Äitini

Otsikk0kuvassa isovanhemmat Jaakko ja Iida Kannus.

Äitini Tyyne Kannus, myöh. Nisula. joka oli jo Iitissä kun isäni Aate Matias muutti sinne. Molemmat olivat lähtöisin keskipohjanmaalta Nivalasta. Aate Matias asettui Iittiin syyskuussa 1936 ja tuotapikaa ilmeisesti tapasivat äitini kanssa ja sain alkuni marras-joulukuun vaihteessa 1936.

TUNTUU varmaan oudolta kun sanon ettei minulla ole tietoja biologisen äitini ja minut pojakseen tunnustaneen isäni parisuhteesta.

Avioliiton ulkopuolella syntyminen oli 1930-luvulla HÄPEÄ – olen totaalinen vahinko.
Vaikka asuin lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni samalla kylällä äitini kanssa; Hän ei suostunut kertomaan isästäni sanallakaan. Ylipäätään sotaan liittyvistä vaiettiin, rintamalla olleet miehetkin vaikenivat.
 

 
Tämän todistuksen mukaan Aate Matias on muuttanut Iittiin 26. syyskuuta 1936, joten Tyynen kohtaaminen on tapahtunut Mankalassa.. Ajan moraaliasenteiden tasolla minun maailmaantulon takia äitini menetti työpaikkansa.
 
YMMÄRRÄN äitini toimet luovuttaessaan minut vanhimmalle sisarelleen kasvatiksi – ei adoptoituna, koska siinä jamassa olisin menettänyt ”sotakorvaukseni” ja en olisi saanut mahdollisuutta päästä vapaa-oppilaana oppikouluun.
EN VOI OLLA siitä mitenkään pahoillani hänelle, mutta toki hämmentynyt vuoteen 2004 asti, kun sota-arkisto avautui. Miksi minulle ei voitu kertoa isästäni, kun kaikilla muilla sotaorvoillakin oli isistääön tietoja ja valokuvia. OMAA LUONNETTANI olen toki pohtinut; asenteitani, mieltymyksiäni, joista tärkein on musiikin harrastus.
 
Äitini avioliiton sisariini ja veljiini yhteydet ovat olleet alusta-alkaen ja toimivat elossa oleviin lastenlapsiin asti. * Tyyne ja Arvo Nisulan avioliitosta minulla on kahdeksan sisarusta, joista kaksi menehtyi heti syntymän jälkeen. Kaksoset Anita ja Auvo syntyivät keväällä 1940 heistä Auvo menehtyi heti syntymän jälkeen.

KANSALLISEN MORAALITASON mukaan avioliiton ulkopuoliset ja etenkin sotaorvot kokivat monet IHMISARVOONSA kohdistuvaa syrjintää, ei niinkään lasten ja nuorten kesken vaan aikuisyhteisön taholta. IKÄÄNKUIN lapset voisivat valita vanhempansa.
 
ISÄLLENI olen kunnia- ja kiitollisuudenvelkaa siitä, että hän on virallisesti tunnustanut pojakseen ja siten turvasi mm. mahdollisuuteni opintien alkuun. Sen tajusin siinä jamassa kun sain oppikoulussa lukukausimaksuista vapauden.
 
EN OLE toki jäänyt ”murheen alhoon” vaikka minulle ei sodasta puhuttu, koska muut sotaorpo-kaverit olivat samassa jamassa. Osa oli ”kadonnut” kylältä, joku Ruotsiin tai myöhemmin ”kasvatuslaitoksiin” pois kunnan köyhäinhoidosta. Meistä varsinkaan pojista ei uskottu tulevan ”kunnon kansalaisia”, etenkin kun 1950-luvulla nousi nuorison vastakulttuuriksi lättähattu-ilmiö. Olimme asevelvollisuuteen asti ”vaaravyöhykkeessä”.

Tästä vaiheesta 1957 oltiin omillamme…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.