Aihearkisto: Blogi

Laiska silmä

Heillä on ”laiska silmä”!

Monet tähdet kärsivät amblyopiasta, joka tunnetaan myös ”laiskana silmänä” tai silmien harituksena. Monella vaivaa ei juurikaan huomaa.


Niin myös mulla. Tosin se todettiin lääkärintarkastuksessa vasta 1998 ja sarveiskalvo vaihdettiin 1999, sekä kaihi leikattii8n, eli asennettiin muovimykiö oikeaan silmään.

Olla lättähattu viimeinen


Lättähattu-viimeien
Lättähattu-viimeien
 
Turun Henrikin seurakunta järjesti vuonna (2012) 75 vuotta täyttäneille ja vielä täyttäville kahvitilaisuuden.
 
Puheessaan pastori palautti meidät aikaan, jonkalaista hartaasti toivoen ei koskaan enää tuleville sukupolville koettavaksi tule. .. tarkoitti sota-aikaa. Hän luetteli Wikipediasta … http://fi.wikipedia.org/wiki/1937.. muutamia muita tapahtumia ja aiheita vuodelta 1937:
 
Itse tuosta listasta mm
• 17. lokakuuta – Tupu, Hupu ja Lupu esiintyvät ensimmäisen kerran Al Taliaferron ja Ted Osbournen sarjakuvastripissä.
• 15. helmikuuta – Kyösti Kallio valittiin presidentinvaalien toisessa äänestyksessä Suomen presidentiksi. Olen siis elänyt kymmenen (10) presidentin valtakaudella…
• 31. toukokuuta – Suomessa säädettiin kansaneläkelaki.
• 16. joulukuuta – Kansaneläkelaitos aloitti toimintansa.
• 21. joulukuuta – Lumikki ja seitsemän kääpiötä -animaatioelokuvan ensi-ilta Yhdysvalloissa.
 
Pastorin kysymykseen kenen synnyinpaikka on kauimpana Turusta, esittelyssä tuli esille suuri määrä itärajan takaisia pitäjiä luovutetulta alueelta. Samalla todettiin että olimme vain kaksi vuotiaita kun talvisota syttyi ja jouduimme kokemaan avuttomina lapsina talvi- ja jatkosodan. Monelta isä oli jäänyt palaamatta enää perheensä piiriin.
 
Sotien jälkeisistä kouluajoista kehkeytyi vilkas keskustelu; miten nuoriso sopeutui vaikeiden olojen ja puutteen kyllästämään yhteiskuntaan. No, omassa isättömän osassani lättähattu-ilmiö imaisi, oliko se kapinaa, riippumattomuuden osoituista, vai mitä?
 

Kuvan lähde: Heiskanen – Mitchell. Lättähatuista punkkareihin. Keuruu 1985. s. 114.
 
Lättähattu-habitukseenhan liittyi piikkikärkikengät, kapealahkeiset housut ja nahkatakki, Suave- tai Brylcreeme –hiusravoilla käsitellyt hiukset, sekä se lättään lyöty hattu. Iltamien vapauduttua vauhdikas jive-tanssi ja kaikki se mitä viiskytluvun vahvistuvaan nuorison esiinnousuun liittyi.
 
Oliko lättähattu-asut nuorisomuotia. Jos verrataan punkkareita ja hiphoppareita, asut olivat siistit, etupäässä mustat housut, tai farkut, hyvin kiillotetun kengät. Nahkatakissa ueimmiten topatut hartiat. Kieltämättä asukokonaisuus oli kylä- ja kaupunkikuvassa huomion herättävää. Myös on huomion arvoista se, että pojat näkivät vaivaa hiustensa hoidossa ja kuten kuva osoittaa meininguissä oli vauhtia…
 
Lättähattu-nuoria paheksuttiin. Ääneen epältiin ettei niistä sälleistä kunnon kansalaisia kehity, etenkään niistä pojista, joiden isät eivät olleet kuria pitämässä.
 
Muistissani on kun 1957 syksyllä nousin Nivalasta junaan, varustettuna “litteralla”, eli matkalipulla Joensuun lähelle, Ylämyllylle “sotaväkeen” , Meidät koltiaiset suljettiin junan viimeiseen vaunuun ja jokaisella isommalla rautatieasemalla oli poliisipartiot vahtimassa, ettei kukaan poistu vaunusta. Toki Iisalmessa livahdimme asemaravintolan vessaan ja Heikki jäi kiinni. Hän tuli perille päivää myöhemmin ja varusmiesaika piteni viikolla.
 
Kahvitilaisuudessa meitä kolme samassa kerrostalossa asuvaa miestä tulimme tietoisiksi samasta lättähattu-ikäluokastamme. Vuosikymmenten aikana ei ole koskaan puhuttu sota-ajoista, ei ole keskusteltu syntyäajoista eikä lapsuusvuosista.
 
Sotaveteraanit joutuivat takavuosina kätkemään kokemuksensa syvälle sisimpäänsä. Näköjään me sota-ajan ikäluokat jatkamme samaa kätkentää?

Olavi Virta elokuva

KOHTAAMISIA

Kävimme Kaarinan kinossa katsomassa Olavi Virta elokuva. Se herkisti omat muistot yli 50 -vuoden taakse.

Kerran meitä hälytettiin Ilomantsin lavalle korvaamaan… soittojoukkue, joka oli tullut paikalle humalassa ja poliisit veivät pojat putkaan; ilmeisesti ”kuntotestissä” tuli kärhämää. Emme nähneet poistettua solistia ja yhtyettä, mutta kyllä se paikalla selville tuli, sen verran pettymystä yleisöstä ilmeni. Tuo lehtileikkeen keikkamme se ei ollut…

Elokuvassa kerrotaan ko. Ilomantsin tapaus, mutta eri tavalla mitä se silloin tapahtui oikeasti.-.

Ilomantsin kompurointi aiheutti Olavi Virran julkisuuskuvalla varsin pahan lankeamisen. Keikat vähenivät.
Sittemmin Jaakko Salo nosti Virran vanhat ja uudet levyt markkinoille. Elokuva kunnianosoitus äänen mestarille.

Olimme tuolloin suosikkiyhtye pohjois-karjalassa. Lehtileikkeissä oleva Ilomantsin keikka ei ole sama tapaus..

Muruliinin retki

Joulusatu

(Ajatuspajassa myös jännitettiin jouluaattoa.)

Menninkäistyttö Muruliini oli pahalla päällä. Pikkuveli, joka oli syntynyt kesällä, vei äidin kaiken ajan. Viimeiset yöt oli vain puhuttu, mikä veljelle tulisi nimeksi ja ketä kastajaisiin kutsuttaisiin ja minä yönä tilaisuus järjestettäisiin. Isoveli Mörri paijasi uutta tulokasta silloin harvoin, kun oli kotona ja kehuskeli, että me miehet. Mörri viiletti kaiket yöt kavereidensa kanssa ja harrasti jiujitsua jossain kerhossa, josta Muruliini ei tiennyt, että missä sellainen edes sijaitsi. Mörri halusi käyttää häntä harjoitusvastustajana ja heitti sisarensa, milloin mihinkin nurkkaan otteita harjoitellessaan. Äiti vaati Muruliinia keittiöön tiskaamaan ja lakaisemaan lattiaa, mutta ei ehtinyt opettaa leipomista, jota tyttö olisi halunnut opetella.

Muruliini meni käymään mummin ja vaarin luo, mutta isovanhemmatkin jahkasivat vain pikkuveljestä. Tyttö otti kuluneen jäniksen karvoista tehdyn viittansa, tunki vähän lisää jäkälää saappaisiinsa, nykäisi palan pihkaa purukumiksi suuhunsa ja päätti lähteä etsimään tuota jiujitsu kerhoa, josta Mörri koko ajan puhui. Kotiluolassa kaikui vauvan itku, Muruliini hiipi hiljaa ulos. Päivänvalo oli lähes häipynyt, oli onneksi talvi tulossa ja yöt alkoivat olla tosi pitkiä, joten aikaa tehdä kaikenlaista menninkäisten yöllä eläjien kannalta riitti runsaasti. Muruliini muisti haikeana edellisenä talvena tehtyä reissua ihmisten kirkkoon, jolloin oli yhdessä Mörrin, vaarin ja vanhan tontun kanssa menty ihmettelemään ihmisten joulua. Tänä vuonna puuhattiin vain vauvan hyväksi ja isoveli oli kaikonnut omiin juttuihinsa niin, ettei sisar kelvannut muuhun kuin heiteltäväksi.

Muruliinin paras ystävä Mustikkasuu, oli joutunut matkustamaan koko talveksi Lappiin perheensä kanssa, koska hänen sukulaisillaan oli joku monta kuukautta kestävä projekti luonnonsuojeluun liittyen. Menninkäisperhe oli lentänyt jo keväällä muuttolintujen selässä pois. Kirjeitä oli sitten tullut muuttolintujen mukana alkusyksystä, mutta perhe tulisi takaisin vasta keväällä. Se oli ikävää, sillä Mustikkasuun kanssa aika kului kuin siivillä.

Muruliini otti mukaansa liukurin, jonka Mörri oli tehnyt menninkäisten koulussa käsityönä. Männyn kaarnan pala oli hiottu kiiltäväksi pohjasta ja narun, jolla sitä voi vetää oli Muruliini punonut Mörrille sitkeistä heinistä, joita oli lyhyinä kesäöinä kerännyt. Tyttö kapusi kotiluolan katolle, istuutui liukuriin ja antoi mennä! Tuuli vain suhisi korvissa, oravannahasta tehty myssy oli lentää pois päästä, mutta vauhti tuntui upealta. Suunta vain meni pieleen, tupsahtaessaan lumihankeen lopulta mäenlaskun päätteeksi Muruliini huomasi olevansa ihmisten kylässä.

Hän päätti tutkia ympäristöä, eihän häntä kukaan kotona kaivannut, joten aikaa oli yllinkyllin. Pihkaa suussaan jäystäen, tyttö hiippaili matalan rakennuksen luo, jonka pihalla oli kaikenlaisia outoja esineitä. Ihmislapset tulivat ulos ja alkoivat leikkiä noilla vempeleillä. Hetken tutkailtuaan lasten puuhailua Muruliini ymmärsi, että esineet olivat tarkoitettu leikkimiseen. Lapset keinuivat ja kiipeilivät telineissä ja heittelivät toisilleen isoa palloa.

Menninkäistyttö oli niin pieni, ettei hän olisi kyennyt noita leluja käyttämään. Hetken kuluttua lasten vanhemmat tulivat noutamaan lapsia pois, sillä alkoi olla jo lähes pimeää. Muruliini ajatteli, että tämä paikka oli varmaan koulu tai joku päiväkoti, koska ihmislapset nukkuivat yöllä, niin he olivat päivisin koulussa. Lapset olivat puhuneet joulusta ja lahjoista ja eräs pikku tyttö kertoi pyytävänsä joulupukilta soittorasian vauva pikkuveljelleen, ettei se itkisi niin paljon. Semmoinen voisi olla hyvä minunkin veljelleni pohti Muruliini.

Hän lähti takaisin kotimetsään päin miettien, että mistä sellaisen esineen voisi saada. liukuria perässään vetäen tyttö unohti katsoa mihin suuntaan käveli. Hetken kuluttua, hän huomasi olevansa ihan oudossa ympäristössä, jossa ei ollut aikaisemmin käynyt. Onkohan se kerho jossain täällä, tyttö ajatteli, katsellessaan ympärilleen. Metsässä oli kuitenkin ihan hiljaista, ei kuulunut kuin puitten huminaa. Hän huomasi olevansa nälkäinen ja ilmeisesti eksynyt. Onneksi lunta oli aika vähän ja lumen alta häämötti puolukan varpuja ja mikä parasta puolukoita. Syötyään kymmenkunta marjaa Muruliini tunsi taas olevansa voimissaan. Hän totesi kävelleensä ajatuksissaan melko ison mäen päälle ja tuumaili nyt mihin suuntaan kannattaisi laskea liukurilla, niin että löytyisi tuttua seutua. Hän tähyili joka suuntaan ja totesi lopulta, ettei oikein tiennyt mihin suuntaan pitäisi mennä. Hän päätti laskea rinnettä alas suljettuaan silmänsä ja pyörähdettyään ympäri sattuman varaisesti.

Taas huima kyyti, Muruliini nautti vauhdin hurmasta täysin sydämin. Ja kas, päädyttyään alas hänelle selvisi, että hän vaikka oli kaukana omasta kotiluolasta, oli hyvin lähellä vanhan tontun majapaikkaa. Metsätonttu majaili suuren kuusen katveessa, oksien alla oli puusta tehty mökki, jonka ovea menninkäistyttö nyt varovasti koputti. Tonttu avasi oven ja hämmästyneenä pyysi tytön sisään. Oletko eksynyt, kysyi tonttu. Joo vähäsen, sanoi Muruliini arvokkaasti, mutta kyllä minä nyt jo osaan, kun löysin sinun kotisi, hän kertoi sitten itsevarmana.

Haluaisin kuitenkin neuvotella sinun kanssasi yhdestä lahjasta, tyttö sitten lisäsi. Tonttu näytti varovaiselta, mitähän pikku neiti halusi, hän pohti. Sinähän tiedät miten joulupukkiin saa yhteyden, tyttö kysyi toiveikkaana. Tahtoisin saada meidän vauvalle soittorasian, niin, että hän viihtyisi paremmin, tyttö selitti. Tonttu hymyili, uskon, että joulupukki toimittaa sellaisen mielellään, vauvatkin kyllä pitävät soitosta, hän arveli. Tonttu lupasi toimittaa kirjeen joulupukille toisten tonttujen avulla ja kun lahja saapuisi hän toisi sen Muruliinille.

Nuori neiti arveli, että hän voisi antaa sen pikkuveljelle nimiäislahjaksi, menninkäiset kun eivät vietä joulua. Kotona syntyi aikamoinen hälinä, kun Muruliini iltaisen pahan mielensä unohtaneena vihdoin aamun sarastaessa palasi kotiin. Äiti halasi häntä ja sanoi jo harkinneensa etsintäpartion lähettämistä tytärtä etsimään. Mörri ihmetteli missä hän oli ollut, kun vaari oli kertonut hänen lähteneen hakemaan jiujitsu kerhoa. Muruliinia hymyilytti, hän oli luullut, etteivät isovanhemmat olleet kuunnelleet häntä, kun olivat vain puhuneet vauvasta. Mörri kertoi, että kerhoon oli perustettu aloittelijoiden ryhmä ja että sisko voisi osallistua, jos haluaisi, olisi kivampi harjoitella, jos vastustajakin osaisi jotain otteita. Isä istui Muruliinin vuoteen vieressä ja sanoi, että lukisi tyttärelleen sadun siitä miten mukavaa oli, kun perheessä oli tytär eikä vain poikia. Tyttö kiipesi isän syliin ja painoi päänsä hänen olkaansa vasten. Sitten isä alkoi lukea ja kohta uupunut pikku neiti oli unten mailla.

Marjatta Kannus

Dmitri Hvorostovsky’n muistolle

Maailmankuulu baritoni Dmitri Hvorostovsky kuoli aivosyöpään vain 55 vuoden iässä.

Dmitri Hvorostovsky taisteli aivosyöpää vastaan kaksi vuotta.
Hän oli yksi maailman arvostetuimmista baritoneista.
Alunperin Hvorostovsky oli syntynyt Siperiassa, mutta asui Lontoossa.

K U R J E T

”Mun vallanut on joskus outo mielle, et miehet sodast palaamattomat,
ei kaatuneetkaan maalle hurmeiselle, vaan valkokurjiks silloin muuttuivat.
Ain niiltä ajoin tuonen kurjet lentää ja ankeasti meille ääntelee,
siksi lie kaiho syömeen usein entää silmät kun taivahalle tähyilee.”.
 
Vaan ajast toiseen uupuneena soutaa, tuo kurki illan aivan viimeisen,
sen ehkä määrä on mun poies noutaa, ja liittää tuonen parveen valkoiseen.
Niin koittaa päivä kurkiaura saa, taas kutsun sinimustaan uinuvaan
ja lailla linnun taivaan kaaren alla uikutan teille inehmoille maan.

Syksyn tullen yli maan taas kurjet lentää
Murhemielin katson aina lentoaan
Ja korviin mulle niiden kutsu entää
Ne minut viedä tahtoo mukanaan
Voi paikan tyhjän myöskin aina näyttää
Nuo suuret linnut mulle aurassaan
Mä jospa voisin kerran paikan täyttää
Ja surut heittää pois kylmän maan
 
Kurjet lentää kohti taivaan kaukorantaa
Lähtö niiden on kuin lähtö ystäväin
Mä uskon että kurjet sua kantaa
Kun kerran lähdit pois mun viereltäin
Ja siksi säilytän mä toivon hauraan
Nyt aina kannan vain sen mielessäin
Käy tieni tää se kerran kurkiauraan
En silloin koskaan jää yksinäin

NUORUUDEN kultaiset vuodet vierailivat.

Kalevi Kannus:
Kuudenkymmenen vuoden takaisesta valokuvasta entisiä nuoria oli läsnä kolme.

Keskirivillä vasemmalta toinen, Mauri, alarivissä oikealta toinen Hillevi ja vierailun isäntä Huke Kalevi , keskirivillä oikealta toinen, sekä mukana joita ei vanhassa valokuvassa ole Tellervo. ja Majatta .

Muistot olivat niin intensiiviset, jotta vierailun valokuvaaminen jäi tekemättä…

Toisen valokuvan ”viitekehys” on KAIHOMIELI, kun ystävät ovat lähteneet… Edelleen elämä virtaa ohi, mutta muistot pysyvät siltana.

Mankala, Tauno Palon stuntti muistelee…

Nuori Matti Hölttä istui kivellä kotirannassaan pienen punaisen mökin edustalla. Aivan varpaiden vierestä virtasi joki, joka vähän matkan päässä muuttui koskiksi. Sitä Hölttä ei kivensä päältä nähnyt, koska saari peitti näkymän koskien suulle.

Ne olivat maankuulut Iitin Mankalan kosket. Oli kesä 1949 ja koskilla kuvattiin Rosvo Roopea, seikkailuelokuvaa. Kuvausten seuraaminen oli Höltälle tuttua, sillä 1920-luvulta asti hänen kotikoskillaan oli kuvattu useita Suomi-filmin tukkilaiselokuvia.

Nuorukaisella oli niihin kaikkiin yksityinen ensi-ilta aitiopaikalta.

Nyt Hölttä katseli, kuinka filmiryhmä valmistui kuvauksiin. Kameraa aseteltiin paikalleen, avustajat ja näyttelijät olivat valmiina. Silloin Höltän viereen käveli tutunoloinen mies. Hän kääntyi katsomaan miestä tarkemmin ja hämmästyi.

Mies oli Tauno Palo, suomalaisista näyttelijöistä suurin. Rosvo Roopessa pääosaa esittänyt Palo istuutui nuorukaisen viereen rantakivelle.

Poikavuosillaan Hölttä on saattanut tavata harmonikkaa soittelevan (isäni) Aate Matiaksen?

Lähde:

https://yle.fi/uutiset/3-9848235

Terveyshoidot Pärnussa

Viikko vietettiin hoitoaikataulun mukaisesti. En ole yleiskuntoni osalta ihan vielä rappiotilassa.

On uskomatonta miten Viro on selviytynyt historiansa myllerryksistä kansakunnan elämänrytmiin mikä on mm. Pärnussa aistittavissa ja suuntautumisesta tulevaisuuteen saattaisi olla näytöksi itse kullekkin meistä suomalaisista.

Olla lättähattu viimeinen

Lättähattu-viimeien
Lättähattu-viimeien
 
Turun Henrikin seurakunta järjesti vuonna (2012) 75 vuotta täyttäneille ja vielä täyttäville kahvitilaisuuden.
 
Puheessaan pastori palautti meidät aikaan, jonkalaista hartaasti  toivoen ei koskaan enää tuleville sukupolville koettavaksi tule. .. tarkoitti sota-aikaa. Hän luetteli Wikipediasta … http://fi.wikipedia.org/wiki/1937.. muutamia muita  tapahtumia ja aiheita vuodelta 1937:
 
Itse tuosta listasta mm
• 17. lokakuuta – Tupu, Hupu ja Lupu esiintyvät ensimmäisen kerran Al Taliaferron ja Ted Osbournen sarjakuvastripissä.
• 15. helmikuuta – Kyösti Kallio valittiin presidentinvaalien toisessa äänestyksessä Suomen presidentiksi. Olen siis elänyt kymmenen (10) presidentin valtakaudella…
• 31. toukokuuta – Suomessa säädettiin kansaneläkelaki.
• 16. joulukuuta – Kansaneläkelaitos aloitti toimintansa.
• 21. joulukuuta – Lumikki ja seitsemän kääpiötä -animaatioelokuvan ensi-ilta Yhdysvalloissa.
 
Pastorin kysymykseen kenen synnyinpaikka on kauimpana Turusta, esittelyssä tuli esille suuri määrä itärajan takaisia pitäjiä luovutetulta alueelta. Samalla todettiin että olimme vain kaksi vuotiaita kun talvisota syttyi ja jouduimme kokemaan avuttomina lapsina talvi- ja jatkosodan. Monelta isä oli jäänyt palaamatta enää perheensä piiriin.
 
Sotien jälkeisistä kouluajoista kehkeytyi vilkas keskustelu; miten nuoriso sopeutui vaikeiden olojen ja puutteen kyllästämään yhteiskuntaan. No, omassa isättömän osassani lättähattu-ilmiö imaisi, oliko se kapinaa, riippumattomuuden osoituista, vai mitä?
 

Kuvan lähde: Heiskanen – Mitchell. Lättähatuista punkkareihin. Keuruu 1985. s. 114.
 
Lättähattu-habitukseenhan liittyi piikkikärkikengät, kapealahkeiset housut ja nahkatakki, Suave- tai Brylcreeme –hiusravoilla käsitellyt hiukset, sekä se lättään lyöty hattu. Iltamien vapauduttua vauhdikas jive-tanssi ja kaikki se mitä viiskytluvun vahvistuvaan nuorison esiinnousuun liittyi.
 
Oliko lättähattu-asut nuorisomuotia. Jos verrataan punkkareita ja hiphoppareita, asut olivat siistit, etupäässä mustat housut, hyvin kiillotetun kengät. Nahkatakissa ueimmiten topatut hartiat. Kieltämättä asukokonaisuus oli kylä- ja kaupunkikuvassa huomion herättävää. Myös on huomion arvoista se, että pojat näkivät vaivaa hiustensa hoidossa ja kuten kuva osoittaa meininguissä oli vauhtia…
 

Lättähattu-nuoria paheksuttiin.

Ääneen epältiin ettei niistä sälleistä kunnon kansalaisia kehity, etenkään niistä pojista, joiden isät eivät olleet kuria pitämässä.
 
Muistissani on kun 1957 syksyllä nousin Nivalasta junaan, varustettuna “litteralla”, eli matkalipulla Joensuun lähelle, Ylämyllylle “sotaväkeen” , Meidät koltiaiset suljettiin junan viimeiseen vaunuun ja jokaisella isommalla rautatieasemalla oli poliisipartiot vahtimassa, ettei kukaan poistu vaunusta. Toki Iisalmessa livahdimme asemaravintolan vessaan ja Heikki jäi kiinni. Hän tuli perille päivää myöhemmin ja varusmiesaika piteni viikolla.
 
Kahvitilaisuudessa meitä kolme samassa kerrostalossa asuvaa miestä tulimme tietoisiksi samasta lättähattu-ikäluokastamme. Vuosikymmenten aikana ei ole koskaan puhuttu sota-ajoista, ei ole keskusteltu syntyäajoista eikä lapsuusvuosista.
 
Sotaveteraanit joutuivat takavuosina kätkemään kokemuksensa syvälle sisimpäänsä. Näköjään me sota-ajan ikäluokat jatkamme samaa kätkentää?