Äitini

Otsikk0kuvassa isovanhemmat Jaakko ja Iida Kannus.

Äitini Tyyne Kannus, myöh. Nisula. joka oli jo Iitissä kun isäni Aate Matias muutti sinne. Molemmat olivat lähtöisin keskipohjanmaalta Nivalasta. Aate Matias asettui Iittiin syyskuussa 1936 ja tuotapikaa ilmeisesti tapasivat äitini kanssa ja sain alkuni marras-joulukuun vaihteessa 1936.

TUNTUU varmaan oudolta kun sanon ettei minulla ole tietoja biologisen äitini ja minut pojakseen tunnustaneen isäni parisuhteesta.

Avioliiton ulkopuolella syntyminen oli 1930-luvulla HÄPEÄ – olen totaalinen vahinko.
Vaikka asuin lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni samalla kylällä äitini kanssa; Hän ei suostunut kertomaan isästäni sanallakaan. Ylipäätään sotaan liittyvistä vaiettiin, rintamalla olleet miehetkin vaikenivat.
 

 
Tämän todistuksen mukaan Aate Matias on muuttanut Iittiin 26. syyskuuta 1936, joten Tyynen kohtaaminen on tapahtunut Mankalassa.. Ajan moraaliasenteiden tasolla minun maailmaantulon takia äitini menetti työpaikkansa.
 
YMMÄRRÄN äitini toimet luovuttaessaan minut vanhimmalle sisarelleen kasvatiksi – ei adoptoituna, koska siinä jamassa olisin menettänyt ”sotakorvaukseni” ja en olisi saanut mahdollisuutta päästä vapaa-oppilaana oppikouluun.
EN VOI OLLA siitä mitenkään pahoillani hänelle, mutta toki hämmentynyt vuoteen 2004 asti, kun sota-arkisto avautui. Miksi minulle ei voitu kertoa isästäni, kun kaikilla muilla sotaorvoillakin oli isistääön tietoja ja valokuvia. OMAA LUONNETTANI olen toki pohtinut; asenteitani, mieltymyksiäni, joista tärkein on musiikin harrastus.
 
Äitini avioliiton sisariini ja veljiini yhteydet ovat olleet alusta-alkaen ja toimivat elossa oleviin lastenlapsiin asti. * Tyyne ja Arvo Nisulan avioliitosta minulla on kahdeksan sisarusta, joista kaksi menehtyi heti syntymän jälkeen. Kaksoset Anita ja Auvo syntyivät keväällä 1940 heistä Auvo menehtyi heti syntymän jälkeen.

KANSALLISEN MORAALITASON mukaan avioliiton ulkopuoliset ja etenkin sotaorvot kokivat monet IHMISARVOONSA kohdistuvaa syrjintää, ei niinkään lasten ja nuorten kesken vaan aikuisyhteisön taholta. IKÄÄNKUIN lapset voisivat valita vanhempansa.
 
ISÄLLENI olen kunnia- ja kiitollisuudenvelkaa siitä, että hän on virallisesti tunnustanut pojakseen ja siten turvasi mm. mahdollisuuteni opintien alkuun. Sen tajusin siinä jamassa kun sain oppikoulussa lukukausimaksuista vapauden.
 
EN OLE toki jäänyt ”murheen alhoon” vaikka minulle ei sodasta puhuttu, koska muut sotaorpo-kaverit olivat samassa jamassa. Osa oli ”kadonnut” kylältä, joku Ruotsiin tai myöhemmin ”kasvatuslaitoksiin” pois kunnan köyhäinhoidosta. Meistä varsinkaan pojista ei uskottu tulevan ”kunnon kansalaisia”, etenkin kun 1950-luvulla nousi nuorison vastakulttuuriksi lättähattu-ilmiö. Olimme asevelvollisuuteen asti ”vaaravyöhykkeessä”.

Tästä vaiheesta 1957 oltiin omillamme…

Kulttuurihistoriaa Iitin Mankalassa

ISÄNI Aate Matiaksen ollessa IITIN Mankalassa, siellä on kuvattu 3 elokuvaa
* Koskenlaskijan morsian, ohjaus Valentin Vaala (1937)
* Tukkijoella, ohjaus Kalle Kaarna (1937)
* Laulu tulipunaisesta kukasta, ohjaus Teuvo Tulio (1938
)

Iitissä ennen voimalaitoksen rakentamista kuvatut elokuvat:

* Finland, Atelier Apollon 1911 tuottama dokumenttielokuva Berliinin matkailunäyttelyyn
* Finlandia, ohjaus Erkki Karu ja Eero Leväluoma (1922)
* Koskenlaskijan morsian, ohjaaja Erkki Karu (1923)
* Muurmanin pakolaiset, ohjaaja Erkki Karu (1927)
* Tukkijoella, ohjaus Axel Slangus ja Wilho Ilmari (1928)
* Kahden tanssin välillä, ohjaus Waldemar Wohlström (1930)
* Tukkipojan morsian, ohjaus Erkki Karu (1931)
* Koskenlaskijan morsian, ohjaus Valentin Vaala (1937)
* Tukkijoella, ohjaus Kalle Kaarna (1937)
* Laulu tulipunaisesta kukasta, ohjaus Teuvo Tulio (1938)
* Koskenkylän laulu, ohjaus Ilmari Unho (1947)
* Hornankoski, ohjaus Teuvo Tulio ja Roland af Hällström (1949)
* Rosvo Roope, ohjaus Hannu Leminen (1949)

Joukkokohtauksissa mukaan on pyydetty usein myös kyläläisiä, mistäs sinne metsään olisi muuten saatu paljon väkeä.
Ja lossikohtaukset on lähes järjestään siinä kohdalla, jossa Aate soittaa juhannuksena haitaria. (pieni kuva)

Elokuva Koskenlaskijan morsian.
 
https://www.youtube.com/watch?v=ZTLU2v55Bhs

 

ELOKUVA Rosvo Roope

esitettiin keskiviikkona 26.4.2017 YLEssä. Elokuvan kohtauksia on filmattu IITIN Mankalassa 1949.
 

 
Asta Johanna Ikonen: Tässä isoisäni Yrjö Ikonen elokuvassa Rosvo-Roope, tämä kohtaus lienee kuvattu juuri Mankalassa.
 

 

Aate Matias sotaväessä

Aate Matias Hautamäki suoritti varusmiespalveluksen Viipurissa; Karjalan Kaartin rykmentti KKR:ssa (3. tammikuuta – 18. joulukuuta 1938).
Varuskunnan historiasta on kirja: Kilkki, Pertti: Karjalan kaartin rykmentti 1918–1939. Pohjois-Karjalan kirjapaino, 1985. ISBN 951-99634-1-3.
 

 

Sotaväkiajalta on tämä näyttö

eli näihin valokuviin liittyy Aate Matiaksen sotilaskantakortin merkintä JUHLALOMASTA…
kohta 20. Huomautuksia: Juhlaloma. 4 vrk. 23.6,1938 – 26.6.1938, Litt. tarkoittaa junalippua. Valokuvien perusteella on pääteltävissä juhannusloman yhteydessä mahdollisia kihlajaisia?
Sotaväestä siviiliin Aate Matias pääsi 18.12.1938 talvisota alkoi 30.11.1939… sitä ennen tapahtui liikekannallepano, eli komennus sotatoimialueelle.
 
Aaten Matiaksen hautajaiset (kentälle jääneenä siunaustilaisuus) on ollut Nivalassa ja Virtalan Helmi on äitini tietojen mukaan matkustanut Nivalaan Aaten hautajaisiin.
 

 

 

KKR eli Karjalan Kaartin Rykmentti

. Ryhmäkuvat ovat ilmeisesti kss kurssilta, koska niissä on samat henkilöt, eli sotilaskantakortin mukaan kaasusuojelukoulutuksesta… ajalla 6.7 – 17.8.1938.


 

 

 

 

Kirje isästäni

Suomen Kirkon kirje isästäni; kopion sain v. 2004 sota-arkistosta

 
”Ihminen on ilvesheimo, kun joku kasvavi ylemmäs, sen he tallovat mäsäksi, ollut meitä et parempi”. (Eino Leino)
 
LÄHTÖKOHTANI on ollut sotaorpous; kuntayhteisössä paarialuokkaan, eli liikaväestöön kuuluva ja meille isättömille (etenkin pojille) ei uskottu koituvan tulevaisuutta. UHKA oli yhteisön taholta, Ruotsiin sotalapseksi tai kasvatuslaitokseen pois kunnan sosiaalimenoja rasittamasta – valtion piikkiin.
 

OLI ASIOITA JOISTA EI PUHUTTU.

Lapsuuteni kasvatusvanhempieni huostassa oli turvallista ja SUOJELTU siinä määrin ettei isästäni kerrottu. Äitini tilanteen olen ymmärtänyt koko elämäni ajan. Yhteys häneen oli luontevaa, olosuhteet huomioituna. Ei koskaan poikkipuolista sanaa puolin eikä toisin.
 
YHTEISKUNTAMORAALI OLI KAKSINAAMAISTA. Onko se kohentunut vieläkään?
Paine pakkohuostaanotosta oli rippikouluikään asti – vaikka siitä ei ääneen puhuttu. Uhka leijui päittemme päällä kun kylältä katosi ikätovereita, SOTAORPOJA.
 
Kohdallani tilanne laukesi kun pääsin oppikouluun ja sittemmin työurallani tapasin yhden ”kadonneista”… korjaustelakan alihankintayrityksen työpäällikkönä. JO VAIN, hyvän mielen tapaamisia…olimme selvinneet.
 
Kyselyt lopetin varsin varhaisessa vaiheessa. Ainoan tiedon itse löysin kyläkirjastosta talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden valokuvat sisältäneestä matrikkelista. Vasta 2004 sain sota-arkistosta siellä olevista dokumenteista kopiot ja nyt maaliskuussa 2017 sain haltuuni lähes sata valokuvaa ja asiakirjakopioita.
 
Kun kuitenkin saavutin työuralla vaikuttamisen paikan… jossa saatoin oikeasti auttaa potkittuja, joita mm. lamavuosilla musertui yhteiskunta- ja työmarkkinoiden rattaissa…
 
”Mäsäksi tallomisesta” on kokemuksia ylenmäärin. EN OLE niistä lapsuudessa, nuoruudessa saatikka aikuisena kenellekkään puhunut. Olisiko jo aika?
 
Paineet olivat kansakouluaikaan pahimmat. Oppikoulussa itsetunto toki kohosi, mutta erilaisuus ja aiempi vähättely vaikuttivat asennoitumisen pohjalla- myönnän aivan näille vuosikymmenille asti.
 
KAIPAAN isääni. Edelleen näillä vuosikymmenillä silmäripset kostuvat… Pikkuserkkuni Riitta ja hänen äitinsä, sekä Johanna ovat välittäneet minulle KIRJEEN isältäni. Tätä lahjaa ei kukaan pysty tallomaan mäsäksi.
 

 
Tämä ainakin on meillä yhteistä. Aate Matias kuvassa 22-vuotias, juhlalomalla sotaväestä 1938. Minulla ikää 19-vuotta, syksyllä sotaväkeen lähtö 1957. Kolmas soittaja on isäni (juhannuksena 1938) kihlattu, Helmi.
J O S, tämä kolmikko olisi saanut yhteyden rauhan tultua? KAIPAAN sieluni silmäripsien takana isää ja kaipaan nyt kun tiedän, myös Helmiä, kun niin paljosta on sanomatta jäänyt… ja niin monta nuottia yhteisesti soittamatta.
 

Kunnianosoitus

Presidentti Mauno Koivistolle 12.5.2017.

 
Valokuva Pasi Kannus. Kuvan sanoma on enemmän kuin symbolinen, kertoo erään aikakauden päättymisestä.
 

Kuvassa juhlatoimikunta

Henkilökohtainen muisto Manusta.

Elokuussa 1997 oli Turun ja Porin läänin päättäjäiset. Vastasin tuon tilaisuuden (500 kutsuvierasta) valmistelusta ja läpimenosta.

Juhlapuhujina olivat kenr. Adolf Erhnrooth ja presidentti Mauno Koivisto. Koivisto totesi mm; ”Kun ministeri Hannele Pokka vaati minua hyväksymään lain, hänen perustelunsa oli, ellen allekirjoita lakia, asiat menevät sekaisin… Kun sitten allekirjoitin sen, ASIAT TODELLAKIN MENIVÄT SEKAISIN.”

Saa kai kysyä: Onko mahdollista Suomessa presidenttiä painostaa tai velvoittaa toimimaan tahdonvallan vastaisesti.

 

Arvokeskusteluun ihmisyydestä – blogi

Torstai toivoa täynnä

11. toukokuuta 2017 Kävelin 10-vuotis -kontrollin (en toki pitkospuita pitkin) laboratorionäytteet antamassa terveyskeskuksessa. Tasan kymmenen vuotta toukokuussa olin saanut diagnoosin pahanlaatuisesta eturauhasen syövästä. Leikkauspäivä kesäkuun 1. 2007 oli tiedossa. Mietteet olivat sillä hetkellä pohjalukemissa…

Leikkauksen jälkeen ensimmäisessä kontrollissa kirurgi kertoi, etteivät he uskoneet minun selviämiseen. Samaan aikaan kävimme Turun kihlakunnan syyttäjän kanssa jälkitutkimuksissa. Hän oli minua 15-vuotta nuorempi – mutta menehtyi.

Kävimme Pihlajamäen kanssa henkilökohtaista kirjallista vuoropuhelua mm. virkavalan ja tuomarin valan vannoneiden virkavastuun suhteesta mm. Nurnbergin 1947 sotarikostuomioistuimen artikloihin; juridiikasta oikeuskäytännössä ja lainkäytön korruption määritelmästäni: Osa (80/20 suhteessa) virkavallasta mm. laillisuusvalvonnan, tuomiovallan ja toimeenpanovallan piirissä harjoittaa oikeuden rajoittamista valta- ja virka-asemaa hyväksikäyttäen niin, että toiminta eroaa yleisesti hyväksytystä oikeuskäytännöstä ja tavoista.

Sekä erityisesti vertaiskeskustelua samankaltaisesta vaivastamme.

Nyt on avattu www.kannustamo.net web-sivu, mietin kävellessäni, jotta ”pyhitän” sen ”arvokeskusteluun ihmisyydestä”… Onhan motto toki mahtipontinen, mutta olotila näin ”vuosipäivänä” on ”saavutuksen arvoinen”. Jo se, että voi lausua joillekkin näin henk.koht. tunteiden julistusta tuntuu hyvältä.

Tottahan toki ajatteluni antaa vaikutelman itsekkyydestä, turhamaisuudesta, omaan napaan tuijottajasta. Toisaalta kun yhtäkkiä piti keksiä sivustolle NIMI; elämän monimutkaisuus nousi pintaan ensimmäisenä, eli pohdin ONKELO -nimeä; mutta eihän se kuvasta oikeasti mitään… joten päädyin kannustamo -nimeen. Koska jos mitä niin tsemppiä tarvitaan – läpi elämän.
 

Ystävyys punnitaan

 

Valokuvia 1930-luvun Kanadan metsureista

Tällä sivulla pitää tehdä kuvien järjestelyssä, playoutissa muutoksia.

JOUTUVATKO Suomesta työikäiset ja työkykyiset lähtemään ulkomaille, näiden 1930-luvun miesten ja sittemmin 1960-luvun maastamuuttajien lailla?
 
SUOMEENHAN SUUNNITELLAAN ns, roskatyömarkkinoita turvapaikanhakijoiden ”työvoimatarjontaa” hyödyntäen… Vastaavanlaista mallia toteutettiin Yhdysvalloissa 1910-luvulla seurauksella joka johti mellakoihin ja työtaisteluihin…
 

Valokuvia 1930-luvun Kanadan metsureista.

 
Kasvatusisäni (äitini sisaren mies, kuvassa keskellä) kävi Kanadassa metsätyömailla… Hän menehtyi viisikymmenviisi vuotiaana. Minä olin silloin kymmenvuotias ja ihmettelin sitä miksi toiset mökkien miehet nimittelivät ikään kuin ivaten näitä ”lännenkävijöitä”.
 
Monet ”lännen risukoissa” käyneistä pohjanmaan miehistä palasivat levottomaan Eurooppaan, jossa mm. Saksan ja Italian poliittinen ilmapiiri oli kehittymässä kansallissosialistiseen suuntaan ja Eurooppa ajautumassa toiseen maailmansotaan ja siinä mukana Suomi talvisotaan ja myöhemmin jatkosotaan.
 
Osa miehistä menestyi pohjois-amerikassa ”siirtotyöläisina” ja palasivat kotimaahan säästöt mukanaan ja esim. kasvatusisäni (keskellä kuvassa) perusti pohjois-amerikan metsätöissä hankitulla pääomalla rakennustyöryhmän, jonka rakentamia kiinteistöjä on Nivalassa vielä käyttökunnossa.
 
Nyt vanhempana minulle on avautunut lapsuuteni aikainen, kasvatusisäni ja kuvassa oikealla istuvan naapurin isännän imittely ”noskeksi”. Heidän on täytynyt olla asenteiltaan sosialidemokraatteja ns. ”tannerilaisia”, kommunismin vastustajia. Minulla ei ole muistikuvia heidän osallisuudestaan aikansa puoluepolitiikkaan, mutta ”noskeksi” nimittelyn muistan.
 
Näissä kuvissa on suomalaisia siirtotyöläisiä pohjanmaalta Kanadassa senaikaisen leikkuupuimurin päällä ja toisessa kuvassa sama joukkue tilanteessa, josta kuvan yhteydessä ei ole tarkempaa selvitystä. Enemmistö kuvan miesryhmästä palasi kotimaahan, ylösrakentamaan ns. pula-ajan jälkeistä Suomea, kunnes toinen maailmansota syttyi.

 
Tässä työmaakuvassa poseerataan ilmeisesti maamoottorilla (kuvan oikeassa reunassa) pyöritettävän puimakoneen tuntumassa. Kuvaaan on otettu myös näyttöjä harrastuksista ja viihdetoiminnasta. Ylhäällä oviaukossa on viulun soittaja, sekä ”kaksirivisen” soittaja rappusten vieressä ja kahdella miehellä on nyrkkeiluhanskat käsissään.
 
Tämä jono johtaa metsätyömaille. Kanadan ilmasto-olot muistuttavat paljossa Suomen metsien mallia. Perheen tuosta reissusta ei minun kuulomuistini aikoihin puhuttu., Eikä kossipoikana ymmärtänyt enemmälti kysellä. Matkalle oli lähdetty kotimaan suuren työttömyyden johdosta.

Varusteista päätellen, matkatavarat olivat välttämättömyyden mukaan, verrattuna nykyajan metsureiden turva-varusteisiin verrattuna.

 
Tukkikämpät asuinolosuhteiltaan tuskin poikkesivat kotimaisista rakennelmista. Työkalut huollettiin itse ”puhdetöinä”.

Hiirivartiotkin näyttää varmistetuilta.

Kuvassa poseerataan porukassa… kuvaushetki saattaa olla sunnuntaipäivä kun on päivänvalossa voitu kuvaaminen toteuttaa.
 
Tässä kuvassa on kaksi ”kanadanleskeä” pienten lasten kanssa 1930-luvulla näiden perheiden toimeentulo oli pitkälti miesten rahakirjeiden varassa.
 
Tässä kuvassa on Kanadassa hankitulla pääomalla perustetun ralkennustyöryhmän yksi rakennuskohde; kuvan takana on teksti: ”Nivalan seurantalon rakennusmiehistä v:ta 1936. Nyk. seurakuntasalina.
 
Tämän työmaan valokuvassa ei ole taustatietoja.
 

muuttoliike ETTEI UNOHTUISI maasta toiseen on muutettu työn ja toimeentulon vuoksi… Muuttoliike Suomen osalta
 

Anselmi ja Liisa Hautamäki

Kuvassa Nivalan kirkonkylää 1912.

ISOVANHEMPIENI elämänkaaresta

Minua kiinnostaa Anselmi ja Liisa Hautamäen suuri ratkaisu Venäjän tsaarinajan sortovuosilta. Mikä sain 29-vuotiaan Anselmin ja 23 -vuotiaan Liisan lähtemään etelä-pohjanmaalta Jalasjärveltä. 4 -vuotiaan Huldan ja 2 -vuotiaan Susannan kanssa – minkälaisiin olosuhteisiin Nivalan Ruuskanperälle?

Nivalan historiassa pitäjä on ollut luovuttaja… Ajalla 1800-1900 lukujen vaihteessa tosin muuttovirta etelä-pohjanmaalta Nivalaan tuotti raivaajaperheitä ja sen kaltaisesta on Anselmin ja Liisan kohdalla kysymys.
 
Siis Tsaarivallan aikaan osuu katovuosia, muutokset maanomistusoikeuksissa. Anselmi on kokenut nämä vaiheet. Hän kuoli 66-vuotiaana ja Liisalle jäi vastuulleen elannon ylläpito suuren lapsijoukon kanssa, Pojista Salomo oli isän kuollessa 34-vuotias, Anselm 31 -vuotias ja Aate Matias 12 -vuotias.

Ruuskankylän koulukuvassa Aate Matias edessä toinen oikealta.

Liisa -mummo eli 73-vuotiaaksi, joten sai tietää nuorimman poikansa Aate Matiaksen kohtalon talvisodassa. Oletan ettei Aate Matiaksen vanhemmista veljistä kukaan osallistunut sotaan. Sisällisodan aikaan Ukko-Anselmi oli 56 -vuotias. Salomo oli 24 -vuotias ja Anselm 21 -vuotias ja Aate Matias 2 -vuotias. Mitä Nivalan alueella tapahtui 1918 on varmaan tallennettu.

Tarkoitukseni on ottaa asiat esille tunteella ja kunnioituksella, huomioiden ajan asenteet ja olosuhteet – elämä ei ole ollut helppoa, Tämän ajan ihmiset eivät selviytyisi niillä keinoilla ja mahdollisuuksilla mitä yhteiskunnan rakenteet tarjosivat syrjäkylien ns. haja-asutusalueiden asukkaille. Silti niistä perheistä kasvoi ja kehittyi Aate Matiaksen kaltaisia suomalaisen yhteiskunnan puolustajia, jotka mahdollistivat (meille) jälkipolville KANSALLISEN moraalin ja oikeudentunnon.

Itse pohdin * SUOMESSA OLEMME kansalaistasolla selviytyneet talvisodasta, jatkosodasta, sotakorvuksista, 1960-luvun maaltamuutosta. 1970-luvun energiakriisistä, 1990- luvun pankkien kriisistä (eivät kaikki):
* Selviydymmekö 2010-luvun EU:n luottokriisin, sisäpolitiikan juonitteluista ja valtapelistä, etenkin SOTE-politiikan seurauksista?

Tässä kuvassa Aate Matiaksen (kentälle jääneenä) siunaustilaisuudesta huhtikuussa 1940. Liisa-mummo edessä keskellä.

Anselmi ja Liisa Hautamäen hautakivi Nivalan uudella hautausmaalla.

Helmi ja Aate Matias

Minulla on tämä näyttö… eli kuvaan liittyy Aate Matiaksen sotilaskantakortin merkintä JUHLALOMASTA 23. -26.6.1938 juhannukselta; kihlajaislomako?

Sama juhannus… loma loppunut Viipurin varuskunta kutsuu… Harmonikka lienee laukussa?

Helmi yksin rannalla


 

 
NYT kun on avautunut isäni, lyhyeksi jääneestä, elämänkaaresta Mankalan raitin ja talvisodan vaiheet, kuuntelen YouTubesta SÄRKYNEISTÄ TOIVEISTA aivan eri tavalla ja syvemmältä mielenalassa. IITIN ja monen muun pitäjän kylätiet olivat sotien jälkeen hiljaisia… ja kaipausta on sanoin vaikea kuvata, vain sankarihautojen äärellä voi tuntumaa kohdata.
Metrotyttöjen esitys soi varmasti 1953 lauantain toivotuissa levyissä.