Otsikkokuva sotaväen ajalta

Karjalan kaartin rykmentissä KKR 1938 Viipurissa. Aate Matias edessä keskellä.

Oma kiinnostukseni talvisotaan ja isäni kohtaloon on ollut koko elämäni mittainen. Jo varhaisina kouluvuosina tutkailin tietosanakirjoja. Tietoja oli niukasti saatavissa. Kansakunta vaikeni, etenkin ns. ”vaaran vuosina”.

Varsinaisesti selvitykset käynnistyivät kun tapasin Erkki Hautamäen ja pääsin osallistumaan hänen talvisotaa käsittelevään ”Suomi myrskyn silmässä” ensimmäisen osan tutkimuksiin. Kirjasta on jatkosotaa käsittelevän toisen osan käsikirjoitus oikolukuvaiheessa.

TÄSTÄ KIRJA heti luettavaksi

Aate Matias Hautamäki

kaatui talvisodassa 15.2.1940, Karjalan kannaksen suurhyökkäyksessä.

Hänen viimeisen päivänsä tapahtumista olen saanut Sota-arkiston sotapäiväkirjasta, sekä hänen kantakortistaan kopiot.

Tuolta Kymijoen vastarannalta Iitin Mankalan kylästä isäni lähti syksyllä 1939 talvisotaan…

Aate Matiaksen mahdollinen hautapaikka … Muolaan Punnuksessa kansakoulun pihakaivossa.

Leikekuva kirjasta: Mauri Saarento, Kymenlaaksolaisrykmentin mukana Talvisodassa. (Hamina 1977)

Muolaan Punnuksen kansakoulun mäki kesällä 2018.

Kaivo on löytynyt 18. marraskuuta 2018:

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

<- isäni – s.1916, k.15.2.1940.

Talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta

14.2.1940

Vihollisen onnistuttua ankaran painostuksen jälkeen murtautumaan 5. ja 6. komppanian lohkolla asemien sisään sai vänrikki Yrjölä käskyn tehdä vastahyökkäys.

15.2.1940

Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.

Kello 14.00 komppania miehitti sulkuasemat yhdessä 6. komppanian kanssa. Noin kello 16 ajoissa saimme avuksi komppania Kirman, ja komppania Metson, jotka miehittivät sulkuasemat Ns.talo, huoltotie, Punnusjärvi. Komppania luovutti asemat Kirmalle ja Metsolle kello 24.00, jonka jälkeen komppaniamme siirtyi majapaikkaan lepäilemään.

Tässa alla kaksi sivua JR/5:n sotapäiväkirjasta. (Sota-arkisto)

<

JR/5 taistelussa Punnuksen lohkolla.

Mikä tälle kansakunnalle on tärkeää? Vai onko mitään?

Valtakunnassa on julkistettu esitys puolustusvoimien rakenneuudistukseksi. Esitys oli valmisteltu puolustushallinnon virkamiesten toimesta. Lähtökohtana oli supistaa puolustusvoimien kuluja. Esitys annettiin harkitusti vasta presidentin vaalien jälkeen. Toisaalta se haluttiin varmuuden vuoksi julkistaa ennen uuden presidentin valtaan astumista. Nyt voitiin ilmoittaa miten esityksellä on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja nykyisen presidentin hyväksyntä. Näin kirjoittaa sotaveteraani Yrjö Sarasteen sähköpostissaan otsikolla: Tarjolla ”kättä pitempää”?

Lehtien pääkirjoitus- ja mielipidekirjoitussivut ovat täyttyneet toisaalta järkyttyneistä ja toisaalta helpottuneista kannanotoista. Kirjoitetaan miten ”Tämä ei kerta kaikkiaan käy päinsä”, ”Pohjanmaan sotilaallinen tyhjiö”, ” Varuskunnan lakkauttaminen on kirvelevä isku”, ” Katkeria kyyneliä Lapualla” jne. Toisaalta esim. ”Dragsvikin säilyminen on koko alueen etu” ja

”Riihimäeltä kuultiin helpotuksen huokaus.”

Yleensä kirjoittajat eivät ole muistaneet tässä yhteydessä Naton olemassaoloa. Poikkeuksen tekee Turun Sanomat. Lehti toteaa miten ”Uudistus ei ollut järisyttävä, jos sitä verrataan monissa EU- ja Nato-maissa tehtyihin puolustusmenojen leikkauksiin. Puolustusvoimien on määrä pärjätä uusitulla organisaatiollaan vuoteen 2020 saakka. Sitä ennen voi tapahtua paljon. Tuskin säästöpaineetkaan helpottavat.”

Sitten lehti kiteyttää ”Jos niukkaslinja vielä tiukkenee, puolustuksen perusratkaisu on mietittävä uusiksi. Ruotsi on jo miettinyt. Muilla Pohjoismailla ja Virolla kättä pidemmästä huolehtii Nato.”

Voiko joku todella uskoa, että rahattomalle olisi tarjolla ”kättä pitempää.”

* * *

Myös vuoden 1946 eduskuntavaalit aiheuttivat puoluekartalla suuret muutokset. Sotiin liittyvistä asioista vaiettiin. Edessä olivat sotasyyllisten ja asenkätkijöiden tuomiot, Pariisin rauhansopimuksen erittäin kovat ehdot, valvontakomission ja sotakorvausten synkät varjot kansakunnan yllä. Meitä sotaorpoja ja sotalapsia käytännöllisesti katsoden ei ollut olemassa. Suuri joukko häivytettiin kaiken kansan silmistä lastenkoteihin – kasvatuslaitoksiin, niin kuin etupäässä poikakoteja nimitettiin.

Katso video ”Ei kenenkään lapsi” sotaorvon kohtalosta sotien jälkeisessä Suomessa: http://areena.yle.fi/video/1305442777047

Isäni hautapaikka on nyt löytynyt. Olen saanut isäni JR/5 -komppanian vaiheita tutkimuksen tehneeltä viestin: ”Viime viikonloppuna sain muistinvaraisesti piirretyn karttapohjan Punnuksen kansakoulun pihapiiristä. Myös kaivo, jonne Aate Matiaskin on todennäköisesti haudattu, on siihen merkitty. Ensi keväänä minulla on tarkoitus lähteä paikallistamaan kaivo maastosta.”

Samalta sotatantereelta, Muolaan männiköissä, kerrotaan Tapani Vallin kirjassa” Varsinais-suomalaisten sotatie 1939-1944”:

Lähteen tienhaarassa käytiin koko päivän 15.2. ankaria taisteluita. Vilho Tervasmäki (6./JR 14) kertoo:

”Kymmenet hyökkäysvaunut pyrkivät kovasti ampuen pataljoonan asemiin ja uusivat hyökkäyksensä ammustäydennystä noudettuaan. Pataljoona onnistui kuitenkin torjumaan vaunuja seuraavan jalkaväen ryntäykset. Näissä taisteluissa kaatuivat 6.K:n päällikkö vänr. Heikki Kuutti ja joukkueenjohtaja, res.vänr. Holger Nummila. Niinpä minä jouduin ainoana upseerina ottamaan komppanian päällikkyyden.”

.. Kämärän asemalle illalla 14.2. saapuneet II ja III/JR 62 saivat aamuyöllä 15.2 käskyn ryhmittyä Kultakummun ja Kilteenlammen välille. Turkulainen res.vänr. Osmo Laine oli JR 62:n KrhK:ssa joukkueenjohtajana:

”KrhK kuljetettiin Itä-Kannakselta yötä myöten yli 40 asteen pakkasessa avokuorma-autoilla Summan suuntaan. Matka ei ollut ylentävä, istuimme kylmässä autossa vieri vieressä, lähestyimme jylisevää rintamaa, ohitimme Kämärän aseman ja majoituimme erääseen läheiseen koulurakennukseen. Juuri kun olimme asettuneet sisään, tuli tieto, että venäläiset olivat aivan ulottuvilla. Koulusta oli pakko lähteä ja vieläpä niin kiireesti, että komeroon minulta jäivät reppu ja aivan uudet saappaat.”

.. hyökkääjän päävoimat pysähtyivät yöksi tienristeyksen maastoon eivätkä jatkaneet Kämärän suuntaan. Tämä oli väsyneet ja hajanaisen puolustajan onni. Häikäilemättömästi edeten puna-armeija olisi helposti päässyt pitkällekin. Toisaalta läpimurtokohta oli vielä varsin kapea ja suomalaisjoukkoja sen molemminpuolin. Neuvostoliittolaiset olivat myös todenneet vastarinnan sitkeäksi ja heillä oli vahvat perusteet olettaa sen sellaisena jatkuvan..

Tässä Wikipediasta lainaus:

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana.

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana. JR 5:n ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä. [27]
Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivan koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssavaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja. [28]

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taisteluiden kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton. [29]

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan. [30]

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taisteluiden vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi.
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tulee. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset. Tässa taisteluvaiheessa Aate Matias kaatui…

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta. [32]ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä.

Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivat koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssarivaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja.

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinaalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taistelujen kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton.

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinaalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan.

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taistelujen vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi. [31]
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tuleen. (Tässä vastahyökkäyksessä Aate Matias kaatui…) Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset.

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta.

Saiko Suomi lännen apua 3-vuotisvalokuvani aikoihin?

Koulukaverini Pekka O:n oman elämänsä kirjasta, hänen tarkoista kuvauksista löysin hyvin monta itseltäni kadoksissa ollutta yhtymäkohtaa omaan lapsuuteeni, varhaisnuoruuteeni, erityisesti oppikoulun ajalta. Jossa totta puhuen, sotaorpouteeni liittyen, sain kokea melkoisesti alentuvaa ja syrjivää kohtelua. Ei toki ikäluokkani lasten ja nuorten taholta, vaan aikuisten, eräiden opettajien ja joidenkin kyläläisten taholta, ilmeisesti kateudesta kun kasvatusvanhempani saivat minusta ”sotakorvausta”.

Oma naamataulu on toki vuosikymmenten kuluessa muokkautunut.

Sotaorpous varsinkaan nuoruuteni vuosina ei ollut mikään kunnia-asia.
 
Sodat hävinneelle, tai ”torjuntavoiton” saavuttaneelle kansakunnalle sotaorvot ja sotalesket olivat pääosin paarialuokkaa, eli liikaväestöä, joita oli pakko taloudellisesti tukea. Tähän samaan kastiin luokiteltiin myös osa sotalapsista joita palautui Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta – suuret ikäluokat olivat syntymässä.

Sotaorpotunnus

2.12.2014 SAIN POSTIN VÄLITYKSELLÄ sotaorpotunnuksen kunnianosoitus-kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet pääministeri Jyrki Katainen ja sosiaali-ja terveysministeri Paula Risikko.

* Sekä Kaatuneitten Omaisten Liiton kunnianosoitus, jonka allekirjoittajat ovat Mauri Niskakoski, puheenjohtaja ja Jarmo Hietanen, toiminnanjohtaja.

Onhan se tunteita myllertävää 77-vuotiaana vastaanottaa viimeinkin virallinen tunnustus sotaorpoudesta. Saman kunnianosoituksen on saanut 16 000 talvi- ja jatkosodan orpoa… Isäni kohdalta ole saanut selville hänen viimeisistä vaiheistaan talvisodassa 1940; jolloin oli 2,5 vuotias.
* Hartain toiveeni on ettei sota-ajan lapsuuden muistoksi kansakuntamme tulevaisuudessa näitä kunnianosoitusten ja rintamerkkien jakamiseen tule tarvetta…
 

Seuraavassa otteita talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta,

Muolaan pitäjässä Punnuksen lohkolta…
ja Jari Jaakkolan historiatutkimuksestab IITIN komppanian vaiheista. Teos on kirjastoista lainattavissa.

”TASAPUOLISUUDEKSI”

Suomessa asuvan venäläisen sotahistorioitsijan Bair Irincheev’in kirjassa: ”Talvisota venäläisin silmin”
silminnäkijäkuvauksiin, sotapäiväkirjoihin sekä taisteluraportteihin ja muihin arkistomateriaaleihin pohjautuva teos siitä, millaisena talvisota koettiin puna-armeijan riveissä – eturintamataisteluista kovimmissa mahdollisissa olosuhteissa; kirjassa selostus
Punnuksen taistelusta. E-kirjana https://kirja.elisa.fi/ekirja/talvisota-venalaisin-silmin

 

 

 
MUISTOTAULU Nivalan Ruuskankylän koulussa.
 

 

Taipaleen ryhmä

Mika Albertssonin johtama ryhmä on kaivanut yli 300 suomalaisen sotavainajan jäännökset Venäjältä. Katso tästä HS-juttu Ryhmä Taipale
 
Kolmas säkeistö suomeksi…