Joulusatu
(Ajatuspajassa myös jännitettiin jouluaattoa.)
Menninkäistyttö Muruliini oli pahalla päällä. Pikkuveli, joka oli syntynyt kesällä, vei äidin kaiken ajan. Viimeiset yöt oli vain puhuttu, mikä veljelle tulisi nimeksi ja ketä kastajaisiin kutsuttaisiin ja minä yönä tilaisuus järjestettäisiin. Isoveli Mörri paijasi uutta tulokasta silloin harvoin, kun oli kotona ja kehuskeli, että me miehet. Mörri viiletti kaiket yöt kavereidensa kanssa ja harrasti jiujitsua jossain kerhossa, josta Muruliini ei tiennyt, että missä sellainen edes sijaitsi. Mörri halusi käyttää häntä harjoitusvastustajana ja heitti sisarensa, milloin mihinkin nurkkaan otteita harjoitellessaan. Äiti vaati Muruliinia keittiöön tiskaamaan ja lakaisemaan lattiaa, mutta ei ehtinyt opettaa leipomista, jota tyttö olisi halunnut opetella.
Muruliini meni käymään mummin ja vaarin luo, mutta isovanhemmatkin jahkasivat vain pikkuveljestä. Tyttö otti kuluneen jäniksen karvoista tehdyn viittansa, tunki vähän lisää jäkälää saappaisiinsa, nykäisi palan pihkaa purukumiksi suuhunsa ja päätti lähteä etsimään tuota jiujitsu kerhoa, josta Mörri koko ajan puhui. Kotiluolassa kaikui vauvan itku, Muruliini hiipi hiljaa ulos. Päivänvalo oli lähes häipynyt, oli onneksi talvi tulossa ja yöt alkoivat olla tosi pitkiä, joten aikaa tehdä kaikenlaista menninkäisten yöllä eläjien kannalta riitti runsaasti. Muruliini muisti haikeana edellisenä talvena tehtyä reissua ihmisten kirkkoon, jolloin oli yhdessä Mörrin, vaarin ja vanhan tontun kanssa menty ihmettelemään ihmisten joulua. Tänä vuonna puuhattiin vain vauvan hyväksi ja isoveli oli kaikonnut omiin juttuihinsa niin, ettei sisar kelvannut muuhun kuin heiteltäväksi.
Muruliinin paras ystävä Mustikkasuu, oli joutunut matkustamaan koko talveksi Lappiin perheensä kanssa, koska hänen sukulaisillaan oli joku monta kuukautta kestävä projekti luonnonsuojeluun liittyen. Menninkäisperhe oli lentänyt jo keväällä muuttolintujen selässä pois. Kirjeitä oli sitten tullut muuttolintujen mukana alkusyksystä, mutta perhe tulisi takaisin vasta keväällä. Se oli ikävää, sillä Mustikkasuun kanssa aika kului kuin siivillä.
Muruliini otti mukaansa liukurin, jonka Mörri oli tehnyt menninkäisten koulussa käsityönä. Männyn kaarnan pala oli hiottu kiiltäväksi pohjasta ja narun, jolla sitä voi vetää oli Muruliini punonut Mörrille sitkeistä heinistä, joita oli lyhyinä kesäöinä kerännyt. Tyttö kapusi kotiluolan katolle, istuutui liukuriin ja antoi mennä! Tuuli vain suhisi korvissa, oravannahasta tehty myssy oli lentää pois päästä, mutta vauhti tuntui upealta. Suunta vain meni pieleen, tupsahtaessaan lumihankeen lopulta mäenlaskun päätteeksi Muruliini huomasi olevansa ihmisten kylässä.
Hän päätti tutkia ympäristöä, eihän häntä kukaan kotona kaivannut, joten aikaa oli yllinkyllin. Pihkaa suussaan jäystäen, tyttö hiippaili matalan rakennuksen luo, jonka pihalla oli kaikenlaisia outoja esineitä. Ihmislapset tulivat ulos ja alkoivat leikkiä noilla vempeleillä. Hetken tutkailtuaan lasten puuhailua Muruliini ymmärsi, että esineet olivat tarkoitettu leikkimiseen. Lapset keinuivat ja kiipeilivät telineissä ja heittelivät toisilleen isoa palloa.
Menninkäistyttö oli niin pieni, ettei hän olisi kyennyt noita leluja käyttämään. Hetken kuluttua lasten vanhemmat tulivat noutamaan lapsia pois, sillä alkoi olla jo lähes pimeää. Muruliini ajatteli, että tämä paikka oli varmaan koulu tai joku päiväkoti, koska ihmislapset nukkuivat yöllä, niin he olivat päivisin koulussa. Lapset olivat puhuneet joulusta ja lahjoista ja eräs pikku tyttö kertoi pyytävänsä joulupukilta soittorasian vauva pikkuveljelleen, ettei se itkisi niin paljon. Semmoinen voisi olla hyvä minunkin veljelleni pohti Muruliini.
Hän lähti takaisin kotimetsään päin miettien, että mistä sellaisen esineen voisi saada. liukuria perässään vetäen tyttö unohti katsoa mihin suuntaan käveli. Hetken kuluttua, hän huomasi olevansa ihan oudossa ympäristössä, jossa ei ollut aikaisemmin käynyt. Onkohan se kerho jossain täällä, tyttö ajatteli, katsellessaan ympärilleen. Metsässä oli kuitenkin ihan hiljaista, ei kuulunut kuin puitten huminaa. Hän huomasi olevansa nälkäinen ja ilmeisesti eksynyt. Onneksi lunta oli aika vähän ja lumen alta häämötti puolukan varpuja ja mikä parasta puolukoita. Syötyään kymmenkunta marjaa Muruliini tunsi taas olevansa voimissaan. Hän totesi kävelleensä ajatuksissaan melko ison mäen päälle ja tuumaili nyt mihin suuntaan kannattaisi laskea liukurilla, niin että löytyisi tuttua seutua. Hän tähyili joka suuntaan ja totesi lopulta, ettei oikein tiennyt mihin suuntaan pitäisi mennä. Hän päätti laskea rinnettä alas suljettuaan silmänsä ja pyörähdettyään ympäri sattuman varaisesti.
Taas huima kyyti, Muruliini nautti vauhdin hurmasta täysin sydämin. Ja kas, päädyttyään alas hänelle selvisi, että hän vaikka oli kaukana omasta kotiluolasta, oli hyvin lähellä vanhan tontun majapaikkaa. Metsätonttu majaili suuren kuusen katveessa, oksien alla oli puusta tehty mökki, jonka ovea menninkäistyttö nyt varovasti koputti. Tonttu avasi oven ja hämmästyneenä pyysi tytön sisään. Oletko eksynyt, kysyi tonttu. Joo vähäsen, sanoi Muruliini arvokkaasti, mutta kyllä minä nyt jo osaan, kun löysin sinun kotisi, hän kertoi sitten itsevarmana.
Haluaisin kuitenkin neuvotella sinun kanssasi yhdestä lahjasta, tyttö sitten lisäsi. Tonttu näytti varovaiselta, mitähän pikku neiti halusi, hän pohti. Sinähän tiedät miten joulupukkiin saa yhteyden, tyttö kysyi toiveikkaana. Tahtoisin saada meidän vauvalle soittorasian, niin, että hän viihtyisi paremmin, tyttö selitti. Tonttu hymyili, uskon, että joulupukki toimittaa sellaisen mielellään, vauvatkin kyllä pitävät soitosta, hän arveli. Tonttu lupasi toimittaa kirjeen joulupukille toisten tonttujen avulla ja kun lahja saapuisi hän toisi sen Muruliinille.
Nuori neiti arveli, että hän voisi antaa sen pikkuveljelle nimiäislahjaksi, menninkäiset kun eivät vietä joulua. Kotona syntyi aikamoinen hälinä, kun Muruliini iltaisen pahan mielensä unohtaneena vihdoin aamun sarastaessa palasi kotiin. Äiti halasi häntä ja sanoi jo harkinneensa etsintäpartion lähettämistä tytärtä etsimään. Mörri ihmetteli missä hän oli ollut, kun vaari oli kertonut hänen lähteneen hakemaan jiujitsu kerhoa. Muruliinia hymyilytti, hän oli luullut, etteivät isovanhemmat olleet kuunnelleet häntä, kun olivat vain puhuneet vauvasta. Mörri kertoi, että kerhoon oli perustettu aloittelijoiden ryhmä ja että sisko voisi osallistua, jos haluaisi, olisi kivampi harjoitella, jos vastustajakin osaisi jotain otteita. Isä istui Muruliinin vuoteen vieressä ja sanoi, että lukisi tyttärelleen sadun siitä miten mukavaa oli, kun perheessä oli tytär eikä vain poikia. Tyttö kiipesi isän syliin ja painoi päänsä hänen olkaansa vasten. Sitten isä alkoi lukea ja kohta uupunut pikku neiti oli unten mailla.
Marjatta Kannus
