimerkiksi…
Monet omaiset saivat lisätietoja rintamalle jääneiden perheenjäsentensä kohtalosta sotilaiden kotiuttamisen jälkeen. Vanhemmat saivat varmistuksen esikoisensa kaatumisesta tutulta nuorukaiselta. Hän oli palvellut samassa yksikössä ja nähnyt, miten Einoon osui eikä mitään ollut tehtävissä. Tilanne oli ollut sellainen, että kaveri oli ollut pakko jättää Viipurinlahden Suonionsaareen.
Jospa sittenkin sotavankina…
Epävarmat tiedot eivät poistaneet omaisten surua ja epävarmuutta. – Jospa kentälle jääneeksi julistettu isä, poika, veli tai puoliso sittenkin on jäänyt neuvostosotilaiden vangiksi, ja palaa vielä kotiin!
1990-luvun puolivälistä lähtien talvi- ja jatkosotien taistelupaikoille kaatuneiden suomalaissotilaiden jäänteitä etsineet ja Suomeen tuoneet vapaaehtoiset etsintäpartiot ovat poistaneet lukuisten omaisten epävarmuuden.
Nämä IITIN komppanian talvisodassa Karjalan kannaksella 15.2.1940 Muolaan Punnuksessa puna-armeijan hyökkäyksessä tuhoutuneet 18 nuorta miestä jäivät kentälle. Heidän joukkohautansa on mahdollisesti paikannettu. Isäni, Aate Matias Hautamäen tyhjä arkku on siunattu Nivalan kirkkomaahan.
TALVISODAN viimeisten sankarihautajaisten
yhteydessä Nivalan sankarihautausmaahan huhtikuun puolivälissä 1940 todennäköisesti siunattiin myös kentälle jääneet, myös Aate Matias Hautamäki. Nämä kuvat ovat niistä hautajaisista. Lotat ja suojeluskuntalaiset olivat kunniavartiostossa kirkossa ja sankarihaudalla
Tässä kuvassa talvisodan vainajat 13.10.1940.
Nivalan kirkkomaalla. kuva kesältä 2017. Aate Matiaksen risti ensimmäisenä oikealla ja nimet muistopaadessa.
KURJET, cranes…
”Mun vallanut on joskus outo mielle, et miehet sodast palaamattomat,
ei kaatuneetkaan maalle hurmeiselle, vaan valkokurjiks silloin muuttuivat.
Ain niiltä ajoin tuonen kurjet lentää ja ankeasti meille ääntelee,
siksi lie kaiho syömeen usein entää silmät kun taivahalle tähyilee.”.
Vaan ajast toiseen uupuneena soutaa, tuo kurki illan aivan viimeisen,
sen ehkä määrä on mun poies noutaa, ja liittää tuonen parveen valkoiseen.
Niin koittaa päivä kurkiaura saa, taas kutsun sinimustaan uinuvaan
ja lailla linnun taivaan kaaren alla uikutan teille inehmoille maan.
Syksyn tullen yli maan taas kurjet lentää
Murhemielin katson aina lentoaan
Ja korviin mulle niiden kutsu entää
Ne minut viedä tahtoo mukanaan
Voi paikan tyhjän myöskin aina näyttää
Nuo suuret linnut mulle aurassaan
Mä jospa voisin kerran paikan täyttää
Ja surut heittää pois kylmän maan
Kurjet lentää kohti taivaan kaukorantaa
Lähtö niiden on kuin lähtö ystäväin
Mä uskon että kurjet sua kantaa
Kun kerran lähdit pois mun viereltäin
Ja siksi säilytän mä toivon hauraan
Nyt aina kannan vain sen mielessäin
Käy tieni tää se kerran kurkiauraan
En silloin koskaan jää yksinäin
Vaikyttavaa